Hankerahoitus, EU:n Central Baltic -ohjelma, B.Green-hanke, kaupunginkanslia

HEL 2020-007400
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 167

Osallistuminen EU:n Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen "B.Green" toteuttamiseen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen kuntarahoittajana Euroopan Unionin Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen ”B.Green - Baltic Green Urban Infrastructure Planning” toteuttamiseen.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa todeten, että hankkeen kuntarahoitusosuus 44 252 euroa varaudutaan maksamaan keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04.

Päätöksen perustelut

Forum Virium Helsinki Oy on esittänyt, että Helsingin kaupunki osallistuisi kuntarahoittajana Euroopan unionin Central Baltic -ohjelmasta rahoitettavaan B.Green - Baltic Green Urban Infrastructure Planning -hankkeeseen. B.Green-hankkeen tavoitteena on löytää uudenlaisia, innovatiivisia vihreän infrastruktuurin ratkaisuja sekä suunnittelua tukevia digitaalisia työkaluja kaupunkisuunnittelun tueksi. Kolmevuotisen kansainvälisen hankkeen hallinnoijana ja koordinoijana toimii Forum Virium Helsinki Oy.

B.Green-hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä monitoiminnallista viherinfraa keskisen Itämeren kasvaviin ja tiheästi rakentuviin kaupunkeihin kehittämällä ja pilotoimalla uudenlainen asukkaita osallistava ja digitaalisia suunnittelutyökaluja käyttävä suunnittelumalli, jossa hyödynnetään muun muassa kaupungin 3D-malleja, kaupunkidataa, tekoälyä ja simulaatioteknologiaa. Samalla kehitetään kaupunkien välistä aktiivista tiedon ja osaamisen vaihtoa ja teknologioiden hyödyntämistä kaupunkisuunnittelun ja -kaavoituksen apuna.

Hankkeen aikana luotua mallia ja siihen liittyviä digitaalisia työkaluja testataan vähintään kymmenessä pilottikohteena toimivassa kaupunginosassa. Forum Virium toimii hankkeen koordinaattorina ja samalla Helsingin osalta niin kaupunkisuunnittelun ja -kaavoituksen kuin esimerkiksi ympäristöpalveluiden käytännön hanketoimijana ja rakentaa ja tuottaa oman pilottinsa yhdessä näiden toimijoiden kanssa ja heidän käyttöönsä hankkeen jälkeen normaaliin toimintaan sijoitettavaksi. Helsingin pilotti rakentuu raitiotielinjaston ympärille. Kohdealueena on usean kaupunginosan läpi kulkeva Kalasataman raitiotie. Linjan varrella sijaitsevilla alueilla testataan yhteistyössä rakennettua osallistavaa vihreän infrastruktuurin simulaatiomallia. Helsingissä tavoitellaan skaalautumista myös muihin raitiotiehankkeisiin.

Pitkällä aikavälillä monitoiminnallisen viherinfran määrä ja monimuotoisuus ekosysteemeineen lisääntyy kaupunginosissa tuoden parempaa viihtyvyyttä, hyvinvointia sekä muun muassa lämmöntasausta, hiilidioksidimäärän alenemista ja muita, erityisesti kaupungin ilmastotavoitteita tukevia hyötyjä. Tavoitteena on lisätä viherinfran todistetusti myönteisiä vaikutuksia kaupunkeihin ja niiden kansalaisiin ja vierailijoihin.

Forum Virium Helsingin lisäksi hankkeeseen osallistuvat Tallinnan ja Tukholman kaupungit sekä Tukholman ympäristöinstituutti. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1 302 618,90 euroa, josta EU-tuen osuus on 1 048 226 euroa. Forum Virium Helsingin osuuden budjetti on 590 000 euroa, jolle saadaan EU-tukea 442 500 euroa ja valtion tukea 103 248 euroa. Helsingin kaupungin osuus vastinrahoituksena on enintään 44 252 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2020–2022.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö päättää kaupungin puolesta Euroopan unionin rahoituksen hakemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 22.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Markus Kühn
strategiajohtaja

Liitteet (pdf)

1. FVHn esitys B.Green-hankkeesta
2. Rahoituspäätös B.Green-hankkeelle
3. Päätös valtion vastinrahoituksesta B.Green-hankkeelle

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.