Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistävät toimenpiteet ja laadun kehittäminen, OKM

HEL 2020-003575
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 146

Valtionavustus koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiinvarhaiskasvatuksessa

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen palvelukokonaisuuksiin. Saadun avustuksen kokonaissumma on 2 000 000 euroa. Omarahoitusosuus on 20 % eli 500 000 euroa.

Avustus jaetaan palveluittain varhaiskasvatuksen lapsimäärän perusteella: suomenkieliseen varhaiskasvatukseen 1 840 000 euroa ja ruotsinkieliseen varhaiskasvatukseen 160 000 euroa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti oikeuttaa varhaiskasvatusjohtajan ja ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan kohdentamaan varhaiskasvatuksen avustuksen alueellisesti. Jakoperiaatteet ovat 30–54-vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta, työttömyysaste, vieraskielisen väestön osuus sekä 0-maksuluokkaan kuuluvat perheet. Avustuksen käytön seurannasta vastaa kukin palvelukokonaisuus.

Päätöksen perustelut

Opetus-ja kulttuuriministeriö päätti 17.6.2020 (OKM/51/520/2020) myöntää Helsingin kaupungille valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin 2 000 000 euroa. Opetus-ja
kulttuuriministeriön päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 22.4.2020. Avustuksen käyttöaika päättyy 31.12.2021.

Valtionavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutoksen, inkluusion, oppimisen ja hyvinvoinnin, tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähipalveluperiaatteen vahvistamiseen sekä lapsen varhaiskasvatuksen järjestämisen kannalta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen. Avustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla varhaiskasvatuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata lisää varhaiskasvatuksen henkilöstöä; opettajia, erityisopettajia, sosionomeja, lastenhoitajia tai avustajia sekä pienentää lapsiryhmien kokoa esimerkiksi ryhmissä, joissa on tukea tarvitsevia lapsia.

Päätös tullut nähtäväksi 22.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Pasi Brandt, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 42527

pasi.brandt@hel.fi

Anne Mäkiprosi, controller, puhelin: 09 310 20022

anne.makiprosi@hel.fi

Päättäjä

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja