Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla innovaatiorahaston määrärahojen käytöstä
Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla innovaatiorahaston määrärahojen käytöstä
Päätös
Toimialajohtaja päätti siirtää toimivaltaansa innovaatiorahaston määrärahan käytön osalta viranhaltijoille seuraavasti:
Tähän määrärahaan oikeuttavia hankintoja ja laskuja sekä rekrytointeja voivat hyväksyä nykyisten hankinta- ja hyväksymissäännösten rajoissa seuraavat henkilöt:
- Hallintojohtaja, hankintavaltuus enimmillään 200 000 euroa
- Hallintopäällikkö, hankintavaltuus enimmillään 100 000 euroa
Toimialajohtaja päätti samalla oikeuttaa työsuhteessa olevan kehittämispalvelupäällikön toteuttamaan hankintoja ja hyväksymään laskuja viranhaltijan vastuulla seuraavasti:
- Kehittämispalvelupäällikkö, hankintavaltuus enimmillään 20 000 euroa
Päätöksen perustelut
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on kokouksessaan 11.11.2019 § 39 päättänyt myöntää 100 000 euroa innovaatiorahastosta rahoitusta vuodelle 2020 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käytettäväksi Yrittäjyyden työelämäosaamisen Stadi –hankkeelle.
Hankkeen seurantatunnus kirjanpidossa on 3599774. Yritystunnus on 3500.
Päätös tullut nähtäväksi 20.02.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Paula Köylijärvi, johtava controller, puhelin: 09 310 86968