Vahingonkorvaus, rannan ruoppauksesta aiheutuneet kulut, As Oy Kalaniemenranta

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Valtiokonttori siirsi hallintolain (434/2003) 21 §:n nojalla vahingonkorvausasian käsittelyn Helsingin kaupungille. Valtiokonttorille osoitetun vahingonkorvausvaatimuksen mukaan vahingon aiheuttamia viranomaisia ovat: Uudenmaan ympäristökeskus, Itäkeskuksen poliisi ja Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan naapurikiinteistöllä tehty ruoppaus on vahingoittanut vahingonkärsijän kiinteistön rantarakenteita. Vahinko oli seuraus eri viranomaisten luvallistamista toimenpiteistä, välinpitämättömyydestä ja puutteellisesta valvonnasta. Vahingonkorvausvaatimuksesta ei ilmene, kuinka korvausvastuu jakaantuu eri viranomaisten välillä. Tällä päätöksellä ratkaistaan ainoastaan Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan osuus asiassa.

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto on myöntänyt vahingonkorvusvaatimuksen esittäjän naapurille ruoppausluvan vuonna 2004. Vahingonkärsijää ei kuitenkaan oltu kuultu luvan myöntämisprosessissa eivätkä he olleet tietoisia rakennusluvasta ennen kuin rakennustyöt olivat jo käynnistyneet ja lupa saanut lainvoiman vuonna 2007. Tämän jälkeen lupa keskeytettiin ja vahingonkärsijää muodollisesti kuultiin. Lupa päätettiin kuitenkin tämän jälkeen pitää voimassa vahingonkärsijän vastustuksesta huolimatta.

Vuonna 2008 vahingonkärsijä on huomannut ensimmäisen kerran rantarakenteissaan kahden reunakiven välissä pienen raon, joka kasvoi kesän aikana noin 5 cm. Samoihin aikoihin metalliaidan yksi liitoskohta aukeni ja tonttien kulmauksessa näkyi pientä painaumaa. Kohdasta, missä ruoppaus oli ulotettu liian lähelle rantaa ja liian syvälle, alaosa tukimuurin kivistä oli pudonnut mereen. Yläosa rannan reunakivistä on osaksi tyhjän päällä kallellaan.

Tämän jälkeen vahingonkärsijä on alkanut ennakoidusti selvittämään ovatko naapurien teettämät työt olleet lupien mukaisia ja kuka tätä on valvonut. Ensimmäisen kerran he olivat yhteydessä Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan viranomaiseen 21.5.2019 ja toisen kerran 3.9.2019. Vaatimuksen mukaan rakennusvalvonnan viranomaiset laiminlöivät selvityspyyntöihin vastaamisen, eikä vahingonkärsijällä ollut mitään tietoa naapureiden teettämistä töistä. Tämän jälkeen vahingonkärsijä on teettänyt omalla kustannuksellaan maastoselvityksen lokakuussa 2012. Tutkimuksen lopputulema oli, että vauriot ovat aiheutuneet naapureiden teettämän ruoppauksen seurauksena.

Tämän jälkeen alkoivat oikeudenkäynnit vahingonkärsijän ja ruoppauksen teettäneen naapurin välillä. Helsingin kaupungilla ei ole tuomioita käytettävissä, mutta vaatimuksen mukaan käräjäoikeus on hylännyt syytteet vanhentuneina. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päästöstä eikä korkein oikeus myöntänyt asiassa valituslupaa. Hakija on esittänyt vaatimuksessaan, että annettu tuomio on virheellinen, sillä naapurit ovat toimineet valheellisesti ja heille on näihin valheisiin perustuen myönnetty luvat. Riittäviä maaperätutkimuksia ei ollut tehty eikä hakijalla ollut mahdollisuutta puuttua viranomaisten toimiin. Vaatimuksen mukaan valtio on viimekädessä vastuussa vahingosta, sillä pääasiallinen syy syntyneisiin vahinkoihin on ollut ruoppaus.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää laiminlyöntiä tai tuottamusta. Tuottamuksen tai laiminlyönnin lisäksi edellytetään syy-yhteyttä suoritetun toiminnan ja aiheutuneen vahingon välillä. Julkiyhteisön vastuu konkretisoituu vain niissä tapauksissa, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Velan vanhenemisesta annetun lain (728/2003; VanhL) 4 §.n mukaan velka vanhenee kolmessa vuodessa. VanhL 7 §:n mukaan vanhentumisaika vahingonkorvaukseen tai muun hyvityksen osalta lasketaan siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

Asiassa ratkaisevaa on se hetki, jolloin vahingonkärsijän on tiennyt tai olisi tullut tietää vahingosta ja sen aiheuttajasta. Saadun selvityksen mukaan hakija on ensimmäisen kerran havainnut vaurioita rantarakenteissaan kesällä 2008. Vanhentumisajan kulku katsotaan alkavan edellä mainitusta hetkestä. Vanhentumista ei ole katkaistu Helsingin kaupungin osalta missään vaiheessa ja tästä syystä hakijan esittämä vaatimus katsotaan näin ollen vanhentuneeksi. Velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu. Edellä esitettyjen perustelujen mukaisesti Helsingin kaupunki ei tutki asiaa esitettyjen vaatimusten osalta.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 § 3 luku 2 §

Laki velan vanhentumisesta (15.8.2003/728) 1 §, 4 §, 7 §, 13 §, 14 §

Hallintolaki (6.6.2003/434) 4 luku 21 §