Valtuustoaloite, asemakaavan mukaiset katupuut Päijänteentielle

HEL 2020-007754
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 318 §

Valtuutettu Kaisa Hernbergin aloite katupuiden istuttamisesta Päijänteentielle

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Kaisa Hernberg ja 22 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan asemakaavan mukaisen puurivistön istuttamista Päijänteentielle seuraavan kadulla toteutettavan katutyön yhteydessä.

Katupuurivien lisäämistä tutkitaan syksyllä käynnistyvän Päijänteentien ja Hämeentien risteysalueen liikennevalojen suunnittelun yhteydessä. Katupuurivien lisäämisen myötä kadulta poistuisi todennäköisesti joitain pysäköintipaikkoja. Puurivistön mahdollisen toteutuksen aikatauluun vaikuttavat alueen kunnallistekniikan ja kadunrakenteiden uusimistarpeet sekä tulevien vuosien investointitaso.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteet, jotka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.11.2020 § 702

Esitys

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 37313

suvi.ramo@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 15.09.2020 § 487

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Vallilan Päijänteentien Mäkelänkadun ja Hämeentien väliselle osuudelle on merkitty asemakaavassa kaksi puuriviä, mutta vuonna 1988 vahvistetun asemakaavan merkintää ei ole toistaiseksi toteutettu.

Katupuurivien lisäämistä tutkitaan syksyllä käynnistyvän Päijänteentien ja Hämeentien risteysalueen liikennevalojen suunnittelun yhteydessä. Katupuurivien lisäämisen myötä kadulta poistuisi todennäköisesti joitain pysäköintipaikkoja. Jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon myös kadun alla kulkevan kunnallisteknisen verkoston vaatima tila ja varmistaa, että katupuiden juuristolle on riittävästi tilaa.

Katupuurivien mahdollisen toteutuksen aikatauluun vaikuttavat alueen kunnallistekniikan ja kadunrakenteiden uusimistarpeet sekä tulevien vuosien investointitaso. Kun investointitaso laskee koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen tilanteen johdosta, joudutaan hankkeiden toteutumista mahdollisesti siirtämään myöhemmäksi.

Viime vuosina on tehty useita katupuita ja muuta kaupunkikasvillisuutta koskevia linjauksia ja ohjeita, joissa on todettu kasvillisuuden kaupunkiympäristöön tuomat moninaiset hyödyt sekä tarve varata puiden kasvulle ja kehittymiselle riittävästi tilaa.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Inka Lappalainen, maisema-arkkitehti: 310 21344

inka.lappalainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37313

suvi.ramo@hel.fi