Vahingonkorvaus, esinevahinko, Aurinkolahden kanavan laituri,

HEL 2020-009822
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 184
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, esinevahinko

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Kaupunki korvaa tapahtumasta yhteensä 59 euroa.

Päätöksen perustelut

Hakija on 27.8.2020 esittänyt kaupungille yhteensä 59 euron suuruisen korvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on ollut istumassa Aurinkolahden kanavan viereisellä puulaiturilla. Noustessaan ylös hakija on astunut irtonaisen laudan päälle ja horjahtanut, jolloin hänen kuulokkeensa ovat pudonneet kanavaan. Vaatimuksen mukaan tapahtumalla on silminnäkijä.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Lisäksi kaupungin hallinnassa olevat torit, katuaukiot, puistot ja muut näihin verrattavat yleiset alueet on pidettävä niiden käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa.

Helsingissä kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä väylän vilkkauden mukaan. Pääkadun ja erittäin vilkkaan liikenteen väylän (I-luokan kadun) päällysteessä ei ole vaurioita yksittäisiä viivahalkeamia lukuun ottamatta ja urasyvyys on vähäinen. Kokoojakadun ja vilkasliikenteisen kevyen liikenteen väylän (II-luokan kadun) päällysteessä voi olla lieviä vaurioita ja se voi olla kulunut, mutta urasyvyys ei saa olla huomattava. Tonttikadun ja vähäliikenteisen kevyen liikenteen väylän (III-luokan kadun) päällysteessä sallitaan vaurioita kohtuullisin määrin, mutta ne eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita.

Vahinkopaikka on kanavan ja kevyen liikenteen väylän välissä oleva puinen, laiturimainen rakenne. Laiturirakenne on hoitoluokituksen piirissä, ja sen hoitoluokka on III.

Pelkästään se seikka, että laituri on ollut laho, ei automaattisesti tarkoita, että kaupunki olisi korvausvastuussa vahingosta. Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan rakenne on korvausvaatimuksen johdosta tutkittu, ja se on paljastunut alta lahoksi. Vahinkokohta on välittömästi vahingon jälkeen käyty aitaamassa ja irronnut lauta on korjattu. Loppuvuodesta 2020 laiturille on aloitettu laajempi korjaustyö. Koska kaupunki on ryhtynyt välittömästi kunnossapitotoimiin saatuaan tiedon vahingosta ja pyrkinyt estämään lisävahingot, kaupunki katsoo tältä osin toimineensa huolellisesti.

Tässä tapauksessa on kuitenkin mahdollista, että laiturirakenteen kuntoa olisi pitänyt tarkkailla säännöllisemmin. Tämän vuoksi kaupunki katsoo tapauskohtaisen harkinnan perusteella kohtuulliseksi korvata hakijalle vaaditut kulut 59 euroa. Korvaus suoritetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 ja 5 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 6 §, 14 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 18.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katri Lindman, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 28693

katri.lindman@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö