Hankerahoitus, EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman hankehaku, Vähähiilisen liikkumisen opastaminen -hanke, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2019-009322
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 196

Osallistuminen EU:n rahoittaman 6Aika-strategian rahoitushakuun hankkeella ”6Aika: Kestävän liikkumisen edistäminen älykkäillä opastusratkaisuilla”

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen osatoteuttajana Euroopan Unionin Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittamaan 6Aika-strategian rahoitushakuun hankkeella ”6Aika: Kestävän liikkumisen edistäminen älykkäillä opastusratkaisuilla”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden kaupunkitila ja maisemasuunnittelun toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten, että Helsingin osahankkeen kustannuksiin enintään 500 000 euroa varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä 335 000 euroa, jolloin omarahoitusosuudeksi jää 165 000 euroa.

Päätöksen perustelut

6Aika: Kestävän liikkumisen edistäminen älykkäillä opastusratkaisuilla -hankkeessa kehitetään vähähiiliseen liikkumiseen kannustavia opastamisratkaisuja. Hankkeessa kehitetään matkailu-, kulttuuri- ja virkistyspalveluiden saavutettavuutta vähähiilisten matkaketjujen avulla ja yhdessä alan yritysten kanssa. Helsinki osallistuu hankkeeseen osatoteuttajana. Hanke on tarkoitus toteuttaa ajalla 2020–2021.

Kaupunkiympäristön toimiala on esittänyt, että Helsingin kaupunki osallistuisi osatoteuttajana 6Aika EAKR-hakuun, jossa haetaan hankkeita Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 erityistavoitteeseen 3.2. uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen. Hakuun osallistuvien hankkeiden tulee kehittää älykkäitä, resurssitehokkaita ja vähähiilisiä ratkaisuja ja/tai palveluja, joista yrityksille syntyy uutta liiketoimintaa, ja jotka edistävät kuutoskaupunkien tavoitteita kohti hiilineutraaleja kaupunkialueita.

6Aika: Kestävän liikkumisen edistäminen älykkäillä opastusratkaisuilla -hankkeessa kehitetään opastamisratkaisuja, jotka kannustavat vähähiiliseen liikkumiseen kuten kävelyyn, pyöräilyyn tai joukkoliikenteen käyttöön. Hankkeessa parannetaan myös matkaketjujen varrelle sijoittuvien vähähiilisten palveluiden kuten matkailu-, kulttuuri ja virkistyspalveluiden saavutettavuutta. Lisäksi hankkeessa luodaan yrityksille mahdollisuuksia rakentaa uusia skaalautuvia opastamis- ja liikkumispalveluja sekä tarjotaan yrityksille nopeiden kokeilujen ja pilottien kautta helppo ja nopea kanava päästä kiinni kaupungin tarpeisiin sekä testata ja kehittää omaa ratkaisua aidossa kaupunkiympäristössä.

Hankkeen toimenpidekokonaisuudet toteutetaan kaupunkien yhteiskehittämisenä yhteisten teemojen kautta kaupunkien valitsemissa pilottikohteissa. Helsingin osahankkeessa kehitetään ratkaisuja seudullisten opastamisen palvelupolkujen kehittämiseen yhteistyössä Helsingin satama Oy:n, Helsinki Marketing Oy:n ja Helsingin seudun liikenteen (HSL) kanssa. Lisäksi hankkeessa parannetaan merellisen Helsingin saavutettavuutta ja tuetaan käynnissä olevaa kävely-ja pyöräily-ympäristöjen parantamista digitaalisen opastuksen ja älykkäiden katuopasteiden avulla. Kehittämisen tavoitteena on saavutettava, kustannustehokas, toimiva, kestävä ja älykkäästi päivittyvä opastus.

Hankkeen tavoitteet tukevat Helsingin strategisten tavoitteiden toteutumista. Helsingin kaupunkistrategian mukaan Helsinki asettaa tavoitteeksi 60 prosentin päästövähennystavoitteen vuodelle 2030 ja hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Kaupunkistrategian mukaan liikenteen päästövähennyksiä toteutetaan koko Helsingin liikennejärjestelmässä muun muassa pyöräilyn ja kävelyn suosiota lisäämällä.

Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Turun ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina ovat Helsingin kaupungin lisäksi Turun ja Tampereen kaupungit. Helsingin kaupungin osatoteutus toteutetaan yhteistyössä Helsinki Marketing Oy:n, Helsingin satama Oy:n sekä Helsingin seudun liikenteen (HSL) kanssa. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 1 800 000 euroa, josta EU-tuen osuus on noin 1 206 000 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kustannukset ovat enintään 500 000 euroa, josta EU:n ja valtion tuen osuus on 335 000 euroa ja omarahoituksen osuus 165 000 euroa. Haettava hanke on suunniteltu toteutettavaksi vuosina 2020–2021.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö päättää kaupungin puolesta Euroopan Unionin rahoituksen hakemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 21.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anu Kiiskinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38419

anu.kiiskinen@hel.fi

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja