Valtuustoaloite, HUSLAB näytteenottopisteen perustaminen Jakomäen terveysasemalle,

HEL 2020-004826
Asialla on uudempia käsittelyjä
34. / 265 §

Valtuutettu Sinikka Vepsän aloite Huslabin näytteenottopisteen perustamisesta Jakomäen terveysasemalle

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Sinikka Vepsä ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan Huslabin näytteenottopisteen perustamista Jakomäen terveysasemalle esimerkiksi osa-aikaisesti arkiaamuisin klo 8-11 välille.

Kaupunginhallitus toteaa, että ehdotetun näytteenottopisteen perustaminen ei ole käyttömäärien ja hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevien näytteenottopisteiden vuoksi perusteltua. Näytteenottotoiminta on keskitetty sairaaloiden ja isojen terveysasemien yhteyteen. Jakomäessä ja Alppikylässä asuville lähimmät Huslabin näytteenottopisteet sijaitsevat esimerkiksi Malmin sairaalassa ja Puistolan terveysasemalla. Toimipisteissä näytteenottoon pääsee ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta sekä myös iltaisin. Sujuvaa pääsyä laboratoriopalveluihin sekä liikkuvien näytteenottopalvelujen tarjoamista asiakkaan kotona tai palvelukeskuksissa kehitetään yhteistyössä Huslabin kanssa.

Asiasta on saatu sosiaali- ja terveystoimialan sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lausunnot. Vastaus on lausuntojen mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 21.09.2020 § 572

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.10.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi