Pysäköinti, Käpyläntien pysäköinnin aikarajoittaminen

HEL 2019-012740
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 14

Pysäköintipaikkojen merkitseminen Käpyläntie 13 edustalle

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että
- merkitään 35 metrin pituinen pysäköintipaikka Käpyläntie 13 edustalla alkaen 3 metriä nro 11 ja 13 välisen tonttirajan jälkeen ja rajoitetaan pysäköinti sillä 30 minuuttiin arkisin (maanantai-perjantai) kello 6-9 ja 15-18 sekä
- sallitaan rajoittamaton pysäköinti Käpyläntie 13 edustalla 12 metrin matkalla alkaen 38 metriä nro 11 ja 13 välisen tonttirajan jälkeen.

Päätöksen perustelut

Entisen Koskelan sairaalan alueella toimii useita päiväkoteja. Alueen täydennysrakentamisen vuoksi valtaosa saattoliikenteen käyttämistä pysäköintipaikoista on poistunut. Varataan niitä korvaamaan lyhytaikaisia pysäköintipaikkoja Käpyläntien varresta alueen pääasiallisen sisäänkäynnin läheltä.

Käpyläntie 13 sisäänkäynnin edustalle on merkitty liikkumisesteisen pysäköintipaikka. Rakennuksessa toiminut Toimiva Koti -palvelu on lakannut vuonna 2019, joten paikalle ei enää ole tarvetta.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 500 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Päätös tullut nähtäväksi 31.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Heikki Salko, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 26548

heikki.salko@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö