Valtuustoaloite, Lisää eväiden syömiseen soveltuvia pöytiä Helsingin puistoihin ja ulkoilualueille,

HEL 2020-007762
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 705 §

V 11.11.2020, Valtuutettu Fatim Diarran aloite eväiden syömiseen tarkoitettujen pöytien lisäämisestä puistoihin ja ulkoilualueille

Helsingin kaupunginhallitus

Esitys

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Fatim Diarra ja 23 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan selvitettäväksi, mihin Helsingin puistoihin ja ulkoilualueille voidaan hankkia lisää piknik-eväiden syömiseen soveltuvia pöytiä. Valtuutetut toteavat, että kevään koronaepidemian myötä kaupunkilaiset ovat hyödyntäneet aktiivisesti kaupungin puistoja ja ulkoilualueita, joilta kuitenkin puuttuu oleskeluun sopivia pöytiä.

Kaupunkiympäristötoimialalla on tiedossa erittäin paljon sekä penkkejä että pöytiä koskevia asukkailta saatuja toiveita sijaintipaikkaehdotuksineen. Lähivuosina pöytäpenkkejä on suunniteltu eri puolille Helsinkiä lisää noin 60 kappaletta, joista suurin osa sijoittuu peruskorjattaviin leikkipuistoihin. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen liikuntapalvelut puolestaan on hankkinut määrärahan puitteisissa pöytäryhmiä Paloheinän ulkoilualueelle, Pitkäkosken majan läheisyyteen sekä usealle liikuntapalveluiden ylläpitämälle uimarannalle. Pöytä-penkkien lisäämisen mahdollisuuksiin vaikuttaa myös tähän käytettävissä oleva määräraha.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnot. Vastaus on lausuntojen mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 06.10.2020 § 587

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristön toimialalla on jo selvitetty penkkien ja pöytien tarvetta muun muassa aluesuunnitelmien, visiotöiden ja täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteiden vuorovaikutuksen sekä Osallistuva budjetointi -prosessin yhteydessä teetettyjen asukaskyselyjen avulla.

Yleisten alueiden rekisterin mukaan Helsingin viheralueilla on tällä hetkellä yhteensä 721 kappaletta pöytiä ja pöytä-penkkejä. Eniten pöytiä on läntisen ja eteläisen suurpiirin alueella, noin puolet tiheämmässä kuin muualla Helsingissä.

Kaupunkiympäristötoimialalla on tiedossa erittäin paljon sekä penkkejä että pöytiä koskevia asukkailta saatuja toiveita sijaintipaikkaehdotuksineen. Lähivuosina pöytäpenkkejä on suunniteltu eri puolille Helsinkiä lisää noin 60 kappaletta, joista suurin osa sijoittuu peruskorjattaviin leikkipuistoihin. Pöytä-penkkien lisäämisen mahdollisuuksiin vaikuttaa myös käytettävissä oleva määräraha.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Milja Halmkrona, maisema-arkkitehti: 31026323

milja.halmkrona@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 22.09.2020 § 152

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää ajatusta kannatettava ja osallistuu osaltaan selvitykseen, mikäli kaupunkiympäristön toimiala, joka vastaa suurimmalta osin kaupungissa sijaitsevista puistoista ja ulkoilualueista, päättää ryhtyä selvittämään, mihin piknik-eväiden soveltuvia pöytiä voidaan sijoittaa.

Liikuntapalvelut on hankkinut määrärahan puitteisissa pöytäryhmiä keskeisille paikoille Paloheinän ulkoilualueelle, Pitkäkosken majan läheisyyteen sekä usealle liikuntapalveluiden ylläpitämälle uimarannoille.

Pöytien hankinnoissa tulee huomioida, että pöytiä ei voi vain sijoittaa eri puolille puistoja ja ulkoilualueita, vaan niiden alusta tulee perustaa hyvin, jotta niitä on turvallista käyttää. Pöytien yhteyteen on myös tarkoituksenmukaista sijoittaa roskiksia, joka nostaa ylläpitokustannuksia.

Selvityksessä tulee liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan huomioida mahdollisten pöytien sijoituspaikkojen lisäksi myös hankintakustannukset sekä ylläpitokustannukset.

Esittelijä
liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen
Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 10.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37313

suvi.ramo@hel.fi