Avustuksen myöntäminen, sosiaali- ja terveyslautakunta, järjestöavustukset vuodelle 2020, lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 10.12.2019 § 302
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:n oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 10.12.2019, § 302.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset järjestöjen tekemistä avustushakemuksista perustuvat Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeeseen (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan (3.9.2013 § 288) vahvistamiin avustusten jakoperusteisiin.
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry anoi vuodelle 2020 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 100 000 euroa käytettäväksi 09 Helsinki Human Rights -säätiön Malmin toiminnallisen kohtaamispaikan toiminnan jatkamiseen ja kehittämiseen. Hakemuksen mukaan vuodelle 2020 haetulla avustuksella jatkettaisiin 09 Helsinki Human Rights -säätiön toimintaa. Vuoden 2020 avustuksella tarjottaisiin maksutonta, matalan kynnyksen laadukasta vapaa-ajan toimintaa alueilla, joissa alueen polarisoituminen, väestöryhmien eriytyminen, sosiaalinen eriarvoistuminen ja lapsiperheköyhyys ovat kasvussa. Toimintamuotoina olisivat räätälöidyt liikuntatunnit ja tempaukset Malmin palloiluhallilla.
09 Helsinki Human Rights -säätiön toiminta siirtyi Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen alaisuuteen 1.1.2019, jolloin 09 Helsinki Human Rights -säätiölle myönnetty avustus, 80 000 euroa vuodelle 2019 maksettiin Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:lle (sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös 18.12.2018, § 349).
Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi (10.12.2019, § 302) Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:lle järjestöavustusta vuodelle 2020 yhteensä 50 000 euroa. Vuodelle 2020 myönnettyä avustusta pienennettiin, koska yhdistyksen omavaraisuusaste on erinomainen ja edellinen tilikausi oli ylijäämäinen.
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry pyytää oikaisuvaatimuksessaan oikaisua sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen 10.12.2019 § 302 siihen, ettei avustusta myönnetty yhdistykselle haetun mukaisena (100 000 euroa) tai vähintään, että avustus olisi tullut myöntää edellisen vuoden tasoisena (80 000 euroa). Perusteluina oikaisuvaatimukselle todetaan, että yhdistyksen tulos vuonna 2018 oli 8 000 euroa negatiivinen. Konsernitasolla yhdistys toteaa tuloksen olleen parempi vuonna 2018. Yhdistys toteaa, että yhdistyksellä on korjausvelkaa kuitenkin yli kaksi miljoonaa euroa viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen mukaan. Oikaisuvaatimuksen perusteluissa todetaan lisäksi, että yhdistyksen omaisuus on kiinni kiinteistöissä, jotka vaativat suuria kunnostusinvestointeja.
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry toteaa vielä oikaisuvaatimuksessaan, että sosiaali- ja terveystoimialan esittämä peruste yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta ei ole yhdenmukainen kaupungin muiden toimialojen avustusperusteiden kanssa. Yhdistys jatkaa, että muille Helsingin kaupungin toimialoille riittää, kun tilinpäätöstiedot ovat kunnossa.
Kaupungin avustusten yleisohjeiden kohdassa 2.2.3 todetaan, että avustuksen saajan on järjestettävä kirjanpitonsa ja tilintarkastuksensa lain edellyttämällä tavalla. Tämän lisäksi kaupungin avustusten yleisohjeiden kohdassa 2.1.3 todetaan, että avustusta myönnettäessä otetaan huomioon hakijan omat varat. Sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistamien avustusten jakoperusteissa (3.9.2013 § 288, kohta 3) todetaan, että avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa, jotta toiminta ei ole kokonaan ulkopuolisen tuen varassa.
09 Helsinki Human Rights -säätiön toiminta siirtyi Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen alaisuuteen vuoden 2019 alusta. Tämän johdosta toiminnan omarahoitusosuus ja varainhankintamahdollisuudet paranivat. Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen tilinpäätös 2018 osoittaa, että sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulos parani 88 000 euroa ja että tilikauden tulos oli 537 000 euroa ylijäämäinen. Lisäksi Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen toimialan Nuoret tuottobudjetti vuodelle 2020 on yli 60 000 euroa suurempi kuin ennuste vuodelle 2019. Tämä tarkoittaa, että yhdistyksellä on käytettävissä varoja toiminnan jatkamiseen. Helsingin kaupunki ei ole sidottu vain siihen, että asiakirjat ovat muodollisesti tehty oikein, vaan avustusten myöntämisessä otetaan huomioon hakijan kokonaisvaltainen tilanne.
