Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, toiminta-avustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000178
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 5

Toiminta-avustusennakot 2020

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää vuoden 2020 toiminta-avustusennakkoina liitteen mukaisesti yhteensä 309 355 euroa menokohdalta 47300 2931500508.

Loisto Setlementti ry:n Poikien talon toiminnasta osa (30) ja Aseman Lapset ry:n helsinkiläisten täysi-ikäistyvien ja täysi-ikäisten nuorten toiminnasta osa (1) siirretään määrärahoineen toiminta-avustusennakon piiriin.

Nuoret Muslimit Helsinki ry:n (nro 35) ennakkoavustus maksetaan vasta kun yhdistys on toimittanut vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman.

Toiminta-avustusennakkoa ei myönnetä Partiolippukunta Navigatores r.y:lle (nro 37) eikä Suomen Venäjänkielisten osasto - SmarTeens ry:lle (nro 44), koska yhdistykset eivät saaneet toiminta-avustusta vuonna 2019.

Varsinaiset toiminta-avustukset ovat haettavissa vuonna helmikuun viimeiseen päivään mennessä vuonna 2020.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset > Avustusten myöntämisperusteet):

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta (Helsingin kaupungin yleiset avustusohjeet, Khs 28.10.2019).

Päätöksen perustelut

Toiminta-avustusennakkoa voidaan myöntää yhdistyksille, jotka ovat edellisenä vuonna saaneet nuorisojaostolta toiminta- tai starttiavustusta. Ennakon suuruus on enintään 50 % edellisen vuoden avustuksen määrästä. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Vuoden 2020 toiminta-avustusennakkoa myönnetään 47 hakijalle. Loisto Setlementti ry:n ennakkoavustusta myönnetään 30 000 enemmän, joka johtuu Poikien talon toimintojen ja niihin liittyvien määrärahojen siirtymisestä avustuksen piiriin. Avustuksen piiriin määrärahoineen siirtyy myös Aseman Lapset ry:n helsinkiläisten täysi-ikäistyvien ja täysi-ikäisten nuorten toiminta, johon myönnetään ennakkoa 15 000 euroa. Kummankaan yhdistyksen toiminta-avustusta ei tule käyttää kuluihin, joihin yhdistykset saavat sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämää avustusta.

Nuoret Muslimit Helsinki ry (nro 34) ei toimittanut yhdistyksen vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelmia annettuun määräaikaan mennessä, joten avustus laitetaan maksuun vasta, kun ne toimitetaan nuorisopalveluille.

Toiminta-avustusennakkoa ei myönnetä Partiolippukunta Navigatores r.y :lle (nro 37) eikä Suomen Venäjänkielisten osasto - SmarTeens ry:lle (nro 44), koska yhdistykset eivät hakeneet eivätkä saaneet toiminta-avustusta edellisenä vuonna 2019.

Kaikille hakijoille ei voitu myöntää 50 % edellisen vuoden toiminta-avustussummasta, koska yhdistykset eivät mukaan selvittäneet edellisen vuoden avustuksen käyttöä kokonaan. Muutama hakija haki avustusta hieman vähemmän kuin edellisen vuoden avustuksen määrän perusteella olisi voinut hakea ja näille myönnetään ennakkoa haetun summan mukaisesti.

Vuoden 2020 toiminta-avustusennakoiden haku päättyi 15.12.2019. Määräaikaan mennessä nuorisopalveluihin saapui 49 hakemusta sähköisen avustusjärjestelmän kautta.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen toiminta-avustusennakoista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 21.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Hanna Mikkonen, suunnittelija, puhelin: 09 310 89132

hanna.mikkonen@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö