Hankesuunnitelma, Päiväkoti Pasila

HEL 2020-006217
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 128 §

Päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen 1 043 181 eurolla siten, että hankkeen korotettu enimmäishinta on 7 596 000 euroa arvonlisäverottomana syyskuun 2023 kustannustasossa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hyväksytty hankesuunnitelma

Kaupunginhallitus on 19.10.2020 § 659 hyväksynyt päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen 27.4.2020 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 1 352 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 6 200 000 euroa helmikuun 2020 kustannustasossa. Hankesuunnittelun aikaisten urakoiden yhteenlaskettu kustannusarvio oli noin 3 117 euroa/brm².

Päiväkoti Pasila pohjoisen hankkeessa rakennetaan uusi päiväkoti rakentuvalle Postipuiston alueelle osoitteeseen Lavakatu 6. Päiväkoti on suunniteltu 120 lapselle. Se tulee palvelemaan Postipuiston uudisrakennusaluetta pysyvänä palveluverkon osana.

Tämänhetkinen arvio tilojen valmistumisajankohdasta on kesäkuu 2025.

Kustannusmuutokset ja niiden syyt

Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelussa on todettu tarve korottaa hankkeen enimmäishintaa seuraavin perustein:

- Hankkeen rakennusluvasta tehtiin valitus, jonka käsittely myöhästytti hanketta noin vuodella ja lisäsi näin ollen rakennuttamis- ja suunnittelukustannuksia.
- Vuosien 2021 ja 2022 aikana tapahtunut rakennusmateriaalien ja energian hintojen poikkeuksellinen nousu.
- Hankkeen ja rakennuspaikan erityispiirteet (mm. ahdas ja kallioinen rinnetontti), joita ei hankesuunnitelmavaiheessa ole osattu täysimääräisesti arvioida, kuten louhintatöiden ja muiden maanrakennustöiden huomattavan korkeat kustannukset, tontin ahtaudesta johtuvat vaikeudet rakentamisessa, sekä Lavakadun ja Kollikadun katuvuokrat koko rakennushankkeen aikana.

Pelkästään syksyn 2023 aikana kilpailutettujen edullisimpien urakkatarjousten yhteenlaskettu kokonaishinta oli n. 5,8 milj. euroa hankkeelle vuonna 2020 hyväksytystä 6,2 milj. euron rakentamiskustannusten enimmäishinnasta. Hankesuunnitelmavaiheen kustannusarvion perusteella hankkeelle hyväksytty enimmäishinta ei riitä kattamaan saatujen urakkatarjousten yhteenlaskettuja kustannuksia, suunnittelu- ja rakennuttamiskustannuksia sekä muutostyövarausta.

Hankkeen kustannukset

Hankepäätöksen mukainen arvonlisäveroton enimmäishinta kustannustasossa helmikuu 2020 oli 6,2 milj. euroa. Hankkeen enimmäishintaa on edellä kuvatuista syistä tarpeen korottaa 1 043 181 eurolla. Hankkeen korotettu enimmäishinta on arvonlisäverottomana 7 596 000 euroa syyskuun 2023 kustannustasossa. Kustannukset ovat arvonlisäverottomana 5 418 euroa/brm², joista urakoiden osuus ilman lisä- ja muutostyövarausta on 4 134 euroa/brm².

Enimmäishinnan korotuksen jälkeen tulevaksi vuokraksi arvioidaan 37,06 euroa/htm², josta pääomavuokra on 29,55 euroa/htm² (sisältäen investointivastikkeen, tuottovaatimuksen, maanvuokran ja yleiskustannuksen) ja ylläpitovuokra on 7,51 euroa/htm². Vuokra on yhteensä 37 154 euroa kuukaudessa ja 445 852 euroa vuodessa. Vuokra-arvio on laskettu hankkeen korotetun enimmäishinnan perusteella. Pääomavuokra tarkentuu toteutuneiden kustannusten mukaan ja ylläpitovuokra valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Rahoitus

Talousarvion 2014 liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosille 2024 - 2033 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu 6,08 milj. euroa.

Uudisrakennushankkeen rahoitustarve vuosille 2024 - 2025 otetaan huomioon uutta rakentamisohjelmaa laadittaessa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 6.2.2024 § 24 antanut puoltavan lausunnon päiväkodin uudisrakennuksen toteutuksen enimmäishinnan korottamisesta. Lausunto on kokonaisuudessaan päätöshistoriassa.

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus on 18.9.2017 § 865 päättänyt, että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tilahankkeista, joiden hankesuunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään viisi miljoonaa euroa. Kun hankkeen kustannusarvio ylittää 5 miljoonaa euroa, on päätösvalta kaupunginhallituksella.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 06.02.2024 § 24

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristön toimialalle puoltavan lausunnon Pasilaan osoitteeseen Lavakatu 6 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen toteutuksen enimmäishinnan korottamisesta siten, että hankkeen kokonaiskustannukset ovat arvonlisäverottomana enimmillään yhteensä 7 596 000 euroa syyskuun 2023 kustannustasossa. Näin ollen kustannukset ovat arvonlisäverottomana 1 396 000 euroa korkeammat verrattuna alkuperäisessä hankesuunnitelmassa hyväksyttyyn.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta huomauttaa, että kaupunkiympäristön toimialan on huomioitava nyt esitettävä enimmäishinnan korotus ja siitä aiheutuva vuosittainen lisävuokra (noin 27 327 euroa/vuosi) kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuokra-arvioon siten, että vuokrankorotus voidaan huomioida toimialan budjetissa. Lautakunta muistuttaa lisäksi, että tilahankkeen vuokravaikutukset (noin 445 852 euroa/vuosi) tulee huomioida toimialan talousarviossa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kehottaa kiinnittämään huomiota hankkeiden kustannusarvioiden tarkkuuteen, jotta voidaan välttyä myöhemmiltä enimmäishinnan korotuksilta.

22.09.2020 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
varhaiskasvatusjohtaja
Miia Kemppi
Lisätiedot

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, puhelin: 31022374

paula.heikkinen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 25.01.2024 § 5

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle lasten päiväkoti Pasila pohjoisen hankkeen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamista 1 043 181 eurolla siten, että hankkeen korotettu enimmäishinta on 7 596 000 euroa arvonlisäverottomana syyskuun 2023 kustannustasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyväksyy hankkeen enimmäishinnan korottamisen ja kustannusvaikutuksen omalta osaltaan.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Maria Lähdemäki. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

25.06.2020 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Maria Lähdemäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39843

maria.lahdemaki@hel.fi

Kaupunginhallitus 19.10.2020 § 659

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen 27.4.2020 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 1 352 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 6 200 000 euroa helmikuun 2020 kustannustasossa.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi