Tonttivaraus / kehittämisvaraus, toimitila- ja pysäköintihanke , Hietalahdenranta, HGR Property Partners Oy

HEL 2020-003094
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 18 §

Alueen varauksen jatkaminen Hietalahdenrannasta HGR Property Partners Oy:lle (Punavuori, Kamppi)

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto jatkoi HGR Property Partners Oy:lle (y-tunnus 1874983-7) Hietalahdenrannan alueen varausta toimitilahankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten (kehittämisvaraus) muutetuin ehdoin seuraavasti:

  • Varausalue on liitekartan 1 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 5 hehtaaria.  
  • Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2024 saakka.
  • Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteen 2 mukaisia erityisiä ja yleisiä varausehtoja.

Asian jatkosuunnittelussa on kiinnitettävä huomiota erityisesti alueen liikennejärjestelyihin. Suunnitelmia alueen tuleviksi liikennejärjestelyiksi on syytä tarkentaa niin, että ranta-alue jää paremmin käytettäväksi kävelyyn ja oleskeluun. Samalla on varmistettava Etelä-Helsingin ja Helsingin telakan riittävät liikenneyhteydet.

Hietalahden torin merellistä yhteyttä on samalla säilytettävä nyt esitettyä paremmin. Täydennysrakentaminen on sovitettava alueen kaupunkikuvaan.

Käsittely

Esittelijä totesi, että perusteluja on täydennetty pöydällepanon aikana.

Asian aikana kuultavina olivat erityisasiantuntija Mia Kajan ja tiimipäällikkö Sinikka Lahti. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Palautusehdotus:
Marcus Rantala: Asia palautetaan valmisteluun siten, että jatkosuunnittelussa alueen liikennejärjestelyt toteutetaan niin, että ranta-alue jää kävelyn ja oleskelun alueeksi, että Hietalahden torin merellinen yhteys säilytetään nyt esitettyä paremmin ja että rakentaminen sovitetaan alueen kaupunkikuvaan ottaen huomioon suunnitteluvarauksen alkuperäiset ehdot.

Marcus Rantalan palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Vastaehdotus:
Matias Pajula: Asian jatkosuunnittelussa on kiinnitettävä huomiota erityisesti alueen liikennejärjestelyihin. Suunnitelmia alueen tuleviksi liikennejärjestelyiksi on syytä tarkentaa niin, että ranta-alue jää paremmin käytettäväksi kävelyyn ja oleskeluun. Samalla on varmistettava Etelä-Helsingin ja Helsingin telakan riittävät liikenneyhteydet.

Hietalahden torin merellistä yhteyttä on samalla säilytettävä nyt esitettyä paremmin. Täydennysrakentaminen on sovitettava alueen kaupunkikuvaan.

Kannattaja: Suvi Pulkkinen

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi yksimielisesti Matias Pajulan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto jatkaa HGR Property Partners Oy:lle (y-tunnus 1874983-7) Hietalahdenrannan alueen varausta toimitilahankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten (kehittämisvaraus) muutetuin ehdoin seuraavasti:

  • Varausalue on liitekartan 1 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 5 hehtaaria.  
  • Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2024 saakka.
  • Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteen 2 mukaisia erityisiä ja yleisiä varausehtoja.
Sulje

Aikaisempi varaus ja hankkeen tilanne

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti 11.5.2020 § 17 varata Hietalahdenrannan alueen HGR Property Partners Oy:lle toimitilahankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten
31.12.2022 saakka.

Varauksensaaja on kehittänyt hanketta varausehtojen mukaisesti tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa. Varausalueelle on laadittu kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa ja niitä on vuorovaikutettu laajasti. Hankkeen mahdollistava asemakaavan muutos on vireillä ja kaavaluonnos on tarkoitus laittaa nähtäville syksyllä 2023, mikäli kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myöntää varaukselle jatkoa.

Hakemus ja tietoja hakijasta

HGR Property Partners Oy (hakija) pyytää 30.12.2022 päivätyllä hakemuksellaan Hietalahdentorin ja Hietalahdenaltaan ympäristön varaamista alueen kehittämiseksi 31.12.2024 asti.

