Talousarvioaloite, Kuplahalli Lauttasaaren Ruukinlahden puistoon

HEL 2020-008029
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 471 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Ulla-Maija Urhon ym. talousarvioaloitteesta koskien kuplahallin pystyttämistä Lauttasaaren Ruukinlahdenpuistoon

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Asemakaavaa kuplahallin mahdollistamiseksi Ruukinlahdenpuistoon valmistellaan. Asemakaavan valmistuttua on mahdollista sijoittaa kuplahalli liikuntaa varteen asemakaavoitetulle viheralueelle.

Puiston itäosan kunnostus, johon sisältyy koira-aitauksen rakentaminen, toteutetaan talousarvion mukaan vuosien 2021-2023 aikana. Kuplahalli sijoittuu puiston länsiosaan, jonka kunnostus on talousarviossa ajoitettu vuodelle 2023 asemakaavan muutoksen tultua voimaan.

Kuplahallin toteuttaa urheiluseura, joten kaupunki ei ole varannut talousarviossa varoja sen hankkimiseen, rakentamiseen tai vuosittain toistuvaan pystyttämiseen ja purkamiseen.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvioaloite

Valtuutettu Ulla-Maija Urho ja 4 muuta valtuutettua ovat tehneet 17.6.2020 seuraavan talousarvioaloitteen:

"Ehdotan että vuoden 2021 budjettiin varataan rahat Kuplahallin pystyttämiseksi Ruukinlahden puistoon."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 22.9.2021 mennessä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 14.09.2021 § 439

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Paula Hurme, maisema-arkkitehti: 09 310 26093

paula.hurme@hel.fi