Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, toiminta-avustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000178
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 12 §

Vuoden 2020 toiminta-avustusten käyttö

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti, että koronan aiheuttamien rajoitusten johdosta 2020 toiminta-avustusten/starttiavustusten käyttämättä jääneet osuudet siirretään vuodelle 2021 seuraavasti:

Aarnivalkeat r.y. sai toiminta-avustusta 4 200 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 3 004,91 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 1 195,09 euroa, yhdistyksen toimintaan vuonna 2021.

Scoutkåren Nybyggarna rf sai toiminta-avustusta 3 100 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 2 785,79 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 314,21 euroa, yhdistyksen toimintaan vuonna 2021.

Oulunkylän VPK ry:n nuoriso-osasto sai toiminta-avustusta 1 200 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 941,34 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 258,66 euroa, yhdistyksen nuoriso-osaston toimintaan vuonna 2021.

Vuosaaren Vapaaehtoinen Palokunta Vuosaaren VPK ry:n nuoriso-osasto sai toiminta-avustusta 1 700 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 1 396,10 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 258,66 euroa, yhdistyksen nuoriso-osaston toimintaan vuonna 2021.

Helsingin Nuorten Muslimien Foorumi ry sai starttiavustusta 2 900 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 695,18 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 2 204,82 euroa, yhdistyksen toimintaan vuonna 2021.

Helsingin Vapaaseurakunnan yli 7-vuotiaiden varhaisnuorten toiminta sai starttiavustusta 1 300 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 974,12 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 325,88 euroa, yhdistyksen varhaisnuorisotoimintaan vuonna 2021.

Kohtaus ry sai toiminta-avustusta 6 000 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 5 379,85 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 620,15 euroa, yhdistyksen toimintaan vuonna 2021.

Malm svenska ungdomsförening r.f.:n nuorisotoiminta sai toiminta-avustusta 1 000 euroa ja sillä oli hyväksyttyjä menoja 499,26 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 500,74 euroa, yhdistyksen nuorisotoimintaan vuonna 2021.

Muotijuttu ry sai starttiavustusta 2 800 euroa ja sillä oli hyväksyttäviä menoja 2 339,95 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää avustuksen käyttämättä jäänyt osuus, 460,05 euroa, yhdistyksen toimintaan vuonna 2021.

Siirretyn avustuksen käyttö tulee selvittää vuoden 2022 toiminta- ja/tai palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään 28.2.2022 mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase, tilin/toiminnantarkastuskertomus).

Avustusten käytön selvityksestä puuttuvat asiakirjat

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto antaa yhdistyksille lisäaikaa avustuksen käytön selvityksille seuraavasti:

Degerö Frivilliga Brandkår - Laajasalon Vapaaehtoinen Palokunta rf ei ole toimittanut selvitystä avustuksen käytöstä. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla puuttuva tuloslaskelma, tase, tilin/toiminnantarkastuskertomus ja toimintakertomus sekä nuorisotoiminnan erittelyt 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri ry toimitti avustuksen käytön selvityksenä tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla puuttuva tilin/toiminnantarkastuskertomus 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Helsingin vapaaseurakunnan nuorten toiminta toimitti avustuksen käytön selvityksenä yhdistyksen tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen sekä nuorisotoiminnan erittelyt. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla Helsingin Vapaaseurakunta ry:n puuttuva tilin/toiminnantarkastuskertomus 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Helsingin vapaaseurakunnan yli 7-vuotiaiden varhaisnuorten toiminta toimitti avustuksen käytön selvityksenä yhdistyksen tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen sekä varhaisnuorisotoiminnan erittelyt. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla Helsingin Vapaaseurakunta ry:n puuttuva tilin/toiminnantarkastuskertomus 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Muotijuttu ry toimitti avustuksen käytön selvityksenä tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla puuttuva tilin/toiminnantarkastuskertomus 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Roolipeliyhdistys Avatar ry ei ole toimittanut selvitystä avustuksen käytöstä. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla puuttuva tuloslaskelma, tase, tilin/toiminnantarkastuskertomus ja toimintakertomus 23.8.2020 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Tule mukaan ry toimitti avustuksen käytön selvityksenä koko yhdistyksen tuloslaskelman, taseen, toiminnantarkastuskertomuksen sekä toimintakertomuksen ja lisätietoina yhdistyksen tiliotteet ja nuorisotoiminnan tositteet. Näiden perusteella nuorten toiminnan erittelemisessä oli epäselvyyksiä ja puutteita. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla pyydettävät lisätiedot 15.6.2021 mennessä tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Nuorisojaosto merkitsi tiedoksi, että muut vuonna 2020 toiminta-avustusta saaneet yhdistykset ovat muilta osin, paitsi muutama yhdistys vuosikokouspöytäkirjan osalta, toimittaneet avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen. Puuttuvat allekirjoitetut vuosikokouspöytäkirjat, joissa vuoden 2020 tilinpäätös käsitellään, tulee toimittaa sähköpostitse 23.8.2021 mennessä kumppanuusyksikölle.

