Tonttivaraus, Länsisatama, Lapinlahden sairaala-alue, Lapinlahdenpolku 8, NREP Oy

HEL 2020-003694
Asialla on uudempia käsittelyjä
27. / 401 §

Lapinlahden sairaala-alueen varaaminen NREP Oy:lle sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistaminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hylätä ehdotuksen.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että Lapinlahden kokonaisuuden osalta edetään kaupunkiympäristölautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti seuraavin suuntaviivoin. Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävänä on vuoden 2020 loppuun mennessä löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ja toimintakonseptiltaan monipuolinen ratkaisu seuraavin linjauksin:

  • rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan
  • alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta
  • kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta
  • puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata
  • alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan
  • rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta
  • voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä
  • yksi selvitettävä mahdollisuus on yhteisyritys vaihtoehtoisilla omistusosuuksilla
  • alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat tonttipäällikkö Sami Haapanen ja erityisasiantuntija Mia Kajan. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Hylkäysehdotus:
Reetta Vanhanen: Kaupunginhallitus ei hyväksy esitettyä ehdotusta.

Samalla kaupunginhallitus päättää, että Lapinlahden kokonaisuuden osalta edetään kaupunkiympäristölautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti seuraavin suuntaviivoin. Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävänä on vuoden 2020 loppuun mennessä löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ja toimintakonseptiltaan monipuolinen ratkaisu seuraavin linjauksin:

  • rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan
  • alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta
  • kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta
  • puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata
  • alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan
  • rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta
  • voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä
  • yksi selvitettävä mahdollisuus on yhteisyritys vaihtoehtoisilla omistusosuuksilla
  • alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)

Kannattaja: Tomi Sevander

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Reetta Vanhasen hylkäysehdotuksen mukaan

Jaa-äänet: 6
Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 9
Veronika Honkasalo, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus päätti hylätä ehdotuksen äänin 6 - 9.

Katso äänestystulos taulukkona

Jan Vapaavuori, Daniel Sazonov, Pia Pakarinen, Terhi Koulumies, Wille Rydman ja Mika Raatikainen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen seuraavin perusteluin:

  1. Helsingin kaupungin tavoitteena on kaupunginhallituksen 24.6.2019 § 485 hyväksymän kiinteistöpoliittisen ohjelman mukaisesti luopua tiloista, joita ei tarvita omassa palvelutuotannossa ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Samalla kuitenkin on tarkoitus parantaa kaupungin omistamien kulttuurihistoriallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaiden tilojen säilymistä. Sama periaate on kirjattu myös kaupunginvaltuuston 24.4.2013 § 122 hyväksymään strategiaohjelmaan vuosiksi 2013-2016.
  2. Kaupunkiympäristölautakunta on 11.12.2018 § 646 päättänyt yksimielisesti, että kaupunki ei ryhdy itse toteuttamaan kiireellisessä peruskorjaustarpeessa olevien Lapinlahden sairaalan tilojen kunnostusta, ja päättänyt järjestää konseptikilpailun sairaala-alueen rakennusten myymiseksi.
  3. Konseptikilpailu on toteutettu kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen mukaisesti. Konseptikilpailun arviointiryhmä on valinnut yksimielisesti ehdotuksen ”Lapinlahden kevät” kilpailun voittajaksi, ja katsonut, että ehdotus on kilpailuohjelman mukainen.
  4. Kaupunkiympäristölautakunnan hylättyä 12.5.2020 § kilpailun voittajaehdotuksen suunnitelman, teki Lapinlahden kevät -ehdotuksen taustayhteisö NREP Oy täydennetyn ehdotuksen, jossa otettiin huomioon lautakunnan päätöksen yhteydessä hyväksymät alueen säilyttämiseen ja korjaamisen edistämiseen liittyvät linjaukset.
  5. Uudessa ehdotuksessa kaupungille tarjottiin mahdollisuutta yhteisyritykseen, jossa kaupunki olisi voinut osoittaa haluamaansa käyttöä noin 40 prosentille sairaalan päärakennuksesta ja lopulta halutessaan lunastaa yhteisyrityksen osakkeet ja sitä kautta rakennukset omistukseensa.
  6. Esittelijän päätösehdotuksen myötä konseptikilpailun voittaneelle ehdotukselle olisi tässä vaiheessa esitetty varattavan alue kilpailuehdotusta täydentävän esityksen jatkosuunnittelua ja kumppanikaavoitusta varten. Sopimus yhteisyrityksestä olisi tuotu erikseen hyväksyttäväksi kaupungin päätöksentekoon.
  7. Lapinlahden puisto olisi jäänyt pysyvästi kaupungin omistukseen ja uudisrakentamisen pinta-ala olisi ollut vain noin viisi prosenttia koko puiston pinta-alasta. Uudisrakentaminen olisi sijoittunut pääosin alueelle, jota ei tälläkään hetkellä voi käyttää alueella sijaitsevien kaukolämpöputkien vuoksi.  
  8. On taloudellisesti vastuutonta käyttää kaupungin rahaa kohteeseen, jota ei tarvita kaupungin omassa käytössä. Lapinlahden alueen rakennusten on todettu olevan sisäilmaongelmaisia ja pelkät välttämättömät korjaukset tulevat olemaan kaupungille kalliita. Kiinteistöjen perusparannuksiin varattuja määrärahoja tulisi kohdentaa ensisijaisesti niihin tiloihin, joita tarvitaan kaupungin omassa palvelutuotannossa.
  9. Kaupunki on itse määritellyt Lapinlahden aluetta koskevan konseptikilpailun säännöt. Hylkäämällä kilpailun voittaneen ja kilpailusäännöt täyttäneen ehdotuksen kaupunki vaarantaa uskottavuutensa luotettavana ja tasapuolisena kumppanina. Tämä on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin investoinneista on maailmalla kova kilpailu.

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Kaupunginhallitus ei hyväksy esitettyä ehdotusta. Samalla kaupunginhallitus päättää, että Lapinlahden kokonaisuuden osalta edetään kaupunkiympäristölautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti seuraavin suuntaviivoin. Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävänä on vuoden 2020 loppuun mennessä löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ja toimintakonseptiltaan monipuolinen ratkaisu seuraavin linjauksin: - rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan - alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta - kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta - puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata - alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan - rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta - voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä - yksi selvitettävä mahdollisuus on yhteisyritys vaihtoehtoisilla omistusosuuksilla - alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)

Jäsen Valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 2 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 3 0 0
Sulje

Kaupunginhallitus esittää

A

kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle, että liitekartalla 1 osoitettu alue varataan NREP Oy:lle (y-tunnus 2110745-6) Lapinlahden sairaala-alueen konseptikilpailun voittaneen kilpailuehdotuksen ”Lapinlahden kevät” ja 10.6.2020 päivätyn kilpailuehdotusta täydentävän esityksen jatkosuunnittelua ja kumppanuuskaavoitusta varten liitteen 2 mukaisin ehdoin.

B

kaupunginvaltuustolle, että Lapinlahden sairaala-alueen tonttien vuokraus- ja myyntiperiaatteet vahvistetaan liitteen 3 mukaisesti.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala on järjestänyt kaksivaiheisen ideakilpailun Lapinlahden sairaalarakennusten myymiseksi kaupungin kiinteistöpoliittisia linjauksia noudattaen ja kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymän kilpailuohjelman mukaisesti. Kilpailun toisen vaiheen päätteeksi saatiin vain yksi kilpailuehdotus ja siihen liittyvä euromääräinen tarjous. Kilpailun arviointiryhmä arvioi ehdotuksen täyttävän kilpailun vähimmäisvaatimukset ja vastaavan kilpailun tavoitteisiin hyvin. Arviointiryhmä valitsi ehdotuksen "Lapinlahden kevät" kilpailun voittajaksi.

Kaupunkiympäristölautakuntaan valmisteltiin kilpailun jälkeen esitys alueen varaamiseksi kilpailun voittaneen työryhmän takana olleelle NREP Oy:lle. Samalla esitettiin, että lautakunta hyväksyisi osaltaan sairaala-alueen rakennusten myyntiä ja alueelle muodostettavien tonttien vuokraamista koskeva esisopimuksen sekä tonttien vuokrausperiaatteet.

Kaupunkiympäristölautakunta hylkäsi esityksen 12.5.2020 § 265. Pormestari päätti 15.5.2020 § 60 ottaa asian kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Päätösten jälkeen NREP Oy on esittänyt, että kaupunki ja NREP muodostaisivat yhteisyrityksen, joka tulisi omistamaan vanhat sairaalarakennukset. Esityksen mukaan kaupunki luovuttaisi rakennukset yhteisyritykselle apporttina, minkä johdosta kaupunginhallitukselle tehtävä esitys ei aiemmasta käsittelystä poiketen sisällä rakennusten myyntiä koskevia ehtoja.

Helsingin kaupungin ja NREP Oy:n välille solmittavassa osakassopimuksessa huomioitaisiin kaupungin keskeisimmät tavoitteet. Esityksen mukaan kaupunki voisi osoittaa haluamaansa käyttöä alkuperäisessä kilpailuehdotuksessa suunnitellun hostellin tilalle, jopa noin 40 prosentin suuruiselle osalle sairaalan päärakennusta. Tiloja voitaisiin osoittaa esimerkiksi mielenterveyspalveluille sekä kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnan tarpeisiin.

NREP Oy:n täydentävä esitys luo hyvän pohjan Lapinlahden alueen ja sillä sijaitsevien arvorakennusten kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Yhteisyritykseen perustuva toimintamalli antaa kaupungille aiempaa esitystä paremmat mahdollisuudet kaupungille tärkeiden tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi. Yhteisyrityksen muodostamisesta ja siihen liittyvistä ehdoista neuvotellaan ja sovitaan tarkemmin varausaikana ja sopimus yhteisyrityksen perustamisesta tuodaan erikseen konsernijaoston hyväksyttäväksi. Kilpailuehdotuksen mukaisten uudisrakennusten tontit on tarkoitus luovuttaa NREP Oy:n osoittamalle taholle alkuperäisen esityksen mukaisesti.

Sulje

Kilpailun järjestäminen

Helsingin kaupungin kiinteistöpoliittisen ohjelman mukaisesti kaupunki luopuu niistä tiloista, joita se ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Kaupunkiympäristölautakunta on päättänyt 11.12.2018 (§ 646) järjestää konseptikilpailun Lapinlahden sairaala-alueen rakennusten myymiseksi. Kilpailu on ollut kaksivaiheinen.

Ensimmäisen vaiheen kilpailuehdotukset on pitänyt jättää arvosteltavaksi 31.5.2019 mennessä. Arviointiryhmä on valinnut kilpailun toiseen vaiheeseen kilpailuehdotukset ”Lapinlahden kevät” ja ”Lapinlahti 360”. Kilpailun toinen, niin sanottu neuvotteluvaihe, on käyty syksyllä 2019. Syksyn aikana jatkoon valitut ryhmät ovat työstäneet luonnossuunnitelmiaan arviointiryhmän antamien jatkosuunnitteluohjeiden mukaisesti kaupungin asiantuntijoiden ohjauksessa.

Lopulliset projektisuunnitelmat sekä tarjoukset sairaala-alueen rakennusten ostamisesta sekä alueen tulevien tonttien arvoista vuokranmääritystä varten on tullut jättää arvioitavaksi 10.1.2020 mennessä. Vain ehdotuksen ”Lapinlahden kevät” takana ollut työryhmä on jättänyt projektisuunnitelman ja siihen liittyvän tarjouksen määräaikaan mennessä.

Kilpailun tavoitteet ja arviointikriteerit

Kilpailun tavoitteena on ollut löytää Lapinlahden sairaala-alueen rakennuksille sellainen ostaja ja kehittäjä, jolla on kaupungin tavoitteiden mukainen visio alueen ja rakennusten uudesta käytöstä sekä tahto ja taloudelliset edellytykset kunnostaa nykyiset suojellut rakennukset ja huolehtia rakennusten kunnosta myös jatkossa.

Kaupungin tavoitteena ja kilpailun lähtökohtana on ollut, että

  • Lapinlahden alueen tulee säilyä kaikille avoimena, julkisena puistona.
  • Rakennusten käytön tulee olla pääosin muuta kuin asumista.
  • Toiminnan tulee ensisijaisesti sijoittua nykyisiin rakennuksiin
  • Rakennussuojelulailla suojeltujen rakennusten ja niiden ympäristön suojelupäätöksen mukainen vaaliminen on alueen kehittämisen lähtökohtana.
  • Mahdollinen lisärakentaminen tehdään rajatulle alueelle, suunnitteluperiaatteisiin lisärakennusoikeutta ei erikseen merkitä eikä se saa olla asumista.
     

