Toivomusponsi, omien kotiluokkien sekä työrauhan turvaavien tilojen takaaminen Pakilanpuiston allianssin hankkeen jatkosuunnittelussa

HEL 2020-000527
Asialla on uudempia käsittelyjä
27. / 29 §

Valtuutettu Katju Aron toivomusponsi riittävien oppimis- ja työrauhaa turvaavien tilojen huomioimisesta Pakilanpuiston allianssihankkeen yhteydessä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 15.1.2020 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hyväksyessään Pakilanpuiston allianssin hankesuunnitelman kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponnen:

"Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet sitovasti taata hankkeen jatkosuunnittelussa ala-asteen luokille 3.–6. omat kotiluokat ja yläasteen luokille 7.–9. riittävät, työrauhan turvaavat eli hiljaisen työskentelyn mahdollistavat ja näkö- ja meluärsykkeiden osalta rauhoitetut aineopetus- ja muut tilat."

Kaupunginhallitus toteaa kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoon viitaten, että kaupunginvaltuuston hyväksymän hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen suunnittelussa on tehty ponnen edellyttämät selvitykset. Suunnitelmia on kehitetty edelleen yhteistyössä käyttäjien kanssa säilyttäen kuitenkin hankesuunnitelman mukainen perusratkaisu ennallaan.

Alustavan lukujärjestystarkastelun perusteella toimipisteellä on halutessaan mahdollisuus toimia kotiluokkaperiaatteella ala-asteen luokkien osalta edellyttäen, että ryhmäkoot ja sarjaisuudet pysyvät nykyisen kaltaisina. Hankkeen perusparannettavassa osassa tilarakenne säilyy pääosin perinteisenä, jolloin luokkahuoneita rajaavat umpinaiset seinät. Joistakin luokkatiloista voidaan palje- tai taiteseinällä erottaa pienryhmätila. Nykyiset aulatilat otetaan opetuskäyttöön monikäyttöisinä oppimistiloina.

Laajennusosaan tulee erillisiä luokkahuoneita, mutta myös muunneltavaa oppimisympäristöä, jossa luokkatiloja voidaan yhdistää ja jakaa opetustilanteen tarpeen mukaisesti siirtoseinillä ja palje- tai taiteovilla. Lasiseiniin, oviin ja siirtoseiniin toteutetaan kokonaisratkaisu, joka on toteutettavuudeltaan ja käytettävyydeltään hyvä, kustannuksiltaan järkevä ja akustisesti riittävä hyvään oppimisympäristöön. Suunnitteluratkaisuja kehitetään edelleen suunnitteluryhmän yhteistyönä. Akustiikkasuunnittelija on mukana äänieristykseen ja huoneakustiikkaan vaikuttavien rakenteiden ja pintamateriaalien suunnittelussa ja valinnassa.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 29.10.2020 § 122

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen suunnittelussa on tehty ponnen edellyttämät selvitykset ja suunnitelmia on kehitetty edelleen käyttäjien kanssa yhteistyössä säilyttäen kuitenkin hankesuunnitelman perusratkaisu ennallaan. Alustavan lukujärjestystarkastelun perusteella toimipiste voi halutessaan toimia kotiluokkaperiaatteella ala-asteen luokkien osalta edellyttäen, että ryhmäkoot ja sarjaisuudet pysyvät nykyisen kaltaisina.

Peruparannettavassa osassa tilarakenne säilyy pääosin perinteisenä, jolloin luokkahuoneita rajaavat umpinaiset seinät. Joistakin luokkatiloista voi palje- tai taiteseinällä erottaa pienryhmätilan. Nykyiset aulatilat otetaan opetuskäyttöön monikäyttöisenä oppimaisemana. Laajennusosassa on erillisiä luokkahuoneita, mutta myös muunneltavaa oppimisympäristöä, jossa luokkatiloja voi yhdistää ja jakaa opetustilanteen tarpeen mukaan siirtoseinillä ja palje- tai taiteovilla.

Lasiseiniin, oviin ja siirtoseiniin on haettu kokonaisratkaisu, joka on toteutettavuudeltaan ja käytettävyydeltään hyvä, kustannuksiltaan järkevä ja akustisesti riittävä hyvään oppimisympäristöön. Suunnitteluratkaisuja kehitellään suunnitteluryhmässä yhteistyönä. Akustiikkasuunnittelija on mukana mm. äänieristykseen ja huoneakustiikkaan vaikuttavien rakenteiden ja pintamateriaalien suunnittelussa ja valinnassa. Ruokalan vaimennus on tarkasteltu akustisen mallin avulla.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Reetta Amper. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Reetta Amper, projektinjohtaja: 310 38283

reetta.amper@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.01.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi