Helsingin pelastustoimen alueen palvelutasopäätös 2021-2024

HEL 2020-003643
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 69 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Helsingin alueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2021–2024

Pelastuslautakunta

Päätös

Pelastuslautakunta päätti vahvistaa liitteen mukaisen Helsingin alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2021-2024.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Pelastuslain (379/2011) 29 § mukaan alueen pelastustoimi päättää palvelutasosta kuntia kuultuaan. Pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Päätöksessä on selvitettävä alueella esiintyvät uhat, arvioitava niistä aiheutuvat riskit, määriteltävä toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätökseen sisältyy myös suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Palvelutasopäätös on voimassa määräajan. Se on toimitettava aluehallintovirastolle, joka voi palauttaa sen täydennettäväksi. Etelä-Suomen aluehallintovirasto sekä Helsingin kaupunginhallitus ovat lausuneet palvelutasopäätöksen luonnoksesta valmisteluvaiheessa ja lausunnot on otettu huomioon valmistelussa.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.11.2020 § 723

Päätös

Kaupunginhallitus antoi pelastuslautakunnalle luonnoksesta Helsingin pelastustoimen palvelutasopäätökseksi 2021–2024 seuraavan lausunnon:

Palvelutasopäätös palvelee Helsingin tarpeita ja onnettomuusuhkia. Palvelutasopäätöksen valmistelussa on otettu huomioon maan pääkaupungin erityiset tarpeet ja kaupungin toimintaa ohjaavat strategiat ja suunnitelmat. Pelastuslaitos sitoutuu palvelutasopäätöksessä omalta osaltaan kaupungin strategiaan. Pelastuslaitoksen toiminta-ajatuksena on parantaa turvallisuutta sekä vähentää onnettomuuksia ja niiden vaikutuksia ehkäisemällä onnettomuuksia ja toimimalla tehokkaasti onnettomuustilanteissa.

Onnettomuuksien ennalta ehkäisyn palveluiden tuottamiseen on lisätty resursseja. Edellisen palvelutasopäätöskauden päättyessä resursseja oli noin 40 henkilötyövuoden määrä. Uudella kaudella tavoite on nostettu 43 henkilötyövuoteen. Lisäksi onnettomuuksien ehkäisyn palveluiden tuottamiseen osallistuu myös muu pelastuslaitoksen henkilöstö oman työnsä rinnalla.

Pelastuslaitos on riskianalyysin perustella tunnistanut kasvavan kaupungin tarpeen kehittää asemaverkkoaan. Asemaverkon kehittämisen yhteydessä on käynnistetty kärkiyksikkö-pilotti Konalassa. Kärkiyksikkö-pilotilla pyritään nopeasti kehittämään palveluverkostoa ja parantamaan toimintavalmiutta. Toimintavalmiuden kehittäminen tarkoituksenmukaisesti ja kokonaisvaltaisesti on perusteltua. Palveluverkon kasvattaminen ottamalla käyttöön kärkiyksiköitä ja kevytasemia on hyvä lähtökohta.

Kaupunkirakenteen kehittyessä ja erityisesti vaativan kaupunkirakenteen kohteissa on tärkeää, että vaikutetaan rakentamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä ylläpidetään ajantasaista tietoa näistä kohteista ja lisätään operatiivisen henkilöstön kohdeosaamista.

On hyvä, että pelastuslaitos sitoutuu toiminnassaan pyrkimään päästövähennyksiin ja varautumaan ilmastomuutoksen vaikutuksiin toimintaympäristössä.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

pelastuskomentaja
Jani Pitkänen

Lisätietojen antaja

Hanna Rekola, tutkimuspäällikkö, puhelin: 0406302525

hanna.rekola@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.