Sopimus pyöräily- ja jalankulkutunnelin sijoittamisesta sekä tehtävästä työstä, Kaupunkiympäristön toimiala ja Väylävirasto

HEL 2020-005007
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 13

Kaupunkiympäristön toimialan ja Väyläviraston sopimus pyöräily- ja jalankulkutunnelin sijoittamisesta rautatiealueelle ja rautatiealueella tehtävästä työstä

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa sopimuksen pyöräily- ja jalankulkutunnelin sijoittamisesta rautatiealueelle ja rautatiealueella tehtävästä työstä.

Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa, että Helsingin kaupunki toteuttaa tunnelin suunnittelun, rakentamisen, kunnossapidon, uusimisen ja poistamisen siten, etteivät radanpidon ja rautatieliikenteen toimintaedellytykset ja häiriöttömyys vaarannu.

Hankkeessa noudatetaan Väyläviraston ohjeita ja rautatiealueella työskentelyn turvallisuusvaatimuksia.

Valmistuttuaan tunneli jää Helsingin kaupungin omistukseen ja hallintaan.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 30.1.2019, 30 §, Kansalaistori−Kaisaniemi jalankulun ja polkupyöräilyn alikulkuyhteyden yleissuunnitelman. KYMP toimii hankkeessa tilaajana ja päävastuullisena rakennuttajana. Hankkeen yhteydessä rakennetaan alikulkutunnelin yhteyteen polkupyörien liityntäpysäköintilaitos, joka valmistuttuaan jää HKL:n omistukseen ja hallintaan. HKL:n johtokunta hyväksyi 21.11.2019, 195 §, pyöräpysäköintilaitoksen hankesuunnitelman.

HKL ja KYMP tekevät erillisen sopimuksen keskinäisistä vastuistaan.

Rakennustyöt alkavat syksyllä 2020 ja niiden on tarkoitus valmistua keväällä 2023.

Päätös tullut nähtäväksi 17.04.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Olli-Pekka Aalto, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39681

ollipekka.aalto@hel.fi

Päättäjä

Mikko Aho
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Pyörätunnelin sijoitussopimus
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Pyörätunnelin sopimuksen liite 1 Pyörätunnelin käyttöoikeusalue
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Pyörätunnelin sopimuksen liite 2a Pyörätunnelin tasokuva ja pituusleikkaus
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Pyörätunnelin sopimuksen liite 2b Pyörätunnelin poikkileikkaukset
Liitettä ei julkaista internetissä.
5. Pyörätunnelin sopimuksen liite 3 Sanktiot
Liitettä ei julkaista internetissä.
6. Pyörätunnelin sopimuksen liite 4 Väyläviraston alueyhdyshenkilö ja valvoja sekä ennen alkukatselmusta/työn aloittamista alueyhdyshenkilölle toimitettavat tiedot
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.