Näin ollen sosiaali- ja terveyslautakunnan 10.12.2019 § 302 päätöstä koskien Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:n avustuksen myöntämisen perusteita ei ole syytä muuttaa ja sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös myöntää toiminnalle 50 000 euroa oli kaupungin avustusten yleisohjeen mukainen.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry:n avustushakemus on asian liitteenä 1 ja 2 (liite 2 sisältää suojattuja henkilötietoja). Avustushakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 25.2.2020 klo 12.00–16.00 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 5. krs, huoneessa 516 B.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 10.12.2019, 302 § on asian liitteenä 3.
Yhdistyksen oikaisuvaatimus on asian liitteenä 4 ja 5 (liite 5 sisältää suojattuja henkilötietoja).
Kaupungin avustusten yleisohjeet (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723) ovat asian liitteenä 6.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistamien avustusten jakoperusteet on asian liitteenä 7.
Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain (410/2015) 138 §:n mukaisessa määräajassa.
Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja 19.12.2019 § 193
Päätös
Sosiaali-ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti myöntää järjestöjen 12 hakemukselle avustusta vuoden 2020 toimintaan yhteensä 21 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti. Lisäksi toimialajohtaja päätti hylätä neljä hakemusta taulukossa esitetyin perusteluin.
Samalla toimialajohtaja päätti avustusten ehdoista, että
-rahoitus tulee käyttää vuoden 2020 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana
-avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali-ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta
-avustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali-ja terveyslautakunnalle selvitys vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2022 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2020 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilintarkastus-tai toiminnantarkastuskertomus, allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta löytyy pykälä vastuuvapauden myöntämisestä
-järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 3. olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita
-avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata
-sosiaali-ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle
-avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.
Lisäksi toimialajohtaja toteaa, että sosiaali-ja terveyslautakunnan 10.12.2019 (§ 302) tekemän päätöksen mukaisesti sosiaali-ja terveystoimiala huolehtii avustusten maksatuksesta kaupunginhallituksen avustusohjetta noudattaen kuitenkin niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa. Kaikki tässä päätöksessä mainitut avustukset ovat suuruudeltaan sen kokoisia, että ne maksetaan yhtenä eränä helmikuussa 2020.
Päätöksen perustelut
Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2020 avustusten hakuaika oli 2. - 30.9.2019. Hakukuulutus julkaistiin 30.8.2019 sosiaali- ja terveystoimialan internet-sivuilla suomeksi ja ruotsiksi sekä 2.9.2019 Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa sekä Metro-lehdessä. Hausta tiedotettiin myös sosiaali- ja terveystoimialan sosiaalisessa mediassa. Ilmoituksissa ja tiedotteissa kerrottiin nettiosoite, josta löytyivät yksityiskohtaiset avustusten jakoperusteet ja hakuohjeet.
Kuulutuksessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin asiointipalvelusivustolla (https://asiointi.hel.fi). Toissijaisesti avustusta sai hakea paperisella lomakkeella, jonka voi tulostaa internetistä tai noutaa kaupungin kirjaamosta.
Lisäksi avustusehdotusten valmistelun pohjana käytettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 (§ 288) vahvistamia jakoperusteita.
1) Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea sosiaali-ja terveysviraston voimassa olevan strategiasuunnitelman tavoitteiden toteuttamista.
2) Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti toimintaa, joka tähtää helsinkiläisen väestön terveys-ja hyvinvointierojen kaventamiseen. Tällä tarkoitetaan muun muassa seuraavia asioita: a. Terveyden ja toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen tukeminen, b. Sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen ja vähentäminen, c. Omatoimisuuden ja itsehoidon lisääminen, d. Eri-ikäisten syrjäytymisen ehkäisy ennaltaehkäisevin ja/tai korjaavin toimin, e. Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen, f. Haavoittuviin ryhmiin kuuluvien auttaminen ja vertaistuki sekä kriisiapu, jolloin kohderyhminä ovat: lapset, nuoret, pienituloiset perheet, ikääntyneet, pitkäaikaissairaat, eri tavoin vammaiset, päihde-tai mielenterveyspalveluja tarvitsevat, asunnottomat, toimeentulovaikeuksissa olevat, terveyden edistämisen kannalta merkitykselliset, vaikkakin pienet väestöryhmät, joihin kuuluvien hoito-tai tukisuhde vaatii erityistä asiantuntemusta ja luottamuksellisuutta, g. Vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta.
3) Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa tai muuta toimintaresurssia (esim. vapaaehtoistyö), jotta toiminta ei kokonaan ole ulkopuolisen tuen varassa.
4) Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis-ja tukemistoimintaan, joten välillistä järjestötyötä, kuten yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja järjestön tunnetuksi tekemistä, ei ensisijaisesti avusteta eikä myöskään järjestötoiminnan hallinnollisia ja vieraanvaraisuuteen liittyviä kuluja (esimerkiksi kokouskulut, tarjoilut, toimistotarvikkeet, kalusteet, ATK, Internet, AV-laitteet, puhelin, posti, matka-tai päivärahat, henkilökunnan koulutus, julkaisujen tilaaminen tai tuottaminen, korjausrakentaminen ja remontointi, yleiset kiinteistönhoitokulut) eikä sellaisia ajanvietteeseen liittyviä kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse (esim. luentopalkkiot, juhlat ja retket).
5) Kertaluontoisia kohdeavustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä.
6) Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta.
Sosiaali-ja terveyslautakunta on 12.12.2013 (§ 12) tehnyt delegointipäätöksen, jonka mukaan toimialajohtaja tekee päätökset enintään 10 000 euron suuruisista järjestöjen avustushakemuksista. Näitä hakemuksia saapui vuoden 2020 hakuun yhteensä 107. Vuodelle 2020 sosiaali- ja terveyslautakunta osoitti 10.12.2019 näiden hakemusten avustuspäätöksille varattavaksi yhteensä 206 800 euroa. Toimialajohtaja tekee päätöksen avustusten myöntämisestä kullekin kohderyhmälle erikseen.
Muista lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyvistä avustushakemuksista sosiaali-ja terveyslautakunta on tehnyt päätöksen 10.12.2019.
Ennakkotieto vuoden 2021 avustusten hakemisesta
Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuodelle 2021 myöntämien avustusten hakuaika on 1.9.2020 klo 00.00 - 30.9.2020 klo 16.00. Tällöin on edelleen käytäntönä, että kukin hakijataho tekee vain yhden avustushakemuksen kuitenkin niin, että hakemus voi sisältää avustuksen hakemisen useampiin eri käyttötarkoituksiin. Nämä tulee kuvata selkeästi. Hakuajasta ja hakuohjeista tullaan tiedottamaan sosiaali- ja terveystoimialan internet-sivuilla sekä sanomalehdissä.
Lisätiedot
Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970
Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25678
Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.12.2019 § 302
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti
- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 18 hakemukselle avustusta vuoden 2020 toimintaan yhteensä 947 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti
- osoittaa toimialajohtajan päätettäväksi enintään 21 000 euroa niille lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemista koskeville hakemuksille, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun taulukkoon
- hylätä kolme liitteen 1 taulukossa mainittua hakemusta taulukoissa esitetyin perusteluin.
Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustusten ehdoista, että:
- rahoitus tulee käyttää vuoden 2020 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana
- avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.
- avustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle selvitys vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2022 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2020 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus, allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta löytyy pykälä vastuuvapauden myöntämisestä.
- järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 6 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita
- avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpitoon järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata
- sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle
- avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.
Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kehottaa sosiaali- ja terveystoimialaa huolehtimaan avustusten maksatuksesta niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.
Käsittely
Sosiaali- ja terveyslautakunta ei pitänyt tarpeellisena kuulla kutsuttuja asiantuntijoita kokouksessa, ja siten talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen eivät osallistuneet asian käsittelyyn.
Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:
Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Helsingin Ensikoti ry:lle lisätään 2 000 euroa ja Kide-säätiö sr:lle 3 000 euroa. Lisättävät varat otetaan toimialajohtajalle jätetystä yllättäviin tarpeisiin esitetystä erillisestä järjestöavustusten varauksesta.
Lisäksi päätösosan ensimmäinen kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti: "esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 18 hakemukselle avustusta vuoden 2020 toimintaan yhteensä 947 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti."
Kannattaja: jäsen Tapio Bergholm
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)
Jaa-äänet: 1
Leo Bergman
Ei-äänet: 12
Mukhtar Abib, Katju Aro, Tapio Bergholm, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Kati Juva, Johan Lund, Aleksi Niskanen, Karita Toijonen, Tuomas Tuure, Antti Vainionpää, Sanna Vesikansa
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 12 - 1.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.
03.12.2019 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Armi Vadén, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970
Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662
Päätös tullut nähtäväksi 04.03.2020
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970
Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 25678