Ajankohtaiskatsaus vuonna 2020, Helen Oy
Helen Oy:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helen Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavana olivat Helen Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström ja hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helen-konsernin liiketoiminnallisen kokonaisuuden muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöitä ovat Voimapiha Oy ja Suomen Merituuli Oy. Kaupungin omistusosuus Helen Oy:stä on 100 %.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 2.12.2015 Helen Oy:n kehitysohjelman. Ohjelma toteutetaan erilliseen lämmöntuotantoon perustuvan hajautetun ratkaisun mukaisena, ja Hanasaaren nykyisen energiahuoltoalueen käyttötarkoitusta muutetaan 31.12.2024 mennessä siten, että voimalaitostoiminta alueella päättyy ja voimalaitos suljetaan. Konsernijaosto teki 18.1.2016 § 5 valtuuston päätöksen mukaisen Helen Oy:n osakkeenomistajan päätöksen kehitysohjelman toteuttamisesta.
Helenin tuulivoimatuotanto tulee viisinkertaistumaan vuoteen 2022 mennessä. Merkittävä askel kohti uusiutuvan tuulivoiman lisäämistä on Lakiakangas 3 -tuulipuistohanke, joka toteutetaan yhdessä CPC Finlandin kanssa Pohjanmaalle, lähelle Kristiinankaupunkia. Perustustyöt on aloitettu kesällä 2020. Tuulipuiston lisäksi Helen ja CPC Finland perustavat sähkönsiirtoyhtiön, joka vastaa tuulipuiston tuotannon siirrosta kantaverkkoon. Hankkeen kokonaisinvestointi on lähes 100 miljoonaa euroa. Helen omistaa yhteisyrityksistä 60 prosenttia ja CPC Finland 40 prosenttia.
Vuoden 2020 talousarviotavoitteet
Yhtiölle asetettiin Helsingin kaupungin talousarviossa vuodelle 2020 seuraavat tavoitteet:
Kaupunginvaltuustolle raportoitavat tavoitteet:
1. Omistajan päätöksen mukaisen kehitysohjelman toteuttaminen.
Konsernijaostolle raportoitavat tavoitteet:
1. Yhtiö jakaa osinkoa vuonna 2020 vähintään 50 milj. euroa.
2. Sijoitetun pääoman tuoton kolmen tilikauden keskiarvo vähintään 3,5 %.
Helen Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström antaa konsernijaoston kokouksessa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 16.03.2020 § 25
Päätös
Esittelijä poisti asian esityslistalta.
Käsittely
Esittelijä peruutti ehdotuksensa kokouksessa ennen kuin keskustelu asiasta oli alkanut.
Esittelijä
Lisätiedot
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36109
Päätös tullut nähtäväksi 04.11.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109