Osallistuminen valtion TYÖ 2.0 LAB -hankkeeseen

HEL 2019-011915
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 221

Kaupungin osallistuminen valtion TYÖ 2.0 LAB -hankkeeseen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti, että Helsingin kaupunki osallistuu kumppanina valtion Työ 2.0 Lab –hankkeeseen kahden vuoden ajaksi liitteenä 1 olevan sopimuksen mukaisesti.

Helsingin kaupungin osuus hankkeen kustannuksista on 25 000 euroa (alv 0 %). Hankinta rahoitetaan strategiajohtajan vastuualueen kustannuspaikalta 18810000.

Päätöksen perustelut

Työ 2.0 Lab on valtion kaksivuotinen kokeilu. Valtio hakee kokeilulla paitsi parempaa vaikuttavuutta ja resurssien yhteiskäytön mukanaan tuomaa tehokkuutta, oppeja ja kokemuksia skaalattavaksi myös muihin vastaaviin toimintamalleihin ja ympäristöihin. Kokeilussa toteutetaan noin 300 neliön suuruinen tilakokonaisuus Helsingin keskustassa tilaan kuuluvine palveluineen sekä varusteineen sekä uusi yhdessä tekemiseen ja oppimiseen perustuva toimintakonsepti kahdeksi vuodeksi. Senaatti vastaa tilan toteuttamisesta toimitilapalveluineen sekä näiden operoinnista. Työ 2.0 –toimijat vastaavat toimintakonseptin kehittämisestä yhdessä kumppaniorganisaatioiden kanssa.

Kaupunki saa kumppanina rahoitusosuudellaan Työ 2.0 LAB:n käyttöön veloituksetta sekä mahdollisuuden tilan pidempiaikaisille varauksille ja ennakkovarauksille.

Valtion tavoitteena Lab-toiminnalle on mm. virkamiesten innovaatiokyvykkyyden mahdollistaminen, yhdessä tekemisen ja oppimisen ympäristön luominen ja kokeilevan ja kehittävän kulttuurin edistäminen. Senaatti vastaa tilan operoinnista. Valtiolla työn ja työtapojen kehittämistä tehdään valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian Työ 2.0 tiimissä. Labissa työstettäviksi teemoiksi valtiolla on kaavailtu mm. Kestävä kaupunki –ohjelmaa, tulevaisuuden lapsipolitiikkaa ja Hankinta-Suomea. Näihin valmisteluihin on kaupungin intressinä osallistua ja niihin tulee kaupungin edustajia joka tapauksessa osallistumaan.

Kaupungin strategiassa on samansuuntaiset tavoitteet kuin valtion hankkeessa. Kaupungin tavoitteena on jatkuva omien toimintamallien kehittäminen ja ketterä uusiutuminen. Helsinki luo aktiivisesti kumppanuuksia kansalaisjärjestöjen ja kaikkien kaupungin kehittämisestä ja elävöittämisestä kiinnostuneiden kanssa. Helsinki on paitsi palveluorganisaatio myös alusta ja maailman edistyksellisin julkisen sektorin ekosysteemi.

Kaupunki myös pyrkii yleisen ymmärryksen lisäämiseen maan ainoan metropolin erityisestä luonteesta ja tavoittelee valtion kanssa toimivaa ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Työ 2.0 Lab –hankkeen uusien yhteistyömuotojen kokeilua valtion eri ministeriöiden kanssa edistää tätä tavoitetta.

Hankkeen suoraa taloudellisuutta voidaan arvioida käyttöön saatavilla tiloilla. Mikäli kaupunki varaa tiloja käyttöönsä aktiivisesti hankkeen kumppanuuksien sallimissa rajoissa, saadaan osallistumismaksu hyödynnettyä jo tilojen käyttönä. Labin kaltaisille ryhmätyötiloille on kaupungin organisaatiossa jatkuvasti käyttöä ja niitä vuokrataan markkinoilta.

Muita mahdollisia hyötyjä hankkeesta kaupungille on yhteiskehittely, verkottuminen ja osaamisen jakaminen valtiotoimijoiden kanssa sekä mahdolliset yhteiset muotoiluhankkeet. Cowork-kokeilun kautta saadaan ymmärrystä ja tukea kaupungin omille vastaaville toiminnoille. Oppiminen valtion työympäristökokemuksista ja tietotyön tuottavuudesta tukee kaupungin omaa työympäristömuutosta. Lab-yhteistyö tukee ja vahvistaa myös kaupungin brändiä edelläkävijänä.

Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Olli Lahtinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36055

olli.lahtinen@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. TYÖ 2.0 LAB rahoitussopimus, luonnos
2. TYÖ 2.0 LAB kuvaus, sopimuksen liite

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.