Osakkeenomistajan päätös vuonna 2020, Helsingin kaupungin Linja-autotoiminta Oy

HEL 2020-006796
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 61 §

Helsingin kaupungin Linja-autotoiminta Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 2020

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa Helsingin kaupungin Linja-autotoiminta Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 2020 hyväksymään yhtiön asettamisen selvitystilaan ja OTM Vesa Anttilan valitsemisen selvitysmieheksi.

Käsittely

Esteelliset: Atte Malmström
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Ylimääräinen yhtiökokous

Yhtiö on kutsunut ylimääräisen yhtiökokouksen koolle 3.8.2020 päättämään yhtiön asettamisesta selvitystilaan osakeyhtiölain (624/2006) 20 luvun 3 §:n mukaisesti. Yhtiökokouskutsu ja esityslista ovat liitteinä 1-2.

Helsingin kaupunki on lähettänyt yhtiölle kaupunginhallituksen 11.5.2020, § 293 tekemän päätöksen perusteella yhteensä 61 688 364,56 euron suuruisen maksuvaatimuksen Euroopan komission päätöksellään C(2019) 3152 kielletyksi tueksi katsoman summan ja sille 16.7.2020 saakka laskettujen korkojen takaisinperimiseksi. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan tuki ja tukimääristä perittävä korko peritään takaisin ensisijaisesti Helsingin kaupungin Linja-autotoiminta Oy:ltä. Siltä osin kuin tukea ja tukimääristä perittävää korkoa ei saada perittyä Helsingin kaupungin Linja-autotoiminta Oy:ltä, ne peritään takaisin Helsingin Bussiliikenne Oy:ltä.

Vuonna 2015 toteutetun liiketoimintakaupan jälkeen yhtiön tehtävänä ja tarkoituksena on ollut vastata liiketoimintakauppaan liittyvistä velvoitteista ja toisaalta valvoa kauppaan liittyviä oikeuksia niiden voimassaolon ajan. Escrow-sopimuksen ehtojen mukaan sulkutilillä olevat liiketoimintakauppaan liittyvät varat vapautuvat yhtiön käyttöön vasta, kun EU:n komissiolle tehty kantelu on lainvoimaisesti loppuun käsitelty, kuitenkin viimeistään 31.12.2022. Kaupunki on valtiontukiviranomaisena nostanut 6.9.2019 kanteen Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa komission päätöksen kumoamiseksi. Komission edellä mainittu päätös, johon kaupungin maksuvaatimus perustuu ei ole vielä lainvoimainen, eivätkä escrow-tilin varat ole vielä yhtiön käytettävissä. Yhtiöllä ei ole ollut muuta omaa toimintaa liiketoimintakaupan täytäntöönpanon jälkeen.

Kaupungin esittämään maksuvaatimukseen liittyen ja liiketoimintakauppaan liittyvät sopimusvelvoitteet ja lisäkauppahintaoikeus huomioon ottaen on tarpeellista esittää yhtiön asettamista selvitystilaan yhtiön varallisuusaseman selvittämiseksi. Yhtiöllä ei enää ole operatiivista toimintaa.

Lopuksi

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n 2) kohdan mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 09 310 36445

miia.aho@hel.fi