Henkilöstökassatoimikunnan jäsenten valitseminen

HEL 2019-006273
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 456 §

Henkilöstökassatoimikunnan asettaminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus asetti toimikaudekseen henkilöstökassatoimikunnan, jonka tehtävänä on kehittää ja valvoa henkilöstökassan toimintaa.

Samalla kaupunginhallitus nimesi toimikuntaan jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:

Jäsenet
Varajäsenet
 
 
rahoitusjohtaja
talous- ja suunnittelupäällikkö
Tuula Saxholm
Tero Vuontisjärvi
Kaupunginkanslia
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
 
 
henkilöstöpolitiikan päällikkö
suunnittelupäällikkö
Asta Enroos
Pekka Tirkkonen
Kaupunginkanslia
Kaupunkiympäristön toimiala
 
 
talous- ja suunnittelupäällikkö
henkilöstöpäällikkö
Sampo Pajari
Kirsi Kallio
Sosiaali- ja terveystoimiala
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
 
 
Vuokko Uusikangas
Kimmo Sainio
JUKO
Tehy
 
 
Carita Bardakci
Jussi Ruokonen
JHL
Jyty

Lisäksi kaupunginhallitus päätti valita toimikunnan puheenjohtajaksi rahoitusjohtaja Tuula Saxholmin ja varapuheenjohtajaksi yksikön päällikkö Asta Enroosin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallituksen hyväksymien henkilöstökassan sääntöjen mukaan henkilöstökassan toimintaa kehittää ja valvoo kaupunginhallituksen toimikaudekseen valitsema henkilöstökassatoimikunta. Toimikuntaan kuuluu viisi jäsentä, joista kaksi valitaan järjestöneuvottelukunnan ehdottamista henkilöistä. Kullekin jäsenelle valitaan lisäksi henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginhallitus määrää toimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Toimikuntaan kuuluivat edellisellä toimikaudella puheenjohtajana Tuula Saxholm varajäsenenään Tero Vuontisjärvi, varapuheenjohtajana Asta Enroos varajäsenenään Sari Kuoppamäki, Sampo Pajari varajäsenenään Kirsi Kallio, Jaana Alaja varajäsenenään Vuokko Uusikangas sekä Jussi Ruokonen varajäsenenään Carita Bardakci.

Järjestöneuvottelukunta on ehdottanut, että sen esityksestä toimikuntaan vuonna 2019 alkavalle toimikaudelle varsinaisiksi jäseniksi valitaan Vuokko Uusikangas ja Carita Bardakci sekä ensiksi mainitun henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kimmo Sainio ja jäljempänä mainitun henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jussi Ruokonen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi