Maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus, Itämerenkatu 23, Länsisatamankatu 3, Sponda Oyj, Kiinteistö Oy Ruoholahden Ankkuri

HEL 2019-011165
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 109 §

Maankäyttösopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen tekeminen Kiinteistö Oy Ruoholahden Ankkurin kanssa liittyen asemakaavan muutosehdotukseen nro 12597 (Länsisatama, Ruoholahti)

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi tontin 91-20-797-2 omistajan Kiinteistö Oy Ruoholahden Ankkurin (Y-tunnus 2696440-6) kanssa solmittavan liitteenä 1 olevan sopimuksen.

Kaupunginhallitus oikeutti tonttipäällikön tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Ruoholahdessa on vireillä asemakaavan muutos, joka mahdollistaa kaavamuutosalueelle sijoittuvan nykyisen toimitilarakennusten korttelialueen rakennusoikeuden lisäämisen.

Kaavamuutoksesta seuraa kaava-alueen yksityiselle maanomistajalle merkittävää hyötyä, joten maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttö- ja kiinteistökaupan esisopimuksista.

Sulje

Voimassa olevat asemakaavat

Alueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro 9677 (hyväksytty 26.10.1990) nro 9895 (hyväksytty 27.5.1992) nro 10490 (hyväksytty 7.10.1998) nro 10590 (hyväksytty 6.4.1999) nro 11890 (hyväksytty 25.11.2009). Kaavojen mukaan alueella on huoltoasemarakennusten korttelialue (LH), liike-, toimisto-, varasto- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue (KTY) sekä katualuetta. Länsisatamankadun yli on kevyenliikenteen sillan yhteys. Lisäksi alueella on voimassa maanalainen asemakaava 11800 (hyväksytty 11.11.2009). Helsingin kaupunki omistaa kaava-alueen maat lukuun ottamatta tonttia 91-20-797-2, joka on yksityisomistuksessa.

Asemakaavan muutosehdotus

Vireillä oleva asemakaavan muutosehdotus nro 12597 koskee Ruoholahdessa Itämerenkadun ja Länsisatamankadun risteyksen länsipuolella sijaitsevan katualueen muuttamista toimitilarakennusten korttelialueeksi ja nykyisen toimitilarakennusten korttelialueen rakennusoikeuden lisäämistä. Rakennusoikeuden lisäys on 20 200 k-m², jonka lisäksi tontille saa sijoittaa vähintään 100 k-m² liiketilaa.

Asemakaavan muutosehdotus on liitteenä 2.

Maankäyttösopimus ja -korvaus

Asemakaavan muutos korottaa tontin arvoa merkittävästi, joten maanomistajan kanssa on käyty kaupunginhallituksen 9.6.2014, 658 § tekemän päätöksen mukaiset neuvottelut.

Neuvottelujen tuloksena on laadittu liitteenä 1 oleva maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus. Sopimus on kaupunginhallituksen päätöksen sekä noudatetun käytännön mukainen.

Sopimuksessa maanomistaja sitoutuu suorittamaan kaupungille 3 110 000 euron korvauksen osallistumisena yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Korvaus tulee maksaa neljän kuukauden kuluessa siitä, kun asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Vaihtoehtoisesti korvaus on mahdollista maksaa kahdessa saman suuruisessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan neljän kuukauden kuluessa asemakaavan muutoksen lainvoimaistumisesta. Toinen erä maksetaan vuoden kuluttua ensimmäisen erän maksupäivästä.

Rahakorvauksen ensimmäistä erää korotetaan sen nykyarvon säilyttämiseksi sopimuksen allekirjoittamishetkestä kaavamuutoksen lainvoimaisuuspäivään saakka kahdella (2)prosentilla vuodessa. Korvauksen toista erää korotetaan sopimuksen allekirjoittamishetkestä eräpäivään kahdella (2) prosentilla vuodessa. Korotukset pyöristetään lähimpään tuhanteen euroon.

Kiinteistökaupan esisopimus

Kaupunki luovuttaa Kiinteistö Oy Ruoholahden Ankkurille yleisestä alueesta Länsi-sataman kadut 91-20-9901-0 rasitteista vapaana noin 85 m²:n suuruisen sopimuksen liitteenä olevan kartan mukaisen määräalan 373 000 euron kauppahinnalla liitettäväksi muodostettavaan tonttiin 20797/3.

Kauppahintaa korotetaan sen nykyarvon säilyttämiseksi sopimuksen allekirjoittamishetkestä kaavamuutoksen lainvoimaisuuspäivään saakka kahdella (2) prosentilla vuodessa. Korotus pyöristetään lähimpään tuhanteen euroon.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 9 kohdan sekä kaupunginhallituksen päätöksen 18.9.2017, 865 § perusteella kaupunginhallitus päättää kokonaisarvoltaan 2 miljoonaa euroa suuremmista maankäyttösopimuksista. Kokonaisarvo kattaa sekä maankäyttökorvauksen että aluejärjestelyt. Sopimus allekirjoitetaan ennen kaupunginhallituksen päätöksentekoon saattamista. Sopimus tulee voimaan, kun kaupunginhallituksen päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 19.11.2019 § 583

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) tontin 91-20-797-2 omistajan Kiinteistö Oy Ruoholahden Ankkurin (Y-tunnus 2696440-6) kanssa solmittavan liitteen nro 1 mukaisen sopimuksen hyväksymistä.

B

Kaupunkiympäristölautakunta päätti oikeuttaa tonttipäällikön tai hänen valtuuttamansa allekirjoittamaan edellä mainitun sopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä tarkennuksia. Sopimus tulee voimaan, kun kaupunginhallituksen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi.

C

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään päätöksellään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

(MA120-3)

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Tom Qvisén, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34201

tom.qvisen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.02.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi