Esiopetuksen järjestämispaikat toiminta-ajalla 2020-2021
Muutos esiopetuksen järjestämispaikkoihin toiminta-ajalla 2020–2021
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti lisätä 5.11.2019 (§ 44) tekemäänsä päätökseen esiopetuksen järjestämispaikoista toiminta-ajalla 2020–2021 päiväkoti Arielin sekä päiväkoti Satulinnan.
Lisäksi jaosto päätti poistaa esiopetuksen järjestämispaikoista päiväkoti Pikkuprinssin ja päiväkoti Kuminan sekä hyväksyä muutokset arvioituihin lapsimääriin päiväkoti Hannan, päiväkoti Havukan sekä yksityisten päiväkoti Lauttasaaren Ankkalammen ja päiväkoti Vallilan Ankkalammen osalta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti 5.11.2019 (§ 44) esiopetuksen järjestämispaikat oppilaaksiottoalueittain. Esiopetuspaikkojen kohdalla esitettiin arvio esiopetukseen tulevien lasten määrästä. Esiopetuksen järjestämispaikkoihin ja arvioituun lasten määrään on tämän jälkeen tullut muutoksia. Muutokset johtuvat siitä, että arvio tulevien esioppilaiden määrästä on päätöksen jälkeen täsmentynyt.
Esitämme, että esiopetuspaikkoihin ja arvioituihin lapsimääriin tulleet muutokset hyväksytään alla esitellyn mukaisesti.
Esiopetuspaikkoihin tehdyt muutokset
Kallio-Alppiharju-Vallilan oppilaaksiottoalueella päiväkoti Ariel lisätään esiopetusta tarjoavaksi päiväkodiksi (arvioitu lapsimäärä 14).
Tapulikaupungin oppilaaksiottoalueella päiväkoti Pikkuprinssissä ja päiväkoti Kuminassa ei tulla tarjoamaan esiopetusta, vaan esiopetus järjestetään keskitetysti päiväkoti Satulinnassa (arvioitu lapsimäärä yhteensä 49).
Muutosten myötä esiopetusta järjestetään 208 kunnallisessa päiväkodissa ja 74 yksityisessä päiväkodissa.
Esiopetuspaikkojen arvioituihin lapsimääriin tehdyt muutokset
Esiopetuspaikkojen päätöksen yhteydessä esitetään arvio lapsimäärästä kunkin esiopetuspaikan kohdalla. Arvio perustuu alueelle annettuun ennusteeseen tulevien esiopetusikäisten lasten määrästä.
Jaoston tekemän päätöksen jälkeen seuraavien päiväkotien arvioituun lapsimäärään on tullut tarkennuksia (suluissa edellisen päätöksen lapsimäärä):
- Länsi-Pakila-Paloheinän oppilaaksiottoalue: päiväkoti Havukka sekä päiväkoti Havukan metsäeskariryhmä, arvioitu lapsimäärä yhteensä 35
- Vuosaaren oppilaaksiottoalue: päiväkoti Hanna, arvioitu lapsimäärä 14 (12)
- yksityinen päiväkoti Lauttasaaren Ankkalampi, arvioitu lapsimäärä seitsemän (5)
-yksityinen päiväkoti Vallilan Ankkalampi, arvioitu lapsimäärä kahdeksan (5).
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 05.11.2019 § 44
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että suomenkielisen esiopetuksen oppilaaksiottoalueet ja järjestämispaikat ovat toimintavuonna 2020-2021 liitteen mukaiset.
Lisäksi jaosto päätti oikeuttaa varhaiskasvatusjohtajan vahvistamaan jaoston vahvistamien kriteerien pohjalta esiopetuspaikat esiopetushaun päätyttyä.
Esittelijä
Lisätiedot
Henrietta Suomalainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 22759
Päätös tullut nähtäväksi 09.01.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Henrietta Suomalainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 22795