Vuosaaren (54.ko) asemakaavan muutos nro 12571, Meri-Rastilan itäosa

HEL 2019-007132
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 288 §

Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muuttaminen (nro 12571)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 54. kaupunginosan (Vuosaari) korttelien 54112, 54210–54212, 54214–54216 ja 54230 sekä katu-, puisto-, lähivirkistys-, urheilu- ja virkistyspalvelu- ja vesialueiden asemakaavan muutoksen 21.1.2020 päivätyn sekä 12.10.2020 ja 4.5.2021 muutetun piirustuksen nro 12571 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 54164, 54165, 54166, 54167, 54245 ja 54246).

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että alueen asukasmäärän kasvaessa selvitetään kattavasti, miten Meri-Rastilan ja Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys ja sujuvuus turvataan. (Ville Jalovaara)

Käsittely

Valtuutettu Mia Haglund ehdotti valtuutettu Ville Jalovaaran kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että kortteli 54165 suunnitellaan uudelleen, jotta Pohjanvedenpuiston pohjoisosa kallioineen säilyy yhtenäisenä viheralueena ja rakentaminen METSO ll -luokituksen metsän päälle minimoidaan.

Lisäksi keskustelun kuluessa valtuutettu Laura Korpinen valtuutettu Pirkko Ruohonen-Lernerin kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perustein: Pohjavedenpuiston nykyinen metsäalue tulee säilyttää rakentamattomana.

Äänestysjärjestys

Palautusehdotuksista äänestettiin erikseen.

3 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Asia palautetaan valmisteluun siten, että kortteli 54165 suunnitellaan uudelleen, jotta Pohjanvedenpuiston pohjoisosa kallioineen säilyy yhtenäisenä viheralueena ja rakentaminen METSO ll -luokituksen metsän päälle minimoidaan.

Jaa-äänet: 58
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Anniina Iskanius, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Nina Katariina Miettinen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 22
Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Jussi Halla-aho, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Elina Kauppila, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Teija Makkonen, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Ilkka Taipale, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 1
Mikko Paunio

Poissa: 4
Harry Harkimo, Mikael Jungner, Pia Kopra, Suldaan Said Ahmed

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

4 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Ehdotan että kaava palautetaan valmisteluun. Pohjavedenpuiston nykyinen metsäalue tulee säilyttää rakentamattomana.

Jaa-äänet: 58
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Anniina Iskanius, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Nina Katariina Miettinen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 13
Jussi Halla-aho, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Elina Kauppila, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Sami Muttilainen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Ilkka Taipale, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 10
Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Tuomas Nevanlinna, Mikko Paunio

Poissa: 4
Harry Harkimo, Mikael Jungner, Pia Kopra, Suldaan Said Ahmed

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Toivomusponnet

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kaksi toivomuspontta.

Valtuutettu Ville Jalovaara ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että alueen asukasmäärän kasvaessa selvitetään kattavasti, miten Meri-Rastilan ja Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys ja sujuvuus turvataan.

Valtuutettu Elina Kauppila ehdotti valtuutettu Sinikka Vepsän kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mahdollisuus olkikerikääpäesiintymän ja sen suoja-alueen turvaamiseen tarkistetaan ja että selvitetään mahdollisuus aidosti metsäiseen verkostoon Pohjavedenpuiston ja Kallahdenniemen sekä Ison Kallahdenpuiston välillä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

5 äänestys

Valtuutettu Ville Jalovaaran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että alueen asukasmäärän kasvaessa selvitetään kattavasti, miten Meri-Rastilan ja Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys ja sujuvuus turvataan.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 55
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Elina Kauppila, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Teija Makkonen, Nina Katariina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Elina Valtonen, Sinikka Vepsä, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 2
Joel Harkimo, Risto Rautava

Tyhjä: 24
Pentti Arajärvi, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Timo Harakka, Atte Harjanne, Anniina Iskanius, Kati Juva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa

Poissa: 4
Harry Harkimo, Mikael Jungner, Pia Kopra, Suldaan Said Ahmed

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Ville Jalovaaran ehdottaman toivomusponnen.

6 äänestys

Valtuutettu Elina Kauppilan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mahdollisuus olkikerikääpäesiintymän ja sen suoja-alueen turvaamiseen tarkistetaan ja että selvitetään mahdollisuus aidosti metsäiseen verkostoon Pohjavedenpuiston ja Kallahdenniemen sekä Ison Kallahdenpuiston välillä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 39
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Silja Borgarsdottir Sandelin, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Nina Katariina Miettinen, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 42
Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Atte Harjanne, Anniina Iskanius, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Poissa: 4
Harry Harkimo, Mikael Jungner, Pia Kopra, Suldaan Said Ahmed

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Elina Kauppilan ehdottamaa toivomuspontta.

Katso äänestystulos taulukkona

Valtuutettu Ville Jalovaara jätti eriävän mielipiteen seuraavin perusteluin:

Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muuttaminen kaventaa liaksi luontoarvoiltaan merkittävää Pohjavedenpuistoa. Toiseksi kaupungin tuli kyetä järjestämään Vuosaaren nykyiselle väestölle toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut ennen kuin alueen asukasmäärää kasvatetaan merkittävästi. Tämä olisi voitu huomioida esimerkiksi tekemällä linjapäätös Meri-Rastilan 2005 suljetun terveysaseman avaamisesta uudelleen samanaikaisesti kaavaratkaisun kanssa.

Äänestys 1

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Asia palautetaan valmisteluun siten, että kortteli 54165 suunnitellaan uudelleen, jotta Pohjanvedenpuiston pohjoisosa kallioineen säilyy yhtenäisenä viheralueena ja rakentaminen METSO ll -luokituksen metsän päälle minimoidaan.

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 22 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 16 2 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 3 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 2
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 7 1 1
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 10 0 1

Äänestys 2

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Ehdotan että kaava palautetaan valmisteluun. Pohjavedenpuiston nykyinen metsäalue tulee säilyttää rakentamattomana.

Vihreä valtuustoryhmä 16 1 1 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 3 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 2
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 7 1 1
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 8 1

Äänestys 3

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että alueen asukasmäärän kasvaessa selvitetään kattavasti, miten Meri-Rastilan ja Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys ja sujuvuus turvataan.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 10 1 11 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 10 0 2 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 10 0 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 9 0 9 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 8 0 1 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 1 0 2

Äänestys 4

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mahdollisuus olkikerikääpäesiintymän ja sen suoja-alueen turvaamiseen tarkistetaan ja että selvitetään mahdollisuus aidosti metsäiseen verkostoon Pohjavedenpuiston ja Kallahdenniemen sekä Ison Kallahdenpuiston välillä.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 10 0 2 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 10 0 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 9 0 9 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 0 5 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 3 0 2 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 0 21 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 2
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Meri-Rastilan 1990-luvun alussa rakennetun kerrostaloalueen itäosaa ja Ison Kallahden puistoa sekä Kallahden länsiosan viheralueita, Pohjavedenpuistoa ja Ullaksenpuistoa sekä asuinalueiden sisäisiä katualueita. Kaavahanke on osa Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta, jossa uutta rakentamista, puistojen ja katualueiden sekä julkisten palvelujen ja palvelutilojen kehittämistä on suunniteltu laaja-alaisesti ja asukkaita monipuolisesti osallistaen. Kaavahanke on käsittänyt luonnosvaiheeseen saakka koko kaupunkiuudistusalueen ja on ehdotusvaiheen valmistelun aikana jaettu kahteen osaan (Meri-Rastilan länsiosa ja Meri-Rastilan itäosa). Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan muutos (nro 12570) hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 3.2.2021 ja se on tällä hetkellä Helsingin hallinto-oikeuden käsittelyssä kaavasta tehtyjen valitusten johdosta.