Kilpailuehdotusten keskeisimmät arviointikriteerit kilpailun toisessa vaiheessa ovat olleet

  • Tavoitteiden mukainen avoin ja julkinen toteutusesitys
  • Alueen omaleimaisuus ja viihtyisyys, avoimuus
  • Alueen identiteettiä ylläpitävät ratkaisut
  • Alueen maisema- ja kulttuurihistoriallisten arvojen säilyminen, aluetta elävöittävä toiminta
  • Rakennusten suojelun jatkuminen
  • Julkisen toiminnan jatkuminen
  • Rakennusten toiminnallisuus
    • Kokonaisratkaisun toimivuus
    • Toimintojen sisältö, sijoittuminen ja suhde kokonaisuuteen
    • Huollon ja pysäköinnin toimivuus
    • Mahdollisen täydennysrakentamisen sopeutuminen ympäristöön, laajuus ja tilalaji
  • Toteutettavuus
    • Taloudellinen toteutuskelpoisuus
    • Tekninen toteutuskelpoisuus
    • Suunnitteluratkaisun joustavuus
    • Kestävän kehityksen huomioiminen
    • Arvioitu toteutusaikataulu

Arviointiryhmän lausunto

Arviointiryhmä on valinnut ehdotuksen ”Lapinlahden kevät” kilpailun voittajaksi ja esittänyt kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle, että liitekartan 1 mukainen alue varataan NREP Oy:lle kumppanuuskaavoitusta ja hankkeen jatkosuunnittelua varten 31.12.2023 asti. Arviointiryhmän päätöspöytäkirja on liitteenä 6. Kaupunkiympäristön toimiala on valmistellut kaupunkiympäristölautakunnalle esityksen arviointiryhmän päätöksen mukaisesti.

Kaupunkiympäristölautakunnan päätös ja päätös otto-oikeuden käyttämisestä

Kaupunkiympäristölautakunta on 12.5.2020 (§ 265) päättänyt hylätä Lapinlahden sairaala-alueen varaamista NREP Oy:lle, sairaalarakennusten myyntiä ja tonttien vuokraamista koskevan esisopimuksen hyväksymistä sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistamista koskevan esityksen. Kaupunkiympäristölautakunnan päätös on liitteenä 7.

Samalla lautakunta päätti, että Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävän on löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ratkaisu seuraavin linjauksin:

  • rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan
  • alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta
  • kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta
  • puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata
  • alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan
  • lautakunta katsoo, että rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta
  • voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä
  • alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)

Pormestari on 15.5.2020 § 60 päättänyt ottaa kaupunkiympäristölautakunnan tekemän päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

NREP Oy:n kilpailuehdotuksen täydennys

Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen jälkeen NREP Oy on täydentänyt ehdotustaan 10.6.2020 päivätyllä kirjeellä. Päivitetyssä ehdotuksessa on pyritty ottamaan huomioon kaupunkiympäristölautakunnan linjaukset hankkeen jatkovalmistelua koskien.

NREP Oy esittää päivitetyssä ehdotuksessaan, että vanhojen sairaalarakennusten osalta muodostetaan yhteisyritys Helsingin kaupungin ja NREP Oy:n hallinnoiman rahaston omistaman suomalaisen yhtiön välille. Kaupunki luovuttaisi sairaala-alueen vanhat rakennukset yhtiöön apporttina (arvo noin 1 miljoona euroa), jolloin kaupungin omistusosuus yhteisyrityksestä voisi olla noin 10 prosenttia.

Helsingin kaupungin ja NREP Oy:n välille solmittaisiin osakassopimus, jossa huomioitaisiin kaupungin keskeisimmät tavoitteet, joita ovat muun muassa rakennusten korjaaminen pääosin yksityisellä rahoituksella. NREP Oy:n päivitetyn esityksen mukaan kaupunki voisi osoittaa käyttöä alkuperäisessä kilpailuehdotuksessa suunnitellun hostellin tilalle, jopa noin 40 prosentin suuruiselle osalle sairaalan päärakennusta. Tiloja voitaisiin osoittaa esimerkiksi mielenterveyspalveluille sekä kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnan tarpeisiin.

Kaupungilla olisi niin halutessaan oikeus lunastaa NREP:n omistamat osakkeet markkinahintaan viiden vuoden ajan peruskorjauksen päätyttyä tai 1.1.2028 saakka, riippuen siitä kumpi ajankohta on aikaisempi. Mikäli kaupunki ei käytä lunastusoikeuttaan, tulee kaupungin tehdä käytössään olevien tilojen osalta vähintään viiden vuoden pituinen vuokrasopimus markkinaehtoisesti ja rakennukset myydään kokonaisuudessaan ilman kaupungin etuosto-oikeutta. Kaupunki voi osoittaa lunastusoikeuden myös konserniyhtiölleen tai muulle hyväksi katsomalleen taholle, mikä lisää rakennusten omistuksen järjestämisen vaihtoehtoja. Samoin vuokrasopimus voidaan tehdä konserniyhtiön nimiin. Päätös siitä, haluaako kaupunki tai kaupungin osoittama taho toimia rakennusten omistajana jatkossa, voidaan siis tehdä tulevaisuudessa, kun rakennukset on kunnostettu ja otettu uuteen käyttöön.

Alueen varaaminen NREP Oy:lle ja keskeiset varausehdot

NREP Oy:n vetämän kilpailuryhmän ehdotus "Lapinlahden kevät" ja sitä koskeva täydennys luovat hyvät edellytykset Lapinlahden alueen ja sillä olevien arvokkaiden rakennusten kehittämiselle. Jo alkuperäinen kilpailuehdotus vastasi kaupungin asettamia tavoitteita ja päivitetty ehdotus takaa tavoitteiden toteutumisen entistäkin paremmin. Kaupungin yleisten ohjausmahdollisuuksien (asemakaava, rakennuslupa, maanvuokrasopimus) lisäksi kaupunki osallistuisi yhteisyritykseen, jonka päätöksentekoa ohjaa osakkaiden välillä tehtävä osakassopimus. Osakassopimuksen sisällöstä on tarkoitus neuvotella tarkemmin varausaikana ja se tuodaan erikseen konsernijaoston hyväksyttäväksi. Varausaikana on lisäksi tarkoitus neuvotella esisopimus uudisrakennuksille osoitettavien tonttien vuokraamisesta. Esisopimus tuodaan päätöksentekoon yhteisyrityksen perustamista koskevien asiakirjojen rinnalla.

Ehdotus antaa realistisen ja toteutuskelpoisen mahdollisuuden edistää rakennusten säilymistä nopeassa aikataulussa, eikä se heikennä alkuperäistä kilpailuehdotusta olennaisilta osin.

Varausehtojen mukaisesti hankkeen jatkosuunnittelussa tulee noudattaa Lapinlahden sairaala-alueen konseptikilpailun kilpailuohjelmaa, alueen suunnitteluperiaatteita, kilpailuehdotusta "Lapinlahden kevät" ja 28.5.2020 päivättyä esitystä kilpailuehdotuksen päivityksestä sekä kilpailun arviointiryhmän antamia jatkosuunnitteluohjeita.

Kaupunginhallitukselle tehtävä esitys ei aiemmasta käsittelystä poiketen sisällä rakennuksen myyntiä koskevia ehtoja, koska rakennukset tultaneen esittämään luovutettavaksi yhteisyritykseen apporttina. Aiemmin käsittelyssä olleen esisopimuksen pääkohdat on sisällytetty päivitettyihin varausehtoihin.

Sairaala-alueen tonttien vuokraus- ja osto-oikeusperiaatteet

Vuokran määräytyminen

Sairaala-alueen rakennuksille sekä kilpailuehdotuksen mukaisille uudisrakennuksille on tarkoitus osoittaa omat tontit varauspäätöksen jälkeen käynnistettävän asemakaavamuutoksen yhteydessä. Vuokrat sidotaan elinkustannusindeksiin. Vuokraa peritään kaikesta asemakaavaan merkitystä kerrosalasta tai mikäli toteutetaan kaavan sallimaa kerrosalaa enemmän, peritään vuokraa rakennusluvan tai poikkeamispäätöksen osoittamasta/sallimasta kerrosalasta.

Asemakaavaan merkittyyn kerrosalaan sisältyvät tekniset ja muut aputilat hinnoitellaan sen mukaan, mitä pääkäyttötarkoitusta ne palvelevat.

Tontit vuokrataan 70 vuoden ajaksi, korkeintaan 31.12.2100 saakka.

Kaupunginvaltuuston päätöksen 1.10.1980 (asia 18) mukaan kunkin tontin vuosivuokra on 5 % niiden laskennallisesta hinnasta.

Vuokran määrä

Maanvuokrat esitetään määräytyvän seuraavasti:

Hotellitontin vuokraukseen sisältyvä osto-oikeus

Kilpailuehdotuksen mukaisen Uudisrakennus B:n tontti voidaan myydä vuokralaiselle tai tämän määräämälle kaupungin hyväksymälle ostajalle, kun tontille rakennettava hotellirakennus on hyväksytty käyttöönotettavaksi.

Ostohinta on 750 €/k-m2 (38 €/k-m2 ind.100).

Arviolausunnot

Vuokraus-, osto-oikeus- ja myyntiperiaatteet perustuvat kuntalaissa edellytetyllä edellyttämällä tavalla ulkopuoliseen arviolausuntoon.

Arviokirjat ovat salassa pidettäviä asiakirjoja (JulkL 24 § 1 mom. 20 kohta). Luottamushenkilöillä on mahdollisuus tutustua asiakirjoihin kaupungin kirjaamossa esityslistan julkaisun jälkeen. Kokouspäivänä ne ovat saatavissa kokouksen sihteeriltä.

Toimivalta

Hallintosäännön 8 luvun 2 § 1 momentin 7 kohdan mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää kaupungin omistamien yritys- ja teollisuustonttien varaamisesta elinkeinotoiminnan tarpeisiin.

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 8 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto vahvistaa yli 30 vuoden pituisten maanvuokrasopimusten yleiset vuokrausperiaatteet (7 luku 1 § 8 kohta).

Sulje

Kaupunginhallitus 15.06.2020 § 365

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat tonttipäällikkö Sami Haapanen ja erityisasiantuntija Mia Kajan. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi

Keskushallinto Pormestari 15.05.2020 § 60

Päätös

Pormestari otti kaupunginhallituksen käsiteltäväksi kaupunkiympäristölautakunnan 12.5.2020 § 265 tekemän päätöksen koskien Lapinlahden sairaala-alueen varaamista, sairaalarakennusten myyntiä ja tonttien vuokraamista koskevan esisopimuksen hyväksymistä sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistamista.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunta on 12.5.2020 § 265 päättänyt äänestyksen jälkeen hylätä esityksen Lapinlahden sairaala-alueen varaamisesta, sairaalarakennusten myyntiä ja tonttien vuokraamista koskevan esisopimuksen hyväksymisestä sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistamisesta. Päätöksestä jätettiin viisi eriävää mielipidettä, joista yksi oli asian esittelijän. Lautakunnan päätös on liitteenä.

Kaupunkiympäristölautakunta on 11.12.2018 § 646 todennut, että kaupunki ei tarvitse tiloja omaan käyttöönsä ja vahvistanut alueen suunnitteluperiaatteet asemakaavamuutoksen pohjaksi. Lautakunta on samalla päättänyt, että Lapinlahden sairaala-alueen rakennusten myymiseksi ja alueen kehittämiseksi järjestetään konseptikilpailu.

Kilpailun voittajaksi on valittu ehdotus ”Lapinlahden kevät”, ja kilpailualue on esitetty varattavaksi ehdotuksen jättäneelle NREP Oy:lle hankkeen jatkosuunnittelua ja kumppanuuskaavoitusta varten. Kaupungin tavoitteena on ollut löytää alueelle pitkäaikainen ratkaisu, jolla Lapinlahti saadaan arvoiseensa käyttöön.

Helsingin kaupungin kiinteistöpoliittisen ohjelman mukaisesti kaupunki luopuu niistä tiloista, joita se ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Kaupungin sitoutuminen jo vahvistettuihin suunnitteluperiaatteisiin sekä konseptikilpailun voittaneeseen ja kilpailun ehdot täyttäneeseen hankkeeseen on tärkeää kaupungin toiminnan johdonmukaisuuden, tasapuolisuuden ja uskottavuuden turvaamiseksi.

Edellä mainituista syistä johtuen pormestari katsoo, että Lapinlahden sairaala-alueen varaamista, sairaalarakennusten myyntiä ja tonttien vuokraamista koskevan esisopimuksen hyväksymistä sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistamista koskeva asia on syytä saattaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 9 luvun 1 pykälän 6 kohdan mukaan pormestari ottaa tarvittaessa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi asian, jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 12.05.2020 § 265

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä esityksen.

Samalla lautakunta päätti, että Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävän on löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ratkaisu seuraavin linjauksin:

  • rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan
  • alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta
  • kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta
  • puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata
  • alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan
  • lautakunta katsoo, että rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta
  • voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä
  • alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)
Käsittely

Esteelliset: Noora Laak (hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohta)

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Juhani Linnosmaa. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Lautakunta edellyttää, että jatkosuunnittelussa huomioidaan erityisesti alueen luontoarvojen säilyttäminen.

Kannattaja: Laura Rissanen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Atte Kalevan vastaehdotuksen.

Vastaehdotus:
Laura Rissanen: Lautakunta edellyttää, että jatkosuunnittelun yhteydessä kiinnitetään erityisesti huomiota paikan henkeen ja siihen, että puisto säilyy nimenomaan kaupunkilaisten levähdyspaikkana. Erityisen huolella tarkastellaan puistoon tulevaa kahta uudisrakennusta.

Kannattaja: Risto Rautava

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Laura Rissasen vastaehdotuksen.

Vastaehdotus:
Sirpa Asko-Seljavaara: Lautakunta edellyttää, että jatkosuunnittelun yhteydessä Lapinlahden sairaalan alueen kiinteistöistä osoitetaan tilat mielenterveystyötä tekevälle Mieli ry:lle.

Kannattaja: Laura Rissanen

Jäsen Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksesta äänestettiin vastakkain jäsenten Atte Kalevan ja Laura Rissasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: : Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 6
Sirpa Asko-Seljavaara, Mia Haglund, Atte Kaleva, Heta Tuura, Risto Rautava, Laura Rissanen

Tyhjä: 7
Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Jape Lovén, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Mikko Särelä

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 6 - 0 (7 tyhjää)

Hylkäysehdotus:
Anni Sinnemäki: Lautakunta ei kannata esityksen hyväksymistä.

Samalla lautakunta päättää, että Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan siten, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö, jonka tehtävän on löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ratkaisu seuraavin linjauksin:

  • rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan
  • alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena rakennusten osalta ja koko laajuudeltaan puiston osalta
  • kokonaisuuden tulee mahdollistaa, että alueen historiaan nivoutuva mielenterveystyö sekä kaupunkilaisille avoin kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminta säilyvät osana aluetta
  • puiston luontoarvot tulee ottaa huomioon ja turvata
  • alueen tulevien toimijoiden ja mahdollisten vuokralaisten tulee sitoutua tasapuoliseen ja avoimeen taloudelliseen malliin, jossa kiinteistöjen korjauskustannukset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan
  • lautakunta katsoo, että rakennusten korjaamiseen ja alueen kehittämiseen tulee löytää mahdollisuuksien mukaan kaupungin ulkopuolisia toimijoita, joilla mahdollisuus ottaa vastuuta kokonaisuudesta, mutta myös kaupunkikonserni voi jäädä alueelle rakennusten tai osan rakennuksista omistajaksi esimerkiksi oman kiinteistöyhtiön toimesta
  • voittaneen ehdotuksen toimijat ja suunnitelma pidetään mukana kokonaisuuden selvittämisessä
  • alueen suunnittelun ja mahdollisen lisärakennusoikeuden sijoittamiseksi suunnittelualuetta laajennetaan koskemaan nykyistä puistoaluetta laajemmin Länsiväylän alun aluetta, jotta suunnittelussa puisto on mahdollista säilyttää nykyisessä laajuudessaan (tämä vaatii sitä, että yleiskaavassa olevan tunnelivarauksen suuaukolle voidaan asemakaavaprosessissa osoittaa sijainti)

Kannattaja: Eveliina Heinäluoma

Hylkäämistä koskeva ehdotus asetettiin vastakkain Atte Kalevan, Laura Rissasen ja Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksien mukaisesti muutetun ehdotuksen kanssa.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Anni Sinnemäen hylkäysehdotuksen mukaisesti

Jaa-äänet: 4
Sirpa Asko-Seljavaara, Atte Kaleva, Risto Rautava, Laura Rissanen

Ei-äänet: 8
Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Heta Tuura, Jape Lovén, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Mikko Särelä

Tyhjä: 1
Nuutti Hyttinen

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi hylkäysehdotuksen äänin 8 - 4 (1 tyhjä)

Esittelijä Mikko Aho sekä lautakunnan jäsenet Risto Rautava, Sirpa Asko-Seljavaara, Laura Rissanen ja Atte Kaleva jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Esittelijä Mikko Aho jätti eriävään mielipiteeseensä seuraavat perustelut:
1. Kaupunkistrategian tavoitteena on, että kaupunki luopuu niistä tiloista, joita se ei tarvitse omaan käyttöönsä.
2. Kilpailu ja sen tavoitteet perustuivat kaupunginvaltuuston ja kaupunkiympäristölautakunnan päätöksiin
3. Kilpailuehdotus täyttää sille kilpailuohjelmassa asetetut vaatimukset.

Risto Rautava, Sirpa Asko-Seljavaara, Laura Rissanen ja Atte Kaleva jättivät eriävään mielipiteeseensä seuraavat perustelut: Lautakunnan olisi tullut hyväksyä esittelijän ehdotus siitä, että Lapinlahden sairaala-aluetta kehitetään voittajaksi valitun ehdotuksen 'Lapinlahden kevät' perusteella.

Perustelut:
- Kaupunkiympäristölautakunta päätti vuonna 2018 yksimielisesti, että kaupungin omiin korjaustoimiin ei ryhdytä, vaan alueen tulevaisuus ratkaistaan suunnittelukilpailun kautta
- Lapinlahden sairaala- ja puistoalueen suunnittelukilpailun ohjelma hyväksyttiin yksimielisesti kaupunkiympäristölautakunnassa 20.11.2018. Siinä oli keskeisenä vaatimuksena, että Lapinlahden alueen tulee säilyä kaikille avoimena, julkisena puistona. Samoin kilpailuohjelmassa edellytetään, että rakennussuojelulailla suojeltujen rakennusten ja niiden ympäristön suojelupäätöksen mukaisen vaalimisen tulee olla alueen kehittämisen lähtökohtana.
- Kilpailun arviointiryhmä päätti yksimielisesti 28.2.2020 valita ehdotuksen ”Lapinlahden Kevät” Lapinlahden sairaala- ja puistoalueen kehittämisestä, suunnittelusta ja ostamisesta järjestetyn kilpailun voittajaksi. Arviointiryhmän puheenjohtajana oli toimialajohtaja Mikko Aho ja jäseninä Helsingin kaupungin kokeneiden virkamiesten lisäksi Museovirastosta osastonjohtaja Mikko Härö ja asiantuntijajäsenenä professori Simo Paavilainen. Lisäksi arviointiryhmä on käyttänyt arvioinnissaan kaupungin eri palveluista yhteensä noin 12 eri asiantuntijaa
- Jo aikaisempien näyttöjen perusteella voittaneen ehdotuksen suunnittelutiimi on korkeatasoinen ja käytetyt arkkitehtitoimistot erittäin tunnustettuja alallaan
- Voittanut ehdotus vastasi hyvin kilpailuohjelman odotuksiin
- Kaupungin talouden kannalta kilpailuehdotuksen tarjous on erittäin hyvä. Tarjous on tarkistettu ulkopuolisen auktorisoidun kiinteistöarvioitsijan toimesta. Pelkästään sairaalarakennuksen peruskorjaus maksaa yli 20 miljoonaa euroa.
- Asian hylkääminen on myös talouden kannalta vastuuton erityisesti nykyisessä taloudellisesti epävarmassa epidemiatilanteessa
- Asian hylkääminen on kaupungin kiinteistöpoliittisen ohjelman vastainen. ”Kaupunki luopuu niistä tiloista, joita se ei tarvitse omassa käytössään. Linjauksella vähennetään korjausvelan määrää ja vapautetaan resursseja palvelutuotannon tilojen turvallisuuden ja terveellisyyden varmistamiseen.”
- Arvokkaat rakennukset vaativat peruskorjausta. Muun muassa lähestulkoon kaikista sairaalarakennuksen tiloista on löytynyt haitta-aineita ja sisäilmaa heikentäviä haitallisten aineiden pitoisuuksia
- Hylkääminen perustuu keskeisiltä osiltaan väärään informaatioon. Esimerkiksi puisto tulee säilymään kaupunkilaisten käytössä ja arvokkaat rakennukset peruskorjataan, hotellirakennus ja kaksi palveluasumisen rakennusta vievät vajaan 4% alueen pinta-alasta ja esimerkiksi mielenterveystoimijoille voidaan varata tilaa alueelta
- Lapinlahden alueelle on etsitty toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutuskelpoista ratkaisua jo todella pitkään, mutta sellaista ei aiemmin ole löydetty. Nyt kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymän kilpailuohjelman mukainen ratkaisu sekä toteuttaja on pöydällä, eikä esityksen hylkäämiselle ole perusteita
- Esityksen hylkääminen on kaupungin uskottavuuden ja maineen kannalta vahingollinen
- Hylkäyspäätös on omiaan rapauttamaan kaupunkiympäristölautakunnan arvovaltaa vastuullisena päätöksentekoelimenä Helsingissä.

28.04.2020 Pöydälle

21.04.2020 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Mia Kajan, erityisasiantuntija, puhelin: 310 15820

mia.kajan@hel.fi

Ilkka Aaltonen, johtava tonttiasiamies, puhelin: 310 36441

ilkka.aaltonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi