Opastemerkki Mikaelin kirkolle Kontulantien ja Porttitien valoristeykseen, Helsingin seurakuntayhtymä

HEL 2020-002044
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 24

Mikaelinkirkon opastaminen Kontulantien ja Porttitien risteyksessä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että Helsingin seurakuntayhtymä saa asettaa Mikaelinkirkkoon ohjaavan osoiteviitan Porttitielle Kontulantien risteykseen kustannuksellaan ja liikenne- ja katusuunnittelupalvelun ohjeiden mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Mikaelin kirkko sijaitsee osoitteessa Emännänpolku 1. Emännänpolku on jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu katu, jonne ajetaan reittiä Porttitie-Naapurintie. Naapurintien päästä on ajoyhteys kirkon tontille. Naapurintien päässä ja kirkon läheisyydessä on pysäköintipaikkoja, jotka on tarkoitettu nimenomaan liikuntarajoitteisille. Kontulantien varressa on toinen kirkon pysäköintialueista, jonka kautta reitti kirkolle ei ole esteetön ja etäisyys kirkosta on n. 200 metriä. Parannetaan ja selkeytetään opastusta kirkkoon.

Asiassa on tehty kunnassa toimivan yhteisön aloite.

Kustannusennuste

Helsingin seurakuntayhtymän kustannuksella.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Päätös tullut nähtäväksi 06.03.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37129

jussi.jaaska@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö