Määrärahojen siirto, selvitys, kilpailukyvyn ja vetovoiman kehittäminen, kaupunginkanslia

HEL 2020-008138
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 169

Määrärahan myöntäminen Helsingin kansainvälisen kilpailukyvyn ja vetovoiman kehittämistä koskevan selvityksen laadintaan

Kansliapäällikkö

Päätös

Vs. kansliapäällikkö myönsi kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston käytettäväksi Helsingin kansainvälisen kilpailukyvyn ja vetovoiman kehittämistä koskevan selvityksen laadintaan vuoden 2020 talousarvion määrärahoista yhteensä 58 500 euroa talousarvion kohdalta 1 30 01, kaupunginhallituksen käyttövarat, projektille 104020105803, Kaupungin kansainvälisen kilpailukyvyn kehittäminen.

Päätöksen perustelut

Kaupunkistrategian mukaan Helsingin visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Strategiassa todetaan, että Helsingin vetovoiman vahvistaminen edellyttää kaupungin määrätietoista kansainvälistämistä.

Vuoteen 2050 mennessä lähes seitsemänkymmentä prosenttia maailman ihmisistä asuu kaupungeissa. Samalla kilpailu kaupunkien välillä kovenee. Kilpailussa erottautumisen keinoja ovat esimerkiksi turvallisuus, ilmasto, avoimuus, kestävyys, asuminen, liikkuminen, koulutus- ja työskentelymahdollisuudet, kulttuuri ja palvelut. Elämänlaatu on yksi keskeisimpiä kilpailutekijöitä. Erityisesti koronakriisin jälkeen henkisen ja sosiaalisen pääoman merkitys kaupunkien kilpailukyvyn muodostamisessa korostuu.

Helsinki pärjää hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Ulkomaiset investoinnit ja matkailijamäärät olivat ennen pandemiaa hyvällä kasvu-uralla. Silti etenkin Tukholma ja Kööpenhamina onnistuvat houkuttelemaan Helsinkiä huomattavasti enemmän osaajia, pääomia ja matkailijoita. Helsingin tavoitteena on jatkossa varmistaa, että osaajien, pääomien ja matkailijoiden kasvu on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla.

Helsingin tavoitteena on varmistaa, että kaupungin kilpailukyvyn ja vetovoiman kasvattamiseen tähtäävät toiminnot muodostavat yhtenäisen ja saumattoman kokonaisuuden. Tavoitteen toteuttamiseksi kaupunki käynnistää selvityksen, jonka keskeisinä tavoitteina ovat:

  1. Ymmärtää kaupungin kilpailukyvyn kehittämisen nykytila sekä arvioida nykytilaa suhteessa verrokkikaupunkien toimintoihin.
  2. Tunnistaa kilpailukyvyn kannalta keskeiset toimintaympäristömuutokset, joihin kaupungin kilpailukyvyn tuottamisella vastataan.
  3. Muodostaa näkemys siitä, mihin osa-alueisiin ja miten kaupungin on panostettava toimintaympäristömuutokset, verrokkikaupungit ja eri sidosryhmien näkemykset ja tarpeet huomioiden.
  4. Arvioida nykyistä kaupungin kilpailukyvyn rakentamisen toimintamallia ja tehdä ehdotuksia mahdollisen uuden toimintamallin rakenteesta.
  5. Sitouttaa ja motivoida kaupunkiorganisaation keskeisiä toimijoita kaupungin kilpailukyvyn kehittämiseen.

Selvityksen on määrä valmistua syksyn 2020 aikana.

Päätös tullut nähtäväksi 24.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
vs. kansliapäällikkö
Antti Peltonen
vs. hallintojohtaja