Hankinta, pysäköintivirhemaksulappurullat, pysäköinninvalvonta, Kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-001761
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 394 §

Hankintaoikaisu kunnallisen pysäköinninvalvojan päätökseen 3.4.2020 § 2 koskien paperilappurullien hankintaa

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti oikaista paperilappurullien hankintaa koskevaa kunnallisen pysäköinninvalvojan päätöstä 3.4.2020 § 2 siten, että se kumoaa päätöksen ja tekee asiassa uuden hankintapäätöksen ja valitsee paperilappurullien sopimustoimittajaksi Optiscan Oy:n.

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo sopimuskaudella optiokaudet mukaan lukien on yhteensä noin 110 000 euroa (alv 0 %).

Kaupunkiympäristölautakunta oikeuttaa kunnallisen pysäköinninvalvojan allekirjoittamaan sopimuksen paperilappurullien hankinnasta Optiscan Oy:n kanssa.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hankintaoikaisun käsittelyn edellytykset

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 132 §:n mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.

Hankintalain 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireilletulosta välittömästi niille, joita asia koskee. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen tai ratkaisun korjattavakseen 90 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös tai ratkaisu on tehty.

Hankintamenettely

Hankinta on toteutettu hankintalain mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä tavarahankinta. Hankinnan kohteena olevat paperilappurullat tulevat pysäköintivirhemaksuja varten pysäköinnintarkastajien käyttöön. Rullien tarve on vuodessa enimmillään noin 6 000 rullaa, keskimäärin hankitaan 3 000 rullaa puolivuosittain. Hankinnasta on julkaistu 18.2.2020 kansallisen kynnysarvon ylittävää tavarahankintaa koskeva ilmoitus sähköisessä ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat noudettavissa.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä Dokument-Tarra Oy ja Optiscan Oy. Optiscan Oy toimitti kaksi rinnakkaista tarjousta, jotka sisälsivät kumpikin keskenään erihintaisen ja erilaisen tuotteen. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.

Molemmat tarjoajat täyttivät tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajia pyydettiin toimittamaan materiaalin soveltuvuuden varmistamiseksi mallikappaleet 1.4.2020 mennessä. Kaikki toimitetut paperimateriaalit täyttivät vaatimuksen.

Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Optiokauden käyttöönotosta päättää tilaaja, joka ilmoittaa siitä toimittajalle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä.

Alkuperäinen hankintapäätös

Alkuperäisessä hankintapäätöksessä kunnallinen pysäköinninvalvoja 3.4.2020 § 2 päätti tehdä sopimuksen Dokument-Tarra Oy:n kanssa, koska valintaperusteena oli halvin hinta ja halvimman tarjouksen antoi Dokument-Tarra Oy.

Hankintaoikaisu

Hankintapäätöksen jälkeen sopimustoimittajaksi valittu Dokument-Tarra Oy ilmoitti joutuvansa vetäytymään sopimuksesta ja ilmoitti syyksi koronapandemiasta johtuvat raaka-aineen saatavuuteen liittyvät toimitusvaikeudet.

Hankintayksikkö tiedusteli tarjouskilpailussa alun perin toiseksi tulleelta Optiscan Oy:ltä, pystyykö se sitoutumaan sopimukseen. Optiscan Oy vastasi, että se pystyy toimittamaan paperilappurullia toisen antamansa tarjouksen mukaisesti. Optiscan Oy ilmoitti, että paperilappurullien toimitusaika on tällä hetkellä tarjouspyynnössä edellytettyä pidempi, mutta että se pystyy sitoutumaan sopimukseen tarjouspyynnön toimitusaikaa koskevien ehtojen mukaisesti viimeistään syksyllä 2020.

Hankintayksikkö on omasta aloitteestaan ottanut hankintapäätöksen käsiteltäväkseen hankintaoikaisuna, koska valittu tarjoaja on vetäytynyt sopimuksesta ja on tarpeen valita uusi sopimustoimittaja. Hankintayksikkö on ilmoittanut molemmille tarjoajille asian ottamisesta käsiteltäväksi hankintaoikaisuna.

Kaupunkiympäristölautakunnan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §:n mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta. Näin ollen kaupunkiympäristölautakunta on toimivaltainen käsittelemään hankintaoikaisun.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut Kunnallinen pysäköinninvalvoja 03.04.2020 § 2

Päätös

Kunnallinen pysäköinninvalvoja päätti tehdä sopimuksen paperilappurullien hankinnasta Dokument-Tarra Oy:n kanssa.

Sopimus syntyy vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on noin 65.000 euroa (alv 0 %).

Päätöksen perustelut

Hankinta on toteutettu hankintalain mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä tavarahankinta. Hankinnan kohteena olevat paperilappurullat tulevat pysäköintivirhemaksuja varten pysäköinninvalvojien käyttöön. Rullien tarve on vuodessa enimmillään noin 6 000 rullaa, keskimäärin hankitaan 3 000 rullaa puolivuosittain.

Hankinnasta on julkaistu 18.2.2020 kansallisen kynnysarvon ylittävää tavarahankintaa koskeva ilmoitus sähköisessä ilmoituskanava www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi –toimittajaportaalin Internet –osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat noudettavissa.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä seuraavat tarjoajat: Dokument-Tarra Oy ja Optiscan Oy. Jälkimmäinen tarjoaja toimitti kaksi rinnakkaista tarjousta, jotka sisälsivät kumpikin keskenään erihintaisen ja erilaisen tuotteen.

Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.

Molemmat tarjoajat täyttävät tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajia pyydettiin toimittamaan materiaalin soveltuvuuden varmistamiseksi mallikappaleet 1.4.2020 mennessä. Kaikki toimitetut paperimateriaalit täyttivät vaatimuksen.

Valintaperusteena on halvin hinta. Halvimman tarjouksen antoi Dokument-Tarra Oy.

Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Optiokauden käyttöönotosta päättää tilaaja, joka ilmoittaa siitä toimittajalle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 15.5.2018 § 243) mukaan kunnallisella pysäköinninvalvojalla on hankintavaltuudet enintään 200 000 euron suuruisiin hankintoihin. Kunnallinen pysäköinninvalvoja on näin ollen toimivaltainen hyväksymään Dokument-Tarra Oy:n tarjouksen.

Lisätiedot

Oskari Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 310 38604

oskari.rantanen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Miia-Riina Repola, lakimies, puhelin: 09 310 26094

miia-riina.repola@hel.fi

Oskari Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38604

oskari.rantanen@hel.fi