Kaavahankkeen tavoitteena on tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta hyvien joukkoliikenneyhteyksien yhteydessä, korostaa alueen vahvuuksia ja mahdollistaa arjen palvelujen kehittyminen. Alueelle on suunniteltu uutta asuin- liike- ja palvelurakentamista viheralueiden reunoille sekä olemassa oleville tonteille. Asemakaavan muutokseen sisältyy joitakin purkavan uusrakentamisen hankkeita, joiden toimijat ovat jättäneet kaavamuutoshakemuksia.

Kaava-alueen kokonaiskerrosala 149 165 k-m², josta olemassa olevaa asuntorakentamista on 31 515 k-m² ja uutta asuntorakentamista on 103 600 k-m². Olemassa olevia julkisia palveluita kaavaan sisältyy 9 500 k-m² ja uusia julkisia palveluita 3 500 k-m² sekä uutta liiketilaa 1 050 k-m². Koska kaavaratkaisu perustuu osittain olemassa olevan rakennuskannan purkamiseen, on asuntorakentamisen lisäys 95 190 k-m², julkisten palveluiden lisäys 1 900 k-m² ja liiketilojen lisäys 460 k-m².

Uusien ja uudistuvien asuin- ja pysäköintitonttien keskimääräinen tehokkuusluku on et=1,4. Kaava-alueen kaikkien tonttien keskimääräinen tehokkuusluku on et=0,96. Asukasmäärän lisäys on noin 2 000.

Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (piirustus nro 7017), jonka mukaan Meri-Rastilan tie ja ympäröivät katutilat päivitetään vastaamaan eri kulkumuotojen tilantarvetta ja kaupungin nykyisiä liikennesuunnitteluperiaatteita. Kaava-alueen kokoojakaduille on suunniteltu yksisuuntaiset pyöräkaistat. Bussipysäkkiparien määrää on vähennetty Meri-Rastilan tiellä ja Leikosaarentiellä runkolinjan tehostamiseksi ja sijoittelua on tarkistettu turvallisuuden parantamiseksi. Pohjanvedenpuiston ympäristöön rakentuu uusia tonttikatuja täydennysrakentamisen myötä.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että tiivistyvä kaupunkirakenne metroaseman ja runkolinjan yhteydessä tukee kestävää liikkumista sekä edistää alueen palveluiden kehittymistä ja asumisen hallintamuotojen monipuolistumista. Kaavamuutoksella on merkittävä vaikutus alueen kaupunkikuvaan. Uuden rakentamisen korttelitehokkuus ja kerrosluvut ovat suurempia kuin olemassa olevan kaupunkirakenteen. Kaavahankkeen ratkaisu tukeutuu pääosin olemassa olevaan infraverkostoon ja sen yhdyskuntataloudelliset kustannukset ovat kohtuuhintaiset uudisalueisiin verrattuna.

Uudet korttelialueet pienentävät viheralueita reunoiltaan, mutta kaavaratkaisu säilyttää viheraluerakenteen rungon, tekee mahdolliseksi viheralueiden toiminnallisen kehittämisen ja turvaa merkittävien luontoarvojen säilymisen. Viheralueiden nykyiset metsään, merenrantaan ja kulttuurihistoriaan liittyvät erityispiirteet pyritään säilyttämään kaavaratkaisun avulla osana alueen identiteettiä.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Merkittävänä kaupunkiuudistusalueena kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista. Helsingin yleiskaavan 2016 mukaan alue on pääosin A2 -asuntovaltaista aluetta, mikä tarkoittaa pääasiassa korttelitehokkuutta e=1,0 - 2,0. Asuntovaltaisia alueita kehitetään pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön. Alueen pinta-alasta keskimäärin 60 % tai enemmän on korttelimaata. Kaavaratkaisu on Helsingin yleiskaavan 2016 mukainen.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Alueella on voimassa useita asemakaavoja vuosilta 1989–2012. Kaava-alueella on nykyään noin 40 000 k-m² asuinrakentamista, joka on pääosin kerrostalorakentamista ja noin 11 000 k-m² julkisia palveluita. Korttelitehokkuus vaihtelee 0,4 ja 0,7 välillä. Kaava-alueella asuu noin 1 200 asukasta. Kaava-alueella on suhteellisesti Helsingin nykyisiä tavoitteita enemmän vuokratalovaltaista asuntokantaa.

Helsingin kaupunki omistaa kaava-alueen kortteli-, puisto- ja katualueet ja kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta. Kaavahankkeeseen on sisällytetty kaavamuutoshakemusten johdosta suunniteltuja osa-alueita, joiden sisältö on neuvoteltu hakijoiden kanssa. Kaavahankkeeseen on myös sisällytetty korttelit 54112, 54165, 54167 ja tontti 54212/4, jotka varattiin toteutettavaksi kumppanuuskaavoituksella. Lisäksi kaavahankkeeseen kuuluva kortteli 54246 on ollut mukana Asuntoreformi Helsinki – Asuminen 2020 -kilpailussa.

Kaavaratkaisun kustannukset

Asemakaavan muutoksen toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia (9/2020) ilman arvonlisäveroa seuraavasti:

Kadut ja aukiot 7   milj. euroa
Puistot ja viheralueet 1   milj. euroa
Julkiset rakennukset / palvelut 9   milj. euroa
Teknisen huollon verkosto 3,9 milj. euroa
Yhteensä n. 21 milj. euroa

Kadut ja aukiot pitää sisällään kaavamuutoksesta katuihin ja aukioihin kohdistuvien rakennustöiden kustannukset kaava-alueella.

Julkiset rakennukset ja palvelut sisältävät kaavoitettavalle alueelle suunnitellun palvelurakennuksen rakentamiskustannukset. Rakennuskustannukset täsmentyvät jatkosuunnittelun yhteydessä. On huomioitava, että rakennus palvelee tätä kaava-aluetta laajempaa kokonaisuutta.

Puistot sekä virkistysalueet sisältävät kaava-alueelle toteutettavien puistojen sekä virkistysaluevyöhykkeiden kustannukset. Puistojen kustannusarvio perustuu pääosin kaava-alueesta laadittuun Meri-Rastilan Kaupunkiuudistus - Puistojen yleissuunnitelmaan (Loci Maisema-arkkitehdit, 2018).

Kustannusarviossa ei ole huomioitu purettavien rakennusten purkukustannuksia eikä myöskään liikenteen väliaikaisratkaisuja.

Kaavamuutos nostaa alueen arvoa. Kaupungille uudesta kaavoitettavasta kerrosalasta kertyvä rakennusoikeuden arvo on laskettu käyttäen AM-ohjelman mukaista hallinta- ja rahoitusmuotojakaumaa.

Kaavanmukaisen kokonaiskerrosalan rakennusoikeuden arvo on yhteensä noin 60–70 miljoonaa euroa.

  • Josta kaavassa esitettävän uuden, osittain purkavalla saneerauksella saatavan, kerrosalan rakennusoikeuden arvo on yhteensä noin 50–55 miljoonaa euroa.
  • Olemassa olevan ja pysyvän kerrosalan rakennusoikeuden arvo on yhteensä noin 10–15 miljoonaa euroa

Koko aluetta koskeva laaja kaavamuutos on käynnistetty kaupungin toimesta. On ollut kaupungin edun mukaista ja kustannustehokasta saada alueella sijaitsevat yksityisten hallinnoimat tontit mukaan laajaan kaavamuutokseen. Kaupunki on maanomistaja kyseisillä tonteilla. Tonttien haltijoilta ei peritä kaavoitusmaksua. Kaavamuutos on tehty laaja-alaisesti kehittäen ja hyödyntäen kaupunkiuudistuksen menetelmiä.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo

Kaavaehdotus esiteltiin kaupunkiympäristölautakunnalle keväällä 2020, ja se edellytti, että kaavan valmistelussa huolehditaan siitä, että kaikki tarvittavat luontoselvitykset tehdään, niiden tulokset huomioidaan ja että ne ovat asianmukaisesti osa vuorovaikutusta. Lisäksi lautakunta edellytti, että jatkosuunnittelussa huomioidaan Helsingin yleiskaavan 2016 kaupunkiluonto-teemakartan mukaiset viheryhteydet ja niiden edelleen kehittäminen kaava-alueella. Kaavaehdotusta muutettiin lautakunnan edellyttämällä tavalla ennen sen asettamista julkisesti nähtäville. Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 12.10.-10.11.2020, mistä ilmoitettiin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotuksesta tehtiin 26 muistutusta. Muistutuksissa esitetyt huomautukset kohdistuivat asemakaavoitusta ohjaavien kaavatasojen, säädösten, sopimusten ja ohjelmien tulkintaan, luonto- ja virkistysarvojen huomiointiin, asukkaiden osallistamiseen, rakentamisen määrään ja vaiheistukseen sekä yleiskaavan tulkintaan ja rakentamiseen ympäröivillä alueilla, kaupunkikuvaan ja maisemaan, alueiden saavutettavuuteen, pyöräilyn edistämiseen, palvelujen, liiketilojen ja infrastruktuurin riittävyyteen, sosiaaliseen kestävyyteen, liikennemeluun sekä ilmastovaikutuksiin.

Lausunnot kaavaehdotuksesta saatiin seuraavilta tahoilta:

  • Helen Oy
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)
  • Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
  • kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala/ kaupunginmuseo
  • kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat meluun ja ilmanlaatuun, luonnonsuojeluun, vesijohto- ja kaukolämpöjohtolinjauksiin, viheralueiden pienentymiseen, rakennuskannan purkamiseen, pysäköintitalon sijoittamiseen koulun viereen sekä pysäköinnin aiheuttamiin kustannuksiin.

Lisäksi seuraavat tahot ilmoittivat, ettei niillä ole lausuttavaa: sosiaali- ja terveystoimiala, Helen Sähköverkko Oy ja Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL). Museovirasto ilmoitti, että alueellisten vastuumuseoiden työnjaon mukaisesti lausunnon asiasta antaa Helsingin kaupunginmuseo.

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin ennen julkista nähtävilläoloa ja sen jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.

Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Niitä, joiden etua muutokset koskevat, on kuultu erikseen sähköpostilla.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sulje

Kaupunginhallitus 27.09.2021 § 696

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 54. kaupunginosan (Vuosaari) korttelien 54112, 54210–54212, 54214–54216 ja 54230 sekä katu-, puisto-, lähivirkistys-, urheilu- ja virkistyspalvelu- ja vesialueiden asemakaavan muutoksen 21.1.2020 päivätyn sekä 12.10.2020 ja 4.5.2021 muutetun piirustuksen nro 12571 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 54164, 54165, 54166, 54167, 54245 ja 54246).

Käsittely

Palautusehdotus:
Minja Koskela: Kortteli 54165 rakennetaan siten, että Pohjanvedenpuiston pohjoisosa kallioineen säilyy yhtenäisenä viheralueena ja rakentaminen METSO ll -luokituksen metsän päälle minimoidaan.

Kannattaja: Paavo Arhinmäki

Vastaehdotus:
Elisa Gebhard: Lisätään kappaleeksi 31 väliotsikolla Kaupunginhallituksen kehotus seuraavaa: Kaupunginhallitus edellyttää, että asukasmäärän kasvaessa on taattava Meri-Rastilan ja Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys ja sujuvuus.

Asian käsittelyn keskeyttämisestä äänestettiin ennen keskustelun jatkamista.

Äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Minja Koskelan palautusehdotuksen mukaisesti

Jaa-äänet: 12
Elisa Gebhard, Anniina Iskanius, Johanna Nuorteva, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 2
Paavo Arhinmäki, Minja Koskela

Tyhjä: 1
Jussi Halla-aho

Kaupunginhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 12 - 2.

Puheenjohtaja ei ottanut Elisa Gebhardin vastaehdotusta käsiteltäväksi, koska se ei liittynyt käsiteltävään asiaan.

20.09.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 11.05.2021 § 238

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 21.1.2020 päivätyn ja 12.10.2020 sekä 11.5.2021 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12571 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 54. kaupunginosan (Vuosaari) kortteleita 54112, 54210–54212, 54214–54216 ja 54230 sekä katu-, puisto-, lähivirkistys-, urheilu- ja virkistyspalvelu- ja vesialueita (muodostuvat uudet korttelit 54164, 54165, 54166, 54167, 54245 ja 54246).

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville.
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Sanna Meriläinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Palautusehdotus:
Mia Haglund: Lautakunta palauttaa asemakaavan valmisteluun korttelin 54165 pinta-alan pienentämiseksi. Muutoksen on mahdollistettava Pohjavedenpuiston pohjoisosan säilymisen yhtenäisenä viheralueena arvokkaine avokallioineen ja rakentamisen osoittamista METSO II -luokituksen metsän päälle on minimoitava. Ellei rakentamista saa mahdutettua alueelle näillä reunaehdoilla on korttelista luovuttava kokonaan.

Kannattaja: Noora Laak

Asian käsittelyn palauttamisesta äänestettiin ennen keskustelun jatkamista.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Lautakunta palauttaa asemakaavan valmisteluun korttelin 54165 pinta-alan pienentämiseksi. Muutoksen on mahdollistettava Pohjavedenpuiston pohjoisosan säilymisen yhtenäisenä viheralueena arvokkaine avokallioineen ja rakentamisen osoittamista METSO II -luokituksen metsän päälle on minimoitava. Ellei rakentamista saa mahdutettua alueelle näillä reunaehdoilla on korttelista luovuttava kokonaan.

Jaa-äänet: 11
Sirpa Asko-Seljavaara, Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Jape Lovén, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Elli Saari, Osmo Soininvaara

Ei-äänet: 2
Mia Haglund, Noora Laak

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 11-2.

04.05.2021 Pöydälle

11.02.2020 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

04.02.2020 Pöydälle

21.01.2020 Pöydälle

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Sanna Meriläinen, arkkitehti, asemakaavoitus, puhelin: 310 21154

sanna.merilainen@hel.fi

Tuukka Linnas, tiimipäällikkö, asemakaavoitus, puhelin: 310 37308

tuukka.linnas@hel.fi

Janne Antila, liikenneinsinööri, liikenne- ja katusuunnittelu, puhelin: 310 20355

janne.antila@hel.fi

Johanna Iivonen, tiimipäällikkö, liikenne- ja katusuunnittelu, puhelin: 310 37137

johanna.iivonen@hel.fi

Anu Kiiskinen, tiimipäällikkö, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu, puhelin: 310 38419

anu.kiiskinen@hel.fi

Sakari Mentu, arkkitehti, rakennussuojelu, puhelin: 310 37217

sakari.mentu@hel.fi

Jouni Kilpinen, diplomi-insinööri, teknistaloudelliset asiat, puhelin: 310 37251

jouni.kilpinen@hel.fi

Pirjo-Liina Koivusaari, johtava tonttiasiamies, maaomaisuuden kehittäminen ja tontit, puhelin: 310 38800

pirjo-liina.koivusaari@hel.fi

Tiina Antila-Lehtonen, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 310 37436

tiina.antila-lehtonen@hel.fi

Mikko Uro, yksikön päällikkö, viestintäpalvelut, puhelin: 310 37394

mikko.uro@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 04.12.2019 § 69

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12571 pohjakartan kaupunginosassa 54 Vuosaari. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12571
Kaupunginosa: 54 Vuosaari
Kartoituksen työnumero: 33/2019
Pohjakartta valmistunut: 30.8.2019
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.10.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi