Nimeämispyyntö, säätiön hallitus ja stipendilautakunta, Selim Eskelinin säätiö sr

HEL 2019-009049
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 86 §

Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Selim Eskelinin säätiön hallitukseen toimikaudelle 2020 - 2022

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti nimetä Selim Eskelinin säätiön hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi hallintopäällikkö Kimmo Kekolan ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen intendentti Aleksi Malmbergin kolmivuotiseksi toimikaudeksi vuosille 2020 - 2022.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Selim Eskelinin säätiö sr

Säätiön tarkoituksena on sen säätiön sääntöjen 3 §:n nojalla avustaa stipendejä antamalla lahjakkaita laulun, urkujen ja pianonsoiton sekä sävellyksen opiskelijoita sekä perustaa koti Sibelius-Akatemian vähävaraisia oppilaita varten.

Säätiö ei ole kaupungin määräysvallassa eikä kuulu siten kaupunkikonserniin.

Hallitus

Säätiön ylin johto kuuluu kolmijäseniselle hallitukselle.

Säätiön hallituksen muodostavat kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan määrätyt ja Suomen Pankin johtokunnan, Suomen kanttori-urkuriliitto r.y:n valtuuston sekä Helsingin kaupunginhallituksen valitsemat jäsenet ja heille valitut henkilökohtaiset varajäsenet.

Kuluvalla toimikaudella kaupungin nimeämä hallituksen jäsen on Gita Kadambi ja henkilökohtainen varajäsen Kimmo Rekola.

Lopuksi

Selim Eskelinin säätiö pyytää Helsingin kaupunkia nimeämään varsinaisen jäsenen ja varajäsenen säätiön hallitukseen toimikaudeksi 2020-2022.

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaosto päättää muun muassa jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä säätiöiden toimielimiin.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.10.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 09 310 36445

miia.aho@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Nimeämispyyntö 28.8.2019
2. Säätiön säännöt

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.