Avustuksen hakeminen, valtionavustus vuodelle 2020, etsivä nuorisotyö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Valtionavustuksen hakeminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolta nuorisopalvelukokonaisuuden nuorisolain mukaisen etsivän nuorisotyön toteuttamiseen
Päätös
Etelä-Suomen aluehallintovirastolta haetaan 960 000 euroa valtionavustusta nuorisopalvelukokonaisuuden nuorisolain mukaisen etsivän nuorisotyön toteuttamiseksi. Valtionavustusta haetaan ajalle 1.5.2020 - 30.4.2021.
Helsingin kaupunki toteuttaa nuorisolain mukaista etsivää nuorisotyötä sekä omana toimintanaan, että hankkii etsivää nuorisotyötä julkisena hankintana. Helsingissä etsivää nuorisotyötä koordinoi kulttuurin ja vapa-ajan toimialan nuorisopalvelut, joka tekee palvelusopimukset palveluntuottajien kanssa. Lisäksi Helsingin kaupungin nuorisopalveluilla on Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä etsivän nuorisotyön alueellinen kehittämisvastuu pääkaupunkiseudulla.
Mikäli aluehallintoviraston päätös on myönteinen, hankkeelle avataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.
Varsinaisen avustushakemuksen aluehallintovirastolle laatii ja allekirjoittaa nuorisopalvelukokonaisuuden nuorisoasiainjohtaja, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä aluehallintoviraston kanssa.
Päätöksen perustelut
Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön. Nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiaita (Nuorisolaki 1285/2016 3§). Palvelu on nuorelle maksutonta. Etsivä nuorisotyö aloitetaan ensisijaisesti perustuen nuoren itsensä antamiin tietoihin ja hänen omaan arvioonsa tuen tarpeesta. Etsivä nuorisotyö voidaan aloittaa myös muiden viranomaisten luovuttamien tietojen perusteella. (Nuorisolaki 1285/2016 11§)
Hanke tukee kaupungin strategian toteutumista nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.
Päätös tullut nähtäväksi 12.12.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Tiina Nurmi, suunnittelija, puhelin: 09 310 89121