Avustuksen myöntäminen, taide- ja kulttuuriavustukset vuodelle 2020, vähintään 50 000 euroa, sisältäen monivuotiset kaudelle 2020-2022

HEL 2019-011239
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 5 §

Tanssin talo ry:n vuoden 2020 avustuksen käyttöoikeuden muutos vuodelle 2021

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto antoi Tanssin talo ry:lle vuodelle 2020 myönnetystä 650 000 euron toiminta-avustuksesta 69 000 euron osalta käyttöoikeuden vuodelle 2021.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tanssin talo ry pyytää lupaa vuodelle 2020 myönnetyn avustuksen osan, 69 000 euroa, siirtämiseksi vuoteen 2021 koronapandemian johdosta siirtyneiden toimintojen vuoksi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi 10.12.2019, § 33 vuodelle 2020 Tanssin talo ry:lle 650 000 euron toiminta-avustuksen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto vastaa taide- ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuuripolitiikkaan tarkoitettujen avustusten jakamisesta hallintosäännön 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaisesti jakamalla avustusmäärärahoja.

Avustuksen myöntävä toimielin tai viranhaltija määrää avustuspäätöksessä toimivaltansa puitteissa avustuksen käyttötarkoituksen sekä avustuksen käytön ja valvonnan ehdot sekä muut mahdolliset ehdot (Helsingin avustusten yleisohjeet 28.10.2019).

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto 10.12.2019 § 33

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 29.03.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kulttuurin edistämisen päällikkö
Veikko Kunnas

Lisätietojen antaja

Veikko Kunnas, kulttuurin edistämisen päällikkö, puhelin: 09 310 37002

veikko.kunnas@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.