Käsittely

Esteelliset: Sebastian Franckenhaeuser
Esteellisyyden syy: Yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Asian aikana kuultavana olivat suunnittelijat Hanna Mikkonen, Liisa Remes ja Tuulia Saves.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan nuorisojaosto myöntää vuosittain toiminta-avustusta helsinkiläisille varhaisnuoriso-, nuorisojärjestöille sekä muiden yhdistysten nuoriso-osastoille ja -jaostoille. Edellisen avustuksen käyttö tulee selvittää uuden avustuksen haun yhteydessä. Selvitykseen vaaditaan yhdistyksen toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto ko. vuodelta sekä vuosikokouspöytäkirja, jossa tilinpäätös on käsitelty. Saadun avustuksen käytön selvitys on annettava siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. Mikäli yhdistys ei anna hyväksyttävää selvitystä saamansa avustuksen käytöstä, peritään myönnetty avustus takaisin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Rekisteröimättömältä varhaisnuorisoyhdistykseltä ja nuorisoyhdistykseltä edellytetään, että sillä on säännöt ja että sen hallinto, toiminta ja talous on järjestetty, kuten rekisteröidyn yhdistyksen ja sen nimenkirjoittajat ovat täysi-ikäisiä. Nuoriso-osastolla tms. pitää siis olla oma kustannuspaikka kirjanpidossa ja talousarviossa sekä sen toiminnan tulee näkyä myös yhdistyksen toimintasuunnitelmassa ja -kertomuksessa. Rekisteröimättömiä yhdistyksiä ovat myös ne järjestöjen varhaisnuoriso- ja nuoriso-osastot/jaostot, jotka ovat kirjanpidossa erotettavissa pääjärjestöstä. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Mikäli vuoden 2020 toiminta- ja/tai palkkausavustusta jää kalenterivuoden 2020 aikana käyttämättä, siirretään sen käyttöoikeus 31.12.2021 saakka. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Avustusta saavien yhdistysten on pidettävä kirjanpitoa kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämällä tavalla. Kirjanpito on järjestettävä siten että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidossa seurata. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Vuoden 2020 toiminta-avustuksen käyttö tuli selvittää 31.3.2021 mennessä. Pandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset tuottivat yhdistyksille toiminnallisia ja taloudellisia vaikeuksia. Tämä näkyi myös vuoden 2020 toiminta-avustuksen käytönselvitysten kohdalla. Avustusvalmistelussa joustettiin enemmän kuin koskaan. Useille yhdistyksille annettiin lisäaikaa ja näistä moni sai vielä senkin jälkeen ylimääräisiä eräpäiviä toimittaa asiakirjoja ja pyydettyjä lisätietoja. Useiden yhdistysten oli vaikea saada asiakirjoja kuntoon ja tilinpäätöstä vahvistetuksi normaalissa aikataulussa.

Tapahtumia, kerhoja, kokouksia ja leirejä jouduttiin perumaan kokoontumisrajoitusten takia eikä toiminta-avustusta saatu kokonaisuudessaan käytettyä. Käyttämättä jääneet osuudet siirrettiin kaikki tälle vuodelle. Yhdistykset pystyivät käyttämään tätä osuutta jo heti tammikuusta lähtien, koska nuorisojaosto päätti asiasta jo joulukuussa 2020.

Osalla yhdistyksistä olivat menot kuitenkin kasvaneet. Näillä esimerkiksi toiminnan siirtäminen virtuaaliseksi aiheutti uusia yllättäviä kuluja, muun muassa erilaisia striimaus-, ohjelma- ja laitehankintakuluja.

Tule mukaan ry:lle myönnettiin vuodelle 2020 starttiavustus sen nuorisotoiminnan käynnistämiseen. Yhdistys ei ole toistaiseksi eritellyt nuorisotoiminnan kuluja hyväksyttävästi, sillä niiden osuutta ei pystytä kirjanpidossa seuraamaan.

Toiminta-avustuksia myönnettiin vuodelle 2020 myönnettiin 153 yhdistykselle 1 121 356 euroa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen toiminta-avustuksista. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 28.05.2020 § 18

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi