Valtuustoaloite, matalan kynnyksen parisuhdetuen tuominen perhekeskuksiin
Valtuutettu Emma Karin aloite matalan kynnyksen parisuhdetuen tuomisesta perhekeskuksiin
Päätös
Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuutettu Emma Kari ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan matalan kynnyksen parisuhdetuen tarjoamista perhekeskuksissa ja parisuhdepalvelujen piiriin pääsemisen lisäämistä.
Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa ehdotettua perhekeskusten parisuhdetukea tarjoavat osana omaa perustehtäväänsä äitiys- ja lastenneuvola, kasvatus- ja perheneuvonta, lapsiperheiden sosiaaliohjaus sekä lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiyksikkö, erityisen tuen perhesosiaalityö ja lastensuojelu sekä pariterapian yksikkö, joka tarjoaa paripsykoterapiaa. Yhteistyötä on tarkoitus vahvistaa kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Myös päihde- ja psykiatrian palvelut tarjoavat apua lapsiperheiden parisuhteisiin.
Kaupunkistrategian 2017-2021 linjauksiin kuuluu mm. perustason palvelujen parantaminen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Vuosittain toimialojen käyttösuunnitelmissa on ohjattu ja on jatkossakin mahdollista ohjata resursseja aloitteessa esille nostettuihin perheiden oikea-aikaisen tuen palveluihin. Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2020 käyttösuunnitelmassa lapsiperheiden parisuhteiden tukeminen on mukana vanhemmuuden tukemisen kautta lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen kehittämisessä. Parisuhteiden tukeminen huomioidaan ennaltaehkäisevästi myös lähisuhdeväkivallan palveluketjun sekä päihteiden käyttö lapsiperheissä -palveluketjun kehittämisessä.
Asiasta on saatu sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto. Vastaus on lautakunnan lausunnon mukainen.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kaupunginhallitus 16.11.2020 § 786
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
09.11.2020 Pöydälle
18.08.2020 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184
Sosiaali- ja terveyslautakunta 01.09.2020 § 138
Lausunto
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle valtuutettu Emma Karin sekä 18 muun valtuutetun valtuustoaloitteesta:
"Aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut tuovat esiin koronatilanteen aiheuttamaa parisuhdeongelmien lisääntymistä ja tämän negatiivisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Valtuutetut ovat huolissaan, ettei perhekeskusten ammattilaisilla ole tarpeeksi aikaa ja osaamista parisuhdeasioiden käsittelyyn ja ettei kaupungin oma pariterapiayksikkö pysty vastaamaan ja saavuttamaan kaikkia pariterapian tarpeessa olevia vanhempia. Valtuutetut ehdottavat, että Helsingissä tarjottaisiin matalan kynnyksen parisuhdetukea perhekeskuksissa sekä useammalle vanhemmalle mahdollisuuksia saada parisuhdeterapiaa.
Koronatilanteen vaikutuksista
Koronakriisi on samanaikaisesti sekä lisännyt perheiden yhdessäoloaikaa että vähentänyt perheiden kasvatustyön tukirakenteita (etäkoulu, päivähoidon vähentyminen). Tämä on lisännyt poliisin ja lastensuojelun tietojen mukaan myös parisuhteisiin liittyviä ongelmia (vuorovaikutusongelmat, päihteiden käyttö, riidat). Näiden ongelmien ratkaisuihin tarvitaan kaikkia lapsiperheiden kanssa työtä tekeviä toimijoita sekä näiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
Nykyiset palvelut parisuhteita tukemassa
Parisuhdetukea tarjoavat perhekeskuksissa jo tällä hetkellä useat eri toimijat (äitiys- ja lastenneuvola, kasvatus- ja perheneuvonta, lapsiperheiden sosiaaliohjaus sekä lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiyksiköt, erityistä tukea tarvitsevan perhesosiaalityö, lastensuojelu) osana omaa perustehtävää. Suoraa tietoa ei ole siitä, miten moni asiakas saa parisuhteeseen liittyvää tukea eri perhekeskuspalveluissa.
Perhekeskusten henkilöstöllä on koulutusten ja työkokemusten perusteella hyvät perusvalmiudet tarjota vanhemmille ammatillista tukea parisuhteisiin. Perhekeskuksissa on myös tarjolla keskitetty pariterapian yksikkö, joka tarjoaa paripsykoterapiaa. Pariterapian kiirehoitoa (5–7 tapaamista), joka on tarkoitettu kaikista kiireellisintä apua tarvitseville pareille, saa noin 120 asiakasparia vuodessa. Kokonaisuudessaan pariterapiassa hoidetaan noin 700 paria vuodessa. Heistä valtaosa on pikkulapsiperheitä. Pariterapiaa odottaa tällä hetkellä 415 perhettä ja jonotusaika on noin 10 kuukautta. Keväällä osa pariskunnista ei halunnut tarjottua etävastaanottoaikaa ja osa perheistä sai ajan nopeammin. Keväällä tarjottiin tavanomaista enemmän myös kiireaikoja.
Peruspalveluissa keskitytään tunnistamaan ne parit ja perheet, jotka tulevat autetuksi kevyemmän tason palveluissa ja jotka tarvitsevat paripsykoterapiaa parisuhteen vuorovaikutuspulmien ratkaisemiseksi. Peruspalveluissa resursseja pyritään myös kohdentamaan siten, että yhä useampi saa riittävästi tukea peruspalveluissa. Paripsykoterapia ei ole kaikkien vanhempien kohdalla tarkoituksenmukaisin palvelu parisuhteiden tukemiseen. Parisuhteiden tukemisen palveluvalikoimaa on lisätty perhekeskuksien kasvatus- ja perheneuvoloissa, joissa on lisätty ryhmämuotoista toimintaa ja avoimia teemailtoja, jotta yhä useampi saisi palveluja. Järjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä on hyviä kokemuksia ja sitä aiotaan lisätä. Lapsiperheiden parisuhteet pyritään huomioimaan myös esimerkiksi päihde- ja psykiatrian palveluissa. Parisuhteiden tukemiseksi kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön vahvistaminen on myös keskeistä.
Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että lapsiperheet saavat tarvitsemaansa tukea koronasta seuranneiden ongelmien ratkaisemiseksi matalalla kynnyksellä ja ilman kohtuuttomia odotusaikoja. Lautakunta toivoo, että lapsiperheiden lisääntynyt tuen tarve otetaan huomioon talousarviota laadittaessa.
Perhekeskusten palvelujen toimijoiden hyvää parisuhteiden tukemisen osaamista on tärkeää kehittää entisestään. Laajan verkostomaisen työotteen lisäksi tarvitaan kouluttautumista turvaamaan hyvä osaamisen taso. Tätä kouluttautumista huomioidaan ja toteutetaan talousarvion puitteissa.
Toimien yhteys strategiaan ja käyttösuunnitelmaan
Toteutetut ja suunnitellut toimet lapsiperheiden parisuhteiden tukemiseksi ovat linjassa Helsingin kaupunkistrategian hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteiden kanssa. Peruspalveluissa on strategian mukaisesti kehitetty yhteistyömalleja riskiryhmien etsimiseksi ja tunnistamiseksi sekä ohjaamiseksi sopivaan palveluun. Strategian lasten ja nuoren syrjäytymisen ehkäisyn mukaisesti parisuhteiden tukemisella on vahvistettu vanhemmuutta sekä tätä kautta edistetty lasten ja nuorten hyvinvointia.
Vuoden 2020 käyttösuunnitelmassa lapsiperheiden parisuhteiden tukeminen on mukana vanhemmuuden tukemisen kautta lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen kehittämisessä. Parisuhteiden tukeminen huomioidaan ennaltaehkäisevästi myös käyttösuunnitelman mukaisissa lähisuhdeväkivallan palveluketjun sekä päihteiden käyttö lapsiperheissä -palveluketjun kehittämisessä.
Yhteenveto
Peruspalvelujen henkilöstön nykyinen osaaminen ja resursointi ovat riittävät parisuhteiden ammatilliseksi tukemiseksi perhekeskuksissa. Lisäksi pariterapiayksikkö tarjoaa tukea terapeuttisempaa palvelua tarvitseville pareille. Perhekeskuksissa on perusteltua jatkaa toimintamallien kehittämistä nykyisillä resursseilla lapsiperheiden vanhempien parisuhteiden tukemiseksi. Olemassa olevien toimien ja suunnitelmien lisäksi voidaan talousarvion puitteissa ohjata asiakkaita muun muassa järjestöjen tuottamien parisuhdepalvelujen piiriin.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Helsingin kaupungin nykyiset palvelut pystyvät tarjoamaan riittävässä määrin palveluja lapsiperheiden vanhempien parisuhteiden tukemiseksi. Maksuttomat julkisin varoin tuotetut matalan kynnyksen parisuhteen palvelut mahdollistavat myös pienituloisten käyttää palveluja. Palvelut ovat saatavilla kaikille helsinkiläisille lapsiperheille."
Käsittely
Esittelijä Juha Jolkkonen muutti esityksen kohdan "Toimien yhteys strategiaan ja käyttösuunnitelmaan" toisen kappaleen viimeisen virkkeen kuulumaan seuraavasti: "Parisuhteiden tukeminen huomioidaan ennaltaehkäisevästi myös käyttösuunnitelman mukaisissa lähisuhdeväkivallan palveluketjun sekä päihteiden käyttö lapsiperheissä -palveluketjun kehittämisessä."
Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Sandra Hagman: Lisätään kappaleen 6 jälkeen seuraavaa: "Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että lapsiperheet saavat tarvitsemaansa tukea koronasta seuranneiden ongelmien ratkaisemiseksi matalalla kynnyksellä ja ilman kohtuuttomia odotusaikoja. Lautakunta toivoo, että lapsiperheiden lisääntynyt tuen tarve otetaan huomioon talousarviota laadittaessa."
Kannattaja: jäsen Kati Juva
Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (jäsen Sandra Hagman)
Jaa-äänet: 4
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen
Ei-äänet: 9
Katju Aro, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Kati Juva, Touko Niinimäki, Aleksi Niskanen, Sanna-Mari Oranen, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Sandra Hagmanin vastaehdotuksen äänin 9 - 4.
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän muutetusta ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.
18.08.2020 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Jarkko Luusua, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 42303
Terhi Tuominiemi-Lilja, perheiden erityispalvelujen päällikkö, puhelin: 09 310 55634
Päätös tullut nähtäväksi 23.12.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184