Esiopetuksen järjestämispaikat toiminta-ajalla 2020-2021

HEL 2019-010721
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

Muutos esiopetuksen järjestämispaikkoihin toiminta-ajalla 2020-2021

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti lisätä 05.11.2019 (§ 44) tekemäänsä päätökseen esiopetuksen järjestämispaikoista toiminta-ajalla 2020-2021 päiväkoti Luotsin, päiväkoti Lauttasaaren sekä varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuiston päiväkodin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti 05.11.2019 (§ 44) esiopetuksen järjestämispaikat esiopetuksen oppilaaksiottoalueittain. Päätöstä täydennettiin 10.12.2019 (§ 65).

Lisäksi jaosto on päättänyt 05.11.2019 (§ 44) oikeuttaa varhaiskasvatusjohtajan vahvistamaan jaoston vahvistamien kriteerien pohjalta esiopetuspaikat esiopetushaun päätyttyä.

Muutokset esiopetuksen järjestämispaikkoihin

Varhaiskasvatusalueilla tarkistetaan syksyisin seuraavan toimintavuoden esiopetusta antavien toimipisteiden määrä käyttäen tietoa alueella asuvien esiopetusikäisten lasten määristä. Esiopetuksen oppilaaksiottoalueille määritellään riittävä määrä esiopetuksen järjestämispaikkoja, jotta varmistetaan lasten ehyt opinpolku omalla oppilaaksiottoalueella.

Vironniemen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella ensisijaisia hakijoita esiopetukseen oli arvioitua enemmän. Alueen esiopetusta järjestävien päiväkotien paikkamäärää ei ollut mahdollista kasvattaa, jonka vuoksi alueelle oli määriteltävä uusi esiopetusta järjestävä päiväkoti. Esitämme, että Vironniemen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella sijaitseva päiväkoti Luotsi lisätään esiopetusta järjestäväksi päiväkodiksi.

Lauttasaaren esiopetuksen oppilaaksiottoalueella on aloittanut toimintansa päiväkoti Lauttasaari. Esiopetusta järjestäväksi paikaksi päätetty päiväkoti Telkkä on lopetettu 31.12.2019, ja toiminta siirretty päiväkoti Lauttasaaren uuteen kiinteistöön. Esitämme, että päiväkoti Lauttasaari lisätään esiopetusta järjestäväksi päiväkodiksi.

Jakomäen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella aloittaa vuoden 2020 aikana varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuiston päiväkoti. Päiväkoti Kotilon ja päiväkoti Naavan toiminta siirtyy tähän uuteen kiinteistöön. Tämän vuoksi esiopetusta ei tulla järjestämään kyseisissä päiväkodeissa. Esitämme, että varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuiston päiväkoti lisätään esiopetusta järjestäväksi päiväkodiksi.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 10.12.2019 § 65

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti lisätä 5.11.2019 (§ 44) tekemäänsä päätökseen esiopetuksen järjestämispaikoista toiminta-ajalla 2020–2021 päiväkoti Arielin sekä päiväkoti Satulinnan.

Lisäksi jaosto päätti poistaa esiopetuksen järjestämispaikoista päiväkoti Pikkuprinssin ja päiväkoti Kuminan sekä hyväksyä muutokset arvioituihin lapsimääriin päiväkoti Hannan, päiväkoti Havukan sekä yksityisten päiväkoti Lauttasaaren Ankkalammen ja päiväkoti Vallilan Ankkalammen osalta.

05.11.2019 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
varhaiskasvatusjohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Henrietta Suomalainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 22795

henrietta.suomalainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.03.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

varhaiskasvatusjohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Henrietta Suomalainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 22795

henrietta.suomalainen@hel.fi