Hakemuksessa varauksen jatkamista perustellaan tarpeella jatkaa teknisiä selvityksiä, joiden pohjalta suunnittelua tarkennetaan. Varausaikana olisi myös tarkoitus jatkaa neuvotteluja hankkeen toteutusmallista.

HGR on kotimainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö. Se on keskittynyt pääkaupunkiseudulla sijaitseviin merkittäviin kiinteistökohteisiin ja kehityshankkeisiin, joilla pyritään tuomaan investointeja kansainväliseltä tasolta. Yrityksen liikevaihto on ollut viime vuosina 20-30 miljoonan euron tasolla.

Hankkeen kuvaus

Tavoitteena on mahdollistaa pääkonttoritasoisten toimitilojen sijoittuminen nykyisen huoltoaseman alueelle sekä viihtyisän jalankulkuympäristön muodostaminen. Alueen vetovoimaa ja ympärivuorokautista toimintaa tukevat korttelin maantasokerroksiin sijoittuvat laadukkaat kaupalliset palvelut. Hankkeen suunnitelmaratkaisun lähtökohtana on ollut siirtää lännen suunnasta saapuva ajoneuvoliikenne kulkemaan Hietalahdenlaiturin linjauksen mukaisesti. Uusi liikenneratkaisu mahdollistaisi torin ja altaan ympäristön kehittämisen jalankulkijoiden ehdoilla, erilaisten virkistystoimintojen ja tapahtumien käyttöön. Ratkaisun myötä rantaan saataisiin uusi jatkuva pyörä- ja jalankulkureitti.

Kaava- ja kiinteistötilanne

Helsingin yleiskaavassa 2016 alue on kantakaupunki C2 -aluetta, jota kehitetään toiminnallisesti sekoittuneena keskustana. Kehittämisvarausalueen länsikulmassa on voimassa Jätkäsaaren osayleiskaava, jossa alue on katu- ja vesialuetta. Kaupunki omistaa varausalueen maa- ja vesialueet.

Varausehtojen muuttaminen

Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston vuonna 2020 myöntämässä kehittämisvarauksessa varauksensaajalle on varattu alustavasti mahdollisuus toteuttaa noin 15 000–20 000 k-m²:n osuus uudesta rakennusoikeudesta sekä Hietalahdentorin alle rakennettava maanalainen pysäköintilaitos. Mikäli alueelle on mahdollista osoittaa enemmän rakennusoikeutta, päättäisi kaupunki sen varaamisesta erikseen.

Varausaikana on tutkittu Hietalahden torin alle sijoitettavan maanalaisen pysäköintilaitoksen toteuttamisedellytyksiä. Suunnittelun yhteydessä on kuitenkin todettu, että pysäköintilaitoksen ajoluiskilla olisi haitallisia kaupunkikuvallisia vaikutuksia, eikä pysäköintilaitosta ole teknistaloudellisesti tarkoituksenmukaista sijoittaa varattuun sijaintiin. HGR on varausaikana hankkinut omistukseensa Hietalahden kauppahallin luoteispuolella olevan Kaartin lasaretin korttelin ja esittänyt, että torin alle suunniteltu yleinen pysäköintilaitos voitaisiin sijoittaa kyseiseen kortteliin. Kaupungin asiantuntijat ovat pitäneet esitettyä ratkaisua kokonaisuuden kannalta perusteltuna, mistä syystä varausehtoja on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että Hietalahden torin alue poistetaan varausalueesta. Varausalueen rajaukseen on tehty myös joitakin vähäisempiä tarkennuksia, jotka ilmenevät liitekartasta 1.

Hankkeen aloitusvaiheessa varausalueelle on arvioitu voitavan sijoittaa vähintään noin 30 000 k-m² uutta rakennusoikeutta, josta varauksensaajalle on varattu alustavasti noin 15 000–20 000 k-m²:n osuus. Eri suunnitelmavaihtoehtojen tutkimisen perusteella uuden toimitilarakentamisen kokonaismääräksi arvioidaan tällä hetkellä noin 39 500 k-m².

Varausaikana on tarkoitus jatkaa neuvotteluja hankkeen toteuttamisesta. Kaupungin kannalta hankkeen tulisi olla perusteltu myös kokonaistaloudellisesti ja tontinluovutustulojen ja kaupungilta hankkeen toteuttamiseksi vaadittavien investointien tulisi tätä varten olla tasapainossa. Varauksensaaja on tietoinen siitä, etteivät hankkeen edellyttämät kaupungin investoinnit sisälly tällä hetkellä kaupungin investointisuunnitelmaan ja kaupunki päättää investointien rahoittamisesta vapaan harkintansa mukaan erikseen.

Kehittämisvarauksen ensivaiheessa on tutkittu eri suunnitelmaratkaisuja sekä arvioitu niiden toteuttamiskustannuksia. Varauksensaaja sitoutuu tutkimaan eri toteutusvaihtoehtoja edelleen kaupungille kokonaistaloudellisesti tasapainoisen teknistaloudellisen ratkaisun tunnistamiseksi. Kaupunki vastaa laajojen taloudellisten vaikutusten arvioinnin sekä siihen liittyvien osaselvitysten laatimisesta varausaikana​.

Varausehtoja on päivitetty, koska aiempaan elinkeinojaoston 11.5.2020 varauspäätökseen nähden varausalueen rajaus on muuttunut ja suunnittelun reunaehdot ovat tarkentuneet jatkosuunnittelun ja laadittujen selvitysten myötä.

Päivitetyt varausehdot ovat kokonaisuudessaan liitteenä 2. Aiemman kehittämisvarauksen mukaiset, 31.12.2022 saakka voimassa olleet ehdot ovat liitteenä 3.

Perustelut varauksen jatkamiselle

Varauksensaaja on noudattanut kehittämisvarauksen ensivaiheen varausehtoja ja laatinut alueelle kolme vaihtoehtoista suunnitteluratkaisua ja vuorovaikuttanut niitä yhteistyössä kaupungin kanssa. Varauksensaaja on myös laatinut kustannuksellaan useita selvityksiä ja edistänyt suunnittelua aktiivisesti.

Varausaikana on kokeiltu entistä monivaiheisempaa vuorovaikutusta ja suunnittelualueesta järjestettiin jo ennen suunnittelun aloittamista vuorovaikutteinen Kerro kantasi kartalla -kysely. Vaihtoehtoisista suunnitteluratkaisuista järjestettiin vastaava vuorovaikutus. Jatkosuunnittelun pohjaksi valittiin ehdotus, joka oli saanut eniten kannatusta Kerro kantasi -kyselyssä, vaikkakin pääosa kommentoijista vastusti alueen suunnitelmia ylipäätään.

Koosteet Kerro kantasi -kyselyjen vastauksista ovat oheismateriaalissa.

Kehittämisvaraushakemuksessa esitetty alueen toiminnallinen muutos ja toimitilan lisääminen vahvistaisi kaupungin strategisten tavoitteiden mukaista kehitystä ja sillä voi olla pitkällä aikavälillä myönteisiä kaupunkitaloudellisia vaikutuksia.

Kehittämisvarauksen kohteena olevan alueen erityislaatuisen luonteen sekä sen edellyttämien monialaisten selvitysten ja laajan vuorovaikutuksen vuoksi hankkeen suunnitteluaika on tavanomaista pidempi. Varausajan jatkaminen olisi perusteltua kaavoituksen edistämiseksi kehittämisvarauksen ensivaiheen aikana tarkentuneen suunnitteluratkaisun pohjalta.

Tontinluovutus

Kaavoitettavat tontit tullaan todennäköisesti luovuttamaan myymällä. Luovutusmuodosta ja -ehdoista päätetään kuitenkin myöhemmin erikseen.

Esityksen valmistelu

Varausesitys on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan ja kaupunginkanslian kesken.

Kaupunkiympäristölautakunnan esitys

Kaupunkiympäristölautakunta on 7.3.2023 § 137 esittänyt alueen varaamista hakijalle. Asian käsittelyn yhteydessä kaupunkiympäristölautakunta äänesti esityksen palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Palautusehdotus oli muotoiltu seuraavasti "Asia palautetaan valmisteluun siten, että jatkosuunnittelussa alueen liikennejärjestelyt toteutetaan niin, että ranta-alue jää kävelyn ja oleskelun alueeksi, että Hietalahden torin merellinen yhteys säilytetään nyt esitettyä paremmin ja että rakentaminen sovitetaan alueen kaupunkikuvaan ottaen huomioon suunnitteluvarauksen alkuperäiset ehdot." Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 10-3 ja hyväksyi esittelijän ehdotuksen mukaisen esityksen.

Oheismateriaalia on täydennetty kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen. Esitys on kaupunkiympäristölautakunnan esityksen mukainen lukuun ottamatta erityisten ehtojen kohtaa 13, jonka sana taloudellisesti on korvattu sanalla kokonaistaloudellisesti vastaamaan paremmin esittelijän perusteluja.

Toimivalta

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää hallintosäännön 8 luvun 2 § 1 momentin 7 kohdan mukaan kaupungin omistamien yritys- ja teollisuustonttien varaamisesta elinkeinotoiminnan tarpeisiin.

Sulje

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 27.03.2023 § 12

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti panna asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Käsittely

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti yksimielisesti panna asian pöydälle seuraavaan kokoukseen Marcus Rantalan ehdotuksesta.

Asian aikana kuultavina olivat erityisasiantuntija Mia Kajan ja tiimipäällikkö Sinikka Lahti.
Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

11.05.2020 Ehdotuksen mukaan

28.02.2023 Pöydälle

07.04.2020 Ehdotuksen mukaan

31.03.2020 Pöydälle

Esittelijä
elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva
Lisätiedot

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Minna Maarttola, kehityspäällikkö, puhelin: 310 36307

minna.maarttola@hel.fi

Mia Kajan, erityisasiantuntija, puhelin: 310 15820

mia.kajan@hel.fi

Sinikka Lahti, tiimipäällikkö, puhelin: 310 37478

sinikka.lahti@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 07.03.2023 § 137

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle HGR Property Partners Oy:lle (y-tunnus 1874983-7) varatun Hietalahdenrannan alueen varauksen jatkamista toimitilahankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten (kehittämisvaraus) sekä varausehtojen muuttamista seuraavasti:

  • Varausalue on liitekartan 1 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 5 hehtaaria.  
  • Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2024 saakka.
  • Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteen 2 erityisiä ja yleisiä varausehtoja.
Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat erityisasiantuntija Mia Kajan ja tiimipäällikkö Sinikka Lahti. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Palautusehdotus:
Atte Kaleva: Asia palautetaan valmisteluun siten, että jatkosuunnittelussa alueen liikennejärjestelyt toteutetaan niin, että ranta-alue jää kävelyn ja oleskelun alueeksi, että Hietalahden torin merellinen yhteys säilytetään nyt esitettyä paremmin ja että rakentaminen sovitetaan alueen kaupunkikuvaan ottaen huomioon suunnitteluvarauksen alkuperäiset ehdot.

Kannattaja: Silja Borgarsdottir Sandelin

1 äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Atte Kalevan palautusehdotuksen mukaisesti.

Jaa-äänet: 10
Tarik Ahsanullah, Mia Haglund, Jenni Hjelt, Otso Kivekäs, Olli-Pekka Koljonen, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen, Risto Rautava, Anni Sinnemäki, Joona Turtiainen

Ei-äänet: 3
Silja Borgarsdottir Sandelin, Atte Kaleva, Mika Raatikainen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 10–3.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen.

28.02.2023 Pöydälle

07.04.2020 Ehdotuksen mukaan

31.03.2020 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Mia Kajan, erityisasiantuntija, puhelin: 310 15820

mia.kajan@hel.fi

Sinikka Lahti, tiimipäällikkö, puhelin: 310 37478

sinikka.lahti@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.05.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Minna Maarttola, kehityspäällikkö, puhelin: 09 310 36307

minna.maarttola@hel.fi

Mia Kajan, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 15820

mia.kajan@hel.fi

Sinikka Lahti, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37478

sinikka.lahti@hel.fi