Valtuustoaloite, erityisen tuen järjestäminen lukio-opinnoissa

HEL 2020-001116
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 84 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Anna Vuorjoen valtuustoaloitteesta erityisen tuen järjestämiseksi lukio-opinnoissa

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Anna Vuorjoen valtuustoaloitteesta erityisen tuen järjestämiseksi lukio-opinnoissa:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä lukiolaisten erilaisten valmiuksien ja oppimisen tuen tarpeiden huomioimista lukio-opetuksessa. Helsingin kaupungin lukioissa opiskelija saa monipuolisesti tukea oppimiseen sekä hyvinvoinnin ja jaksamisen vahvistamiseen. Oppimisen tukea lukiokoulutuksessa tulee lautakunnan mielestä vahvistaa kehittämällä pedagogisia menetelmiä, lukion henkilökunnan yhteistyötä sekä jo olemassa olevia oppimisen tuen toimintamalleja lukiokoulutuksen kokonaisuudistusta vastaavalla tavalla.

Lukiolaki ja lukion opetussuunnitelman perusteet 2019 uudistavat lukiokoulutusta

Lukiolain (714 /2018) 28 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada erityisopetusta ja muuta oppimisen tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä. Lukiolaissa ei säädetä erityisestä tuesta. Oppimisen tukea ja erityisopetusta annetaan opiskelijan yksilöllisen pedagogisen tuen tarpeen mukaan.

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019 kuvaa tarkemmin oppimisen tuen ja erityisopetuksen sisältöä. Oppimisen tuen tavoitteena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa, edistää opiskelijan hyvinvointia ja jaksamista sekä antaa valmiuksia jatko-opintoihin siirtymiseen. Opetussuunnitelman perusteet ohjaa aineenopettajia käyttämään monipuolisia pedagogisia menetelmiä ja oppimisympäristöjä sekä vahvistaa aineenopettajan roolia oppimaan oppimisen taitojen ohjauksessa. Erityisopetus tukee aineenopetusta, ja sitä on mahdollista toteuttaa eri tavoin. Erityisopettaja tekee yhteistyötä muiden opettajien kanssa tukea tarvitsevan opiskelijan oppimiseen ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä.

Koulutuksen järjestäjät päättävät paikallisen opetussuunnitelmansa lukion opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Lukiolain ja lukion opetussuunnitelman perusteiden oppimisen tukea ja erityisopetusta koskevat velvoitteet astuvat voimaan, kun lukion uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2021 aloittavilla opiskelijoilla. Helsingin kaupungin lukioiden paikallista opetussuunnitelmaa tehdään parhaillaan.

Helsingin kaupungin lukioissa toteutetaan jo suurelta osin nykyisen lukiolain ja lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 mukaista oppimisen tukea ja erityisopetusta. Lukiolaisten oppimista tukevia ratkaisuja kehitetään edelleen moniammatillisessa yhteistyössä osana lukioiden opetussuunnitelmatyötä ja uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa. Tavoitteena on vahvistaa opiskelijalähtöistä ja kaikkien opiskelijoiden osallisuuden mahdollistavaa pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria.

Oppimisen tuki Helsingin kaupungin lukioissa

Helsingin kaupunki järjestää lukiokoulutusta 11 suomenkielisessä ja 3 ruotsinkielisessä lukiossa. Lukiokoulutusta aikuisille tarjoavat Helsingin aikuislukio ja Tölö gymnasiumin aikuiskoulutuslinja. Kaupungin lukioiden erityisopetusta on vahvistettu viime vuosina. Tällä hetkellä jokaisessa kaupungin suomenkielisessä lukiossa on oma kokoaikainen erityisopettaja. Ruotsinkielisissä lukioissa toimii yksi erityisopettaja. Kaupungin lukioiden lisäksi Helsingissä toimii yli 20 yksityistä ja valtion lukiota. Yksityiset ja valtion lukiot vastaavat itsenäisesti omasta toiminnastaan.

Lukiolaisen oppimisen tuen tarvetta arvioidaan opintojen alussa sekä opintojen aikana yhdessä opiskelijan kanssa. Helsingin kaupungin suomenkielisten lukioiden opiskelijoista 9,5 prosentille on tehty oppimisen tuen suunnitelma (tilanne 11.2.2020, nuorten lukiokoulutus). Oppimisen tuen suunnitelmassa kuvataan muun muassa opiskelijalle suunnitellut pedagogiset ratkaisut eri oppiaineissa.

Helsingin kaupungin lukioissa opiskelija saa monipuolisesti tukea oppimiseen sekä hyvinvoinnin ja jaksamisen vahvistamiseen. Oppimisen tuki toteutetaan aineenopettajien, erityisopettajien, opinto-ohjaajien sekä opiskeluhuollon henkilöstön yhteistyönä. Lukioissa on tarjolla tukiopetusta ja lisäopetusta. Erilaiset avoimet oppimisen tuen toteutukset, kuten rästipajat ja tukipajat, mahdollistavat opiskelijalle tuen saamisen joustavasti. Osassa lukiota toteutetaan myös vertaisoppimiseen perustuvia oppimisen tuen ratkaisuja. Eri oppilaineiden tukikurssit sekä opiskelutaitoja parantavat ja hyvinvointia lisäävät kurssit tarjoavat opiskelijalle lisätukea oppimiseen. Lukioissa on esimerkiksi toteutettu erityisopettajan ja aineenopettajan yhteisopettajuutena kursseja, joissa opiskelija voi vahvistaa oppimaan oppimisen taitojaan tai jonkin oppiaineen osaamista. Erityisopettajan ja opiskeluhuollon henkilöstön yhteistyössä toteutetuilla kursseilla opiskelija saa tukea opiskelukyvyn, elämänhallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Lukion erityisopettaja ohjaa opiskelijoita opiskelutaitojen vahvistamisessa sekä oppimisen esteiden ylittämisessä myös yksilöllisesti. Opiskelijan jaksamista ja opintojen etenemistä tuetaan myös opiskeluvalintojen ohjauksella sekä ryhmänohjaajan tuella. Tarvittaessa opiskelija saa yksilöllisiä opiskeluhuollon palveluja opiskelukyvyn vahvistamiseksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista lukio-opetusta. Helsingin kaupungin lukioissa on jo käytössä useita toimintamalleja ja menetelmiä, joilla lukioiden henkilöstö voi tukea opiskelijoita opintojen etenemiseen liittyvissä vaikeuksissa. Lautakunnan mielestä lukiolaisten oppimisen tukea on tarkoituksenmukaisempaa vahvistaa kehittämällä edelleen lukioiden oppimista tukevia toimintamalleja ja opiskelijalähtöisiä pedagogisia ratkaisuja, joilla mahdollistetaan oppimisen tukea tarvitsevien opiskelijoiden osallisuus ja oppiminen yhdessä muiden kanssa. Oppimisen tuen ja erityisopetuksen kehittämistyötä tehdään jo osana paikallista opetussuunnitelmatyötä ja uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa. Erityisluokkamuotoinen lukio-opetus ei myöskään tukisi lukiouudistuksen tavoitetta lisätä mahdollisuuksia yksilöllisiin opintovalintoihin, jotka osaltaan edistävät lukiolaisten opiskelumotivaatiota ja opintoihin sitoutumista.

Ammatilliset erityisoppilaitokset toteuttavat vaativaa erityistä tukea

Aloitteessa esitetään oppimisen tuen käytännön toteutusmahdollisuutena lukiolinjaa ammatillisissa erityisoppilaitoksissa. Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön (531/2017) mukaan ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen vaativana erityisenä tukena edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa. Vaativa erityinen tuki on tarkoitettu opiskelijoille, joilla on vaikeita oppimisvaikeuksia tai vaikea vamma tai sairaus, joiden vuoksi opiskelija tarvitsee yksilöllistä, laaja-alaista ja monipuolista erityistä tukea tai joiden moniammatillisen ja monialaisen palvelujen tarve on muutoin merkittävä. Helsingin kaupungilla ei ole vaativan erityisen tuen järjestämislupaa eikä ammatillisilla erityisoppilaitoksilla lukiokoulutuksen järjestämislupaa.

Mukana-ohjelma

Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 yksi keskeinen painopiste on nuorten syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Kaupunginhallitus on 19.3.2018 tekemällään päätöksellään kohdistanut erillismäärärahan lukioiden erityisopetuksen kehittämiseen. Lukioiden erityisopetuksen kehittäminen on yksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen kaupunkistrategiahankkeen 2017–2021 Mukana-ohjelman toimenpiteistä. Lukioiden erityisopetuksen kehittämishankkeessa vahvistetaan etenkin erityisopettajan ja aineenopettajien yhteistyötä sekä lukioiden henkilökunnan osaamista oppimisen tuen tarpeen tunnistamiseen ja tuen toteuttamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä opiskelijoiden erilaisten valmiuksien ja oppimisen tuen tarpeiden huomioimista lukio-opetuksessa. Lautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista lukio-opetusta tai lukiolinjaa ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Lukiolaisten oppimisen tukea on tarkoituksenmukaisempaa vahvistaa kehittämällä lukiokoulutuksen pedagogisia menetelmiä, toimintamalleja ja toimintakulttuuria opiskelijalähtöisyyttä sekä oppimisen tukea tarvitsevien opiskelijoiden osallisuutta edistävällä tavalla. Lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittäminen tapahtuu osana lukioiden paikallista opetussuunnitelmatyötä ja uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa sekä Mukana-ohjelman kehittämishankkeena.

Käsittely

Vastaehdotus:
Vesa Korkkula: Kohdassa (10):

a) Poistetaan kohdassa (10) ensimmäinen lause
" Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista lukio-opetusta."

b) Lisäksi kohdan (10) kolmannen virkkeen "tarkoituksenmukaisempaa" muutetaan muotoon "tarkoituksenmukaista"

c) Muutetaan kappaleen (10) viimeinen virke muotoon ”Erityisluokkamuotoisen 
lukio-opetuksen haaste on, että se ei tukisi lukiouudistuksen tavoitetta 
lisätä mahdollisuuksia yksilöllisiin opintovalintoihin, jotka osaltaan 
edistävät lukiolaisten opiskelumotivaatiota ja opintoihin sitoutumista.” 

Kohdassa (13):

a) Poistetaan kohdassa (13) virke ”Lautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista 
lukio-opetusta tai lukiolinjaa ammatillisessa erityisoppilaitoksessa.”

b) Muutetaan kohdassa (13) kolmannessa virkkeessä sana ”tarkoituksenmukaisempaa” 
muutetaan muotoon ”tarkoituksenmukaista”.

Kannattaja: Petra Malin

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Kohdassa (10): a) Poistetaan kohdassa (10) ensimmäinen lause
" Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista lukio-opetusta." b) Lisäksi kohdan (10) kolmannen virkkeen "tarkoituksenmukaisempaa" muutetaan muotoon "tarkoituksenmukaista" c) Muutetaan kappaleen (10) viimeinen virke muotoon ”Erityisluokkamuotoisen 
lukio-opetuksen haaste on, että se ei tukisi lukiouudistuksen tavoitetta 
lisätä mahdollisuuksia yksilöllisiin opintovalintoihin, jotka osaltaan 
edistävät lukiolaisten opiskelumotivaatiota ja opintoihin sitoutumista.”  Kohdassa (13): a) Poistetaan kohdassa (13) virke ”Lautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista 
lukio-opetusta tai lukiolinjaa ammatillisessa erityisoppilaitoksessa.” b) Muutetaan kohdassa (13) kolmannessa virkkeessä sana ”tarkoituksenmukaisempaa” 
muutetaan muotoon ”tarkoituksenmukaista”.

Jaa-äänet: 10
Ted Apter, Fatim Diarra, Martina Harms-Aalto, Emma Kari, Pia Kopra, Johanna Laisaari, Dani Niskanen, Hannu Oskala, Matias Pajula, Pia Pakarinen

Ei-äänet: 1
Petra Malin

Tyhjä: 2
Ville Jalovaara, Vesa Korkkula

Poissa: 0

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi tässä äänestyksessä esittelijän ehdotuksen äänin 10-1. Tyhjää äänesti 2.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Kohdassa (10): a) Poistetaan kohdassa (10) ensimmäinen lause " Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista lukio-opetusta." b) Lisäksi kohdan (10) kolmannen virkkeen "tarkoituksenmukaisempaa" muutetaan muotoon "tarkoituksenmukaista" c) Muutetaan kappaleen (10) viimeinen virke muotoon ”Erityisluokkamuotoisen  lukio-opetuksen haaste on, että se ei tukisi lukiouudistuksen tavoitetta  lisätä mahdollisuuksia yksilöllisiin opintovalintoihin, jotka osaltaan  edistävät lukiolaisten opiskelumotivaatiota ja opintoihin sitoutumista.”  Kohdassa (13): a) Poistetaan kohdassa (13) virke ”Lautakunta ei kannata erityisluokkamuotoista  lukio-opetusta tai lukiolinjaa ammatillisessa erityisoppilaitoksessa.” b) Muutetaan kohdassa (13) kolmannessa virkkeessä sana ”tarkoituksenmukaisempaa”  muutetaan muotoon ”tarkoituksenmukaista”.

Jäsen Valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 3 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 3 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 2 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 1 0
Sulje

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa kasvatus- ja koulutuslautakunnalta 17.4.2020 mennessä valtuutettu Anna Vuorjoen ja 20 muun valtuutetun aloitteesta erityisen tuen järjestämiseksi lukio-opinnoissa. Aloitteessa ehdotetaan selvitettäväksi tarve nykyistä tuetumman opetuksen järjestämiseksi lukiossa sekä mahdollisuudet sen toteuttamiseen. Aloitteen mukaan käytännön toteutusmahdollisuuksia voisivat olla esimerkiksi erityisluokkamuotoinen opetus lukiossa, lukiolinja erityisammattioppilaitoksessa tai muulla tavoin järjestetty vahva tuki nykymuotoisen lukio-opetuksen yhteyteen.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 24.03.2020 § 64

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Vesa Korkkula: Pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti Vesa Korkkulan ehdotuksesta panna asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Mari Mulari, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 83274

mari.mulari@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.04.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Mari Mulari, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 83274

mari.mulari@hel.fi