Ryhmäaloite, VIHR, Suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä

HEL 2020-010627
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 105 §

Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite terapiatakuun toteuttamisesta

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi ryhmäaloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kolme toivomuspontta:

1
Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että Helsingin kaupunki tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa maksuttoman psykoterapiakoulutuksen käynnistämiseksi ruotsiksi ja suomeksi.
(Thomas Wallgren)
 
2
Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen terapiatakuun toteuttamisesta valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet  turvata saatavuus lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä tukeviin palveluihin myös ruotsinkielellä, kouluissa sekä opiskelijoille mahdollisesti YTHS yhteistyössä. (Eva Biaudet)
 
3
Valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten kaupunki voisi auttaa terapian tarpeessa olevia selviytymään Kelan tukeman terapeutin etsimisessä, mikä on usein monille oman tilansa takia ylittämättömän vaikeaa. (Tuomas Rantanen)

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi neljä toivomuspontta.

Valtuutettu Thomas Wallgren ehdotti valtuutettu Sinikka Vepsän kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että ainakin yksi Helsingin psykiatrian poliklinikoista tarjoaisi lääkkeetöntä mielenterveyshoitoa, ja potilas voisi sen halutessaan valita.

Valtuutettu Thomas Wallgren ehdotti valtuutettu Eva Biaudet´n kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että Helsingin kaupunki tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa maksuttoman psykoterapiakoulutuksen käynnistämiseksi ruotsiksi ja suomeksi.

Valtuutettu Eva Biaudet ehdotti valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen terapiatakuun toteuttamisesta valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet  turvata saatavuus lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä tukeviin palveluihin myös ruotsinkielellä, kouluissa sekä opiskelijoille mahdollisesti YTHS yhteistyössä.

Valtuutettu Tuomas Rantanen ehdotti valtuutettu Kati Juvan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten kaupunki voisi auttaa terapian tarpeessa olevia selviytymään Kelan tukeman terapeutin etsimisessä, mikä on usein monille oman tilansa takia ylittämättömän vaikeaa.

Kaupunginvaltuuston hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

2 äänestys

Valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että ainakin yksi Helsingin psykiatrian poliklinikoista tarjoaisi lääkkeetöntä mielenterveyshoitoa, ja potilas voisi sen halutessaan valita.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 14
Zahra Abdulla, Pentti Arajärvi, Mika Ebeling, Eveliina Heinäluoma, Abdirahim Husu Hussein, Jukka Järvinen, Kauko Koskinen, Sami Muttilainen, Petrus Pennanen, Tomi Sevander, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä

Ei-äänet: 9
Kaisa Hernberg, Kati Juva, Atte Kaleva, Otso Kivekäs, Otto Meri, Mia Nygård-Peltola, Hannu Oskala, Osmo Soininvaara, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 62
Alviina Alametsä, Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Perttu Hillman, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Pia Kopra, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottamaa toivomuspontta.

3 äänestys

Valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että Helsingin kaupunki tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa maksuttoman psykoterapiakoulutuksen käynnistämiseksi ruotsiksi ja suomeksi.

EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 46
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Petra Malin, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 3
Otto Meri, Hannu Oskala, Juhani Strandén

Tyhjä: 36
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Perttu Hillman, Nuutti Hyttinen, Kati Juva, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Ulla-Marja Urho, Juhana Vartiainen, Mauri Venemies

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottaman toivomusponnen.

4 äänestys

Valtuutettu Eva Biaudet´n ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen terapiatakuun toteuttamisesta valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet turvata saatavuus lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä tukeviin palveluihin myös ruotsinkielellä, kouluissa sekä opiskelijoille mahdollisesti YTHS yhteistyössä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 78
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Perttu Hillman, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Hannu Oskala, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Juhani Strandén

Tyhjä: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Ulla-Marja Urho

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Eva Biaudet´n ehdottaman toivomusponnen.

5 äänestys

Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten kaupunki voisi auttaa terapian tarpeessa olevia selviytymään Kelan tukeman terapeutin etsimisessä, mikä on usein monille oman tilansa takia ylittämättömän vaikeaa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 64
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Perttu Hillman, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Petra Malin, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 21
Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Arja Karhuvaara, Pia Kopra, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Juhani Strandén, Ulla-Marja Urho, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että ainakin yksi Helsingin psykiatrian poliklinikoista tarjoaisi lääkkeetöntä mielenterveyshoitoa, ja potilas voisi sen halutessaan valita.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Hillman, Perttu Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 5 2 11 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 5 0 4 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 5 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 1 0 6 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 3 13 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 7 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 4 13 0

Äänestys 2

Jaa: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuusto edellyttää terapiatakuun toteuttamisen suunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet siihen, että Helsingin kaupunki tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa maksuttoman psykoterapiakoulutuksen käynnistämiseksi ruotsiksi ja suomeksi.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Hillman, Perttu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 12 1 4 0
Ei valtuustoryhmää 9 0 9 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 7 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 1 15 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 6 0

Äänestys 3

Jaa: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen terapiatakuun toteuttamisesta valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet turvata saatavuus lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä tukeviin palveluihin myös ruotsinkielellä, kouluissa sekä opiskelijoille mahdollisesti YTHS yhteistyössä.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Hillman, Perttu Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 17 0 1 0
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 16 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 7 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 1 5 0

Äänestys 4

Jaa: Valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten kaupunki voisi auttaa terapian tarpeessa olevia selviytymään Kelan tukeman terapeutin etsimisessä, mikä on usein monille oman tilansa takia ylittämättömän vaikeaa.

Ei valtuustoryhmää 14 0 4 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 7 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 6 0 10 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 7 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vihreä valtuustoryhmä esittää ryhmäaloitteessaan suunnitelman laatimista mielenterveyspalvelujen terapiatakuun toteuttamiseksi koko kaupungin alueella.

Kaupunginhallitus toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestetään Helsingissä monikanavaisesti perus- ja erityistason yhteistyönä. Asiakkaan hoidon tarpeen arviointi tehdään välittömästi ensimmäisellä käynnillä siinä toimipisteessä, johon asiakas on hakeutunut. Hoidon alkamiseksi ei tarvita erikoislääkärin diagnoosia.

Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet (Mieppi) tarjoavat apua ilman ennakkoyhteydenottoa. Asiakas saa ohjausta, neuvontaa tai keskustelutukea mielenterveyshäiriöiden hoitoon erikoistuneen ammattihenkilön kanssa. Tavoitteena on laajentaa palvelu kattavasti koko kaupungin alueelle. Mieppi-pisteet otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa. Ryhmäaloitteessa on ehdotettu terapiatakuun toteuttamissuunnitelmaa ja viitattu eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltyyn Terapiatakuu-kansalaisaloitteeseen mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamisesta. Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuu takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.

Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.

Asiasta on saatu sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut enemmän kuin puolet valtuustoryhmän jäsenistä ja joka on otsikoitu ryhmäaloitteeksi.

Sulje

Kaupunginhallitus 26.04.2021 § 298

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo ryhmäaloitteen loppuun käsitellyksi.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.

Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: muutetaan kpl 6 ensimmäinen lause “Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää.” kuulumaan seuraavasti:

“Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.”

Kannattaja: Tomi Sevander

Vastaehdotus:
Daniel Sazonov: Muutetaan kpl 6 muotoon:

”Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää. Kaupunginhallitus katsoo, että erityisesti tulee vahvistaa perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyä ja nopeuttaa ensikontaktin saamista. Kaupunginhallitus myös edellyttää, että sosiaali- ja terveystoimi selvittää, mitä toimia ja millaisia resurssipanostuksia vaaditaan, jotta ns. terapiatakuu voitaisiin toteuttaa vuonna 2022.

Ryhmäaloitteessa on viitattu eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltyyn Terapiatakuu-kansalaisaloitteeseen mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamisesta. Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuu takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen."

Kannattaja: Pia Pakarinen

Vastaehdotus:
Daniel Sazonov: Kappaleen 6 jälkeen lisätään:

"Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.”

Kannattaja: Pia Pakarinen

Reetta Vanhasen ja Daniel Sazonovin vastaehdotuksista koskien kappaleen 6 muutoksia äänestettiin vastakkain, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Reetta Vanhasen vastaehdotus
EI-ehdotus: Daniel Sazonovin vastaehdotus

Jaa-äänet: 9
Veronika Honkasalo, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 6
Otto Meri, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Jan Vapaavuori

Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Reetta Vanhasen vastaehdotuksen äänin 9 - 6.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Reetta Vanhasen vastaehdotus

Jaa-äänet: 2
Otto Meri, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 9
Veronika Honkasalo, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 4
Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov

Kaupunginhallitus hyväksyi Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 2 - 9 (4 tyhjää).

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Daniel Sazonovin vastaehdotus

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 15
Veronika Honkasalo, Otto Meri, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Daniel Sazonovin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

19.04.2021 Pöydälle

19.01.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 02.02.2021 § 24

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon terapiatakuun toteuttamisen suunnitelmaa koskevasta vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta:

”Aloitteessa esitetään, että Helsinki laatii suunnitelman terapiatakuun toteuttamiseksi koko kaupungissa. Helsingissä on myös tunnistettu kasvava tarve tukea kaupunkilaisten mielen hyvinvointia, ehkäistä ongelmien vaikeutumista ja madaltaa mielenterveyspalveluihin hakeutumisen kynnystä. Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveystoimialalla on laadittu suunnitelma yhdessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja HUSin kanssa lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen vahvistamiseksi. Helsinki lisää perustason mielenterveyspalvelua ja kouluttaa työntekijöitään näyttöön perustuviin psykososiaalisiin hoitomenetelmiin. Toimenpiteet ovat linjassa kansallisten Käypä hoito -suositusten, terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suosituksen ja mielenterveysstrategian kanssa.

Eduskunta käsittelee Terapiatakuu-kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on taata pääsy perusterveydenhuollosta oireen mukaiseen psykososiaaliseen hoitoon tai psykoterapiaan kuukauden sisällä yhteydenotosta.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestetään Helsingissä monikanavaisesti perus- ja erityistason yhteistyönä. Asiakkaan hoidon tarpeen arviointi tehdään välittömästi ensimmäisellä käynnillä siinä toimipisteessä, johon asiakas on hakeutunut. Hoidon alkamiseksi ei tarvita erikoislääkärin asettamaa diagnoosia.

Kalasataman ja Myllypuron matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet (Mieppi) tarjoavat apua aikuisikäisille ja 13 vuotta täyttäneille nuorille. Vastaanotolle voi tulla ilman ennakkoyhteydenottoa ja yhteydenottopyyntöihin vastataan kolmen päivän sisällä. Asiakkaille tarjotaan ohjausta, neuvontaa tai 1‒5 kerran keskustelutukea mielenterveyshäiriöiden hoitoon erikoistuneen ammattihenkilön kanssa. Kokemukset Miepeistä ovat olleet hyviä, ja sosiaali- ja terveystoimessa on tavoitteena perustaa vastaavia mielenterveyspalvelupisteitä lisää kattamaan koko Helsinki. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet Miepit otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua.

Terveysasemien mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajien vastaanotoille ohjaudutaan terveysasemalääkärin tai terveydenhoitajan arvion jälkeen. Myös neuvolasta tai lastensuojelusta voidaan ohjata aikuisikäisiä asiakkaita vastaanotoille. Noin 12 000 helsinkiläistä kävi mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajien vastaanotoilla vuonna 2020. Sairaanhoitaja on yhteydessä asiakkaaseen pääsääntöisesti samana arkipäivänä yhteydenotosta ja hoidon kiireellisyys arvioidaan puhelimessa tai konsultaatiovastaanotolla. Osa vastaanottoajoista on varattu kiiretilanteita varten. Mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajan kiireettömälle ajanvarauskäynnille pääsee keskimäärin kolmessa viikossa. Potilaiden arviointi ja hoito sisältävät erilaisia seulontatestejä, psykoedukaatiota, psykoterapeuttisia lyhytinterventioita ja ryhmämuotoista hoitoa.

Psykiatria- ja päihdepalvelujen liikkuvat akuutti-, arviointi- ja konsultaatiotyöryhmät tarjoavat apua ja konsultaatiota kaikkialle peruspalveluihin, lastensuojeluun, asumispalveluihin tai asiakkaan kotiin muutaman arkipäivän sisällä avunpyynnöstä. Työryhmät auttavat myös äkillisissä vakavissa psykiatrisissa kriisitilanteissa ja tarjoavat lyhytinterventioita. Lastensuojelun tiimeissä on mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajia. Psykiatrian erikoistason päivystys toimii ympärivuorokautisesti Haartmanin ja Malmin sairaaloissa HUSin järjestämänä. Myös kaupungin omaan psykiatriseen avohoitoon pääsee kiiretapauksissa ilman lähetettä akuuttityöryhmien kautta.

Mielenterveyspalvelupisteistä, terveysasemilta, opiskelijaterveydenhuollosta, nuorisoasemalta ja päihdepoliklinikoilta asiakkaita ohjataan tarvittaessa palvelusetelipalveluna toteutettavaan lyhytpsykoterapiaan. Potilaita ohjataan perustasolta myös HUSin nettiterapiaan. Noin 2 500 helsinkiläistä käytti nettiterapiaa vuonna 2020. Helsinki on mukana yhteistyössä HUSin kanssa Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen Terapiat etulinjaan -hankkeessa, jossa vahvistetaan sekä nuorten että aikuisten varhaisen vaiheen terapioiden laatua ja kattavuutta.

Helsingin kaupungin oma aikuisikäisten psykiatrinen erikoissairaanhoito toimii väestövastuumallin mukaisesti. Vuosittain kiireettömään psykiatriseen avohoitoon tulee noin 6500 ulkoista lähetettä. Lähetteiden käsittelyajan mediaani on yksi vuorokausi. Potilaan hoidon tarve arvioidaan lähetekäsittelyssä ja tarvittaessa kysytään lisätietoja potilaalta, potilaan läheisiltä ja lähettävältä taholta, sekä annetaan hoito-ohjeita. Tavoitteena on, että jokainen kiireettömän hoidon tarpeessa oleva potilas saa ensimmäisen vastaanottoajan 21 vuorokauden sisällä lähetteen saapumisesta. Helsingin psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ei ylläpidetä varsinaisia hoitojonoja kiireettömään psykiatriseen avohoitoon pääsyssä.

Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitoa parannetaan Helsingissä laajentamalla nuorisoaseman toimintaa toiseen toimipisteeseen ja perustamalla alle 13-vuotiaille lapsille perhekeskuksen yhteyteen hoitotiimi. Tavoitteena on vahvistaa myös lastenpsykiatrista tiimiä. Oppilashuollon ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon työntekijöitä koulutetaan uusiin huolen tunnistamismalleihin, yhteistyömenetelmiin ja hoidollisiin menetelmiin. Erityistä tukea tarvitsevien 10‒18-vuotiaiden lastensuojelun asiakkaiden hoitoa kehitetään yhdessä HUSin kanssa.

Helsinki kehittää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja HUSin kanssa lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdehoitoa myös osana kansallista Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa ja sote-rakenneuudistusta tukevaa alueellista valmistelua. Tavoitteena on, että perustasolta tarjotaan mahdollisimman laajasti erilaisia lyhyt-, etä- ja nettiterapiamuotoja, joita erityistaso tarvittaessa täydentää erikoisosaamista vaativilla hoitomuodoilla nopeasti ja joustavasti. Samassa yhteydessä rakennetaan psykoterapiahoitojen ohjaus- ja laadunhallintajärjestelmä ja koulutetaan muun muassa koulu- ja opiskeluterveydenhuollon työntekijöitä näyttöön perustuviin ahdistuksen ja masennuksen psykososiaalisiin hoitoihin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi, tavoitteena enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa lisäksi, että laaditaan konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä. Helsinki tavoittelee terapiatakuun toteuttamista vuonna 2022.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Vaikuttaviksi todetut psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät ja psykoterapiat kuuluvat mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoitovalikoimaan. Matalalla kynnyksellä perustasolla toteutuva mielenterveys- ja päihdehäiriöiden varhainen tunnistaminen ja psykososiaalinen tuki ehkäisevät oireiden vaikeutumista ja kroonistumista ja ovat kustannustehokkaita interventioita. Perustason ja matalan kynnyksen avohoitopalveluja on oltava riittävästi ja niiden on oltava ensisijaisia erityistason palveluihin nähden.”

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausunnon neljännen kappaleen loppuun: "Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet Miepit otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 2:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi, tavoitteena enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 3:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä. Helsinki tavoittelee terapiatakuun toteuttamista vuonna 2022."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 4:
Jäsen Sami Heistaro: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että selvitetään edellytykset ja kustannukset perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena olisi enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa."

Kannattaja: jäsen Maritta Hyvärinen

Vastaehdotus 5:
Jäsen Sami Heistaro: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että eduskunta käsittelee Terapiatakuu-kansalaisaloitteen ripeällä aikataululla. Sen myötä kunnille mahdollisesti syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa."

Kannattaja: jäsen Maritta Hyvärinen

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Kati Juva, Seija Muurinen, Touko Niinimäki, Aleksi Niskanen, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 1
Leo Bergman

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 12 - 0 (tyhjää 1).

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus 2 ja jäsen Sami Heistaron vastaehdotus 4 olivat toisilleen vastakkaiset. Niiden osalta äänestettiin ensin siitä, kummasta äänestetään esittelijän ehdotusta vastaan.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Vastaehdotus 2 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)
EI-ehdotus: Vastaehdotus 4 (jäsen Sami Heistaro)

Jaa-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus voitti jäsen Sami Heistaron vastaehdotuksen äänin 8 - 5, joten siitä äänestettiin seuraavaksi esittelijän ehdotusta vastaan.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

Myös puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus 3 ja jäsen Sami Heistaron vastaehdotus 5 olivat toisilleen vastakkaiset, joten niiden osalta äänestettiin ensin siitä, kummasta äänestetään esittelijän ehdotusta vastaan.

4 äänestys

JAA-ehdotus: Vastaehdotus 3 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)
EI-ehdotus: Vastaehdotus 5 (jäsen Sami Heistaro)

Jaa-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus voitti jäsen Sami Heistaron vastaehdotuksen äänin 8 - 5, joten siitä äänestettiin seuraavaksi esittelijän ehdotusta vastaan.

5 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 3 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi asiasta hyväksyttyjen vastaehdotusten osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.

19.01.2021 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Mikko Tamminen, psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja, puhelin: 310 58655

mikko.tamminen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi