Ryhmäaloite, VIHR, Suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä

HEL 2020-010627
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 298 §

V 5.5.2021, Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite terapiatakuun toteuttamisesta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo ryhmäaloitteen loppuun käsitellyksi.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.

Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: muutetaan kpl 6 ensimmäinen lause “Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää.” kuulumaan seuraavasti:

“Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.”

Kannattaja: Tomi Sevander

Vastaehdotus:
Daniel Sazonov: Muutetaan kpl 6 muotoon:

”Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää. Kaupunginhallitus katsoo, että erityisesti tulee vahvistaa perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyä ja nopeuttaa ensikontaktin saamista. Kaupunginhallitus myös edellyttää, että sosiaali- ja terveystoimi selvittää, mitä toimia ja millaisia resurssipanostuksia vaaditaan, jotta ns. terapiatakuu voitaisiin toteuttaa vuonna 2022.

Ryhmäaloitteessa on viitattu eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltyyn Terapiatakuu-kansalaisaloitteeseen mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamisesta. Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuu takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen."

Kannattaja: Pia Pakarinen

Vastaehdotus:
Daniel Sazonov: Kappaleen 6 jälkeen lisätään:

"Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.”

Kannattaja: Pia Pakarinen

Reetta Vanhasen ja Daniel Sazonovin vastaehdotuksista koskien kappaleen 6 muutoksia äänestettiin vastakkain, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Reetta Vanhasen vastaehdotus
EI-ehdotus: Daniel Sazonovin vastaehdotus

Jaa-äänet: 9
Veronika Honkasalo, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 6
Otto Meri, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Jan Vapaavuori

Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Reetta Vanhasen vastaehdotuksen äänin 9 - 6.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Reetta Vanhasen vastaehdotus

Jaa-äänet: 2
Otto Meri, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 9
Veronika Honkasalo, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 4
Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov

Kaupunginhallitus hyväksyi Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 2 - 9 (4 tyhjää).

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Daniel Sazonovin vastaehdotus

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 15
Veronika Honkasalo, Otto Meri, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Daniel Sazonovin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: muutetaan kpl 6 ensimmäinen lause “ Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää.” kuulumaan seuraavasti: “Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.”

Ei: Muutetaan kpl 6 muotoon: ”Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää. Kaupunginhallitus katsoo, että erityisesti tulee vahvistaa perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyä ja nopeuttaa ensikontaktin saamista. Kaupunginhallitus myös edellyttää, että sosiaali- ja terveystoimi selvittää, mitä toimia ja millaisia resurssipanostuksia vaaditaan, jotta ns. terapiatakuu voitaisiin toteuttaa vuonna 2022. Ryhmäaloitteessa on viitattu eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltyyn Terapiatakuu-kansalaisaloitteeseen mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamisesta. Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuu takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen."

Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 3 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 2 3 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 2 0 0

Äänestys 2

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: muutetaan kpl 6 ensimmäinen lause “ Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää.” kuulumaan seuraavasti: “Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluita kehitetään laatimalla konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi, tavoitteena terapiatakuun toteuttaminen vuonna 2022, sekä laatimalla suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena on enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa.”

Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 1 2 2 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 2 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 3 0 0

Äänestys 3

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Kappaleen 6 jälkeen lisätään: "Kaupunginhallitus alleviivaa, että eduskunnan tulee käsitellä Terapiatakuu-kansalaisaloite viipymättä. Takuun käyttöönoton myötä syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta se ei johda muiden mielenterveyspalveluiden karsimiseen, vaan mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa.”

Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 0 5 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 2 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 3 0 0
Sulje

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo ryhmäaloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Vihreä valtuustoryhmä esittää ryhmäaloitteessaan suunnitelman laatimista mielenterveyspalvelujen terapiatakuun toteuttamiseksi koko kaupungin alueella.

Kaupunginhallitus toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestetään Helsingissä monikanavaisesti perus- ja erityistason yhteistyönä. Asiakkaan hoidon tarpeen arviointi tehdään välittömästi ensimmäisellä käynnillä siinä toimipisteessä, johon asiakas on hakeutunut. Hoidon alkamiseksi ei tarvita erikoislääkärin diagnoosia.

Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet (Mieppi) tarjoavat apua ilman ennakkoyhteydenottoa. Asiakas saa ohjausta, neuvontaa tai keskustelutukea mielenterveyshäiriöiden hoitoon erikoistuneen ammattihenkilön kanssa. Tavoitteena on laajentaa palvelu kattavasti koko kaupungin alueelle. Mieppi-pisteet otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että mielenterveys- ja päihdepalveluja on tarkoitus jatkossakin kehittää. Ryhmäaloitteessa on ehdotettu terapiatakuun toteuttamissuunnitelmaa ja viitattu eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltyyn Terapiatakuu-kansalaisaloitteeseen mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamisesta. Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuu takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.

Asiasta on saatu sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut enemmän kuin puolet valtuustoryhmän jäsenistä ja joka on otsikoitu ryhmäaloitteeksi.

Sulje

Kaupunginhallitus 19.04.2021 § 268

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 02.02.2021 § 24

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon terapiatakuun toteuttamisen suunnitelmaa koskevasta vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta:

”Aloitteessa esitetään, että Helsinki laatii suunnitelman terapiatakuun toteuttamiseksi koko kaupungissa. Helsingissä on myös tunnistettu kasvava tarve tukea kaupunkilaisten mielen hyvinvointia, ehkäistä ongelmien vaikeutumista ja madaltaa mielenterveyspalveluihin hakeutumisen kynnystä. Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveystoimialalla on laadittu suunnitelma yhdessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja HUSin kanssa lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen vahvistamiseksi. Helsinki lisää perustason mielenterveyspalvelua ja kouluttaa työntekijöitään näyttöön perustuviin psykososiaalisiin hoitomenetelmiin. Toimenpiteet ovat linjassa kansallisten Käypä hoito -suositusten, terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suosituksen ja mielenterveysstrategian kanssa.

Eduskunta käsittelee Terapiatakuu-kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on taata pääsy perusterveydenhuollosta oireen mukaiseen psykososiaaliseen hoitoon tai psykoterapiaan kuukauden sisällä yhteydenotosta.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestetään Helsingissä monikanavaisesti perus- ja erityistason yhteistyönä. Asiakkaan hoidon tarpeen arviointi tehdään välittömästi ensimmäisellä käynnillä siinä toimipisteessä, johon asiakas on hakeutunut. Hoidon alkamiseksi ei tarvita erikoislääkärin asettamaa diagnoosia.

Kalasataman ja Myllypuron matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet (Mieppi) tarjoavat apua aikuisikäisille ja 13 vuotta täyttäneille nuorille. Vastaanotolle voi tulla ilman ennakkoyhteydenottoa ja yhteydenottopyyntöihin vastataan kolmen päivän sisällä. Asiakkaille tarjotaan ohjausta, neuvontaa tai 1‒5 kerran keskustelutukea mielenterveyshäiriöiden hoitoon erikoistuneen ammattihenkilön kanssa. Kokemukset Miepeistä ovat olleet hyviä, ja sosiaali- ja terveystoimessa on tavoitteena perustaa vastaavia mielenterveyspalvelupisteitä lisää kattamaan koko Helsinki. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet Miepit otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua.

Terveysasemien mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajien vastaanotoille ohjaudutaan terveysasemalääkärin tai terveydenhoitajan arvion jälkeen. Myös neuvolasta tai lastensuojelusta voidaan ohjata aikuisikäisiä asiakkaita vastaanotoille. Noin 12 000 helsinkiläistä kävi mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajien vastaanotoilla vuonna 2020. Sairaanhoitaja on yhteydessä asiakkaaseen pääsääntöisesti samana arkipäivänä yhteydenotosta ja hoidon kiireellisyys arvioidaan puhelimessa tai konsultaatiovastaanotolla. Osa vastaanottoajoista on varattu kiiretilanteita varten. Mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajan kiireettömälle ajanvarauskäynnille pääsee keskimäärin kolmessa viikossa. Potilaiden arviointi ja hoito sisältävät erilaisia seulontatestejä, psykoedukaatiota, psykoterapeuttisia lyhytinterventioita ja ryhmämuotoista hoitoa.

Psykiatria- ja päihdepalvelujen liikkuvat akuutti-, arviointi- ja konsultaatiotyöryhmät tarjoavat apua ja konsultaatiota kaikkialle peruspalveluihin, lastensuojeluun, asumispalveluihin tai asiakkaan kotiin muutaman arkipäivän sisällä avunpyynnöstä. Työryhmät auttavat myös äkillisissä vakavissa psykiatrisissa kriisitilanteissa ja tarjoavat lyhytinterventioita. Lastensuojelun tiimeissä on mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajia. Psykiatrian erikoistason päivystys toimii ympärivuorokautisesti Haartmanin ja Malmin sairaaloissa HUSin järjestämänä. Myös kaupungin omaan psykiatriseen avohoitoon pääsee kiiretapauksissa ilman lähetettä akuuttityöryhmien kautta.

Mielenterveyspalvelupisteistä, terveysasemilta, opiskelijaterveydenhuollosta, nuorisoasemalta ja päihdepoliklinikoilta asiakkaita ohjataan tarvittaessa palvelusetelipalveluna toteutettavaan lyhytpsykoterapiaan. Potilaita ohjataan perustasolta myös HUSin nettiterapiaan. Noin 2 500 helsinkiläistä käytti nettiterapiaa vuonna 2020. Helsinki on mukana yhteistyössä HUSin kanssa Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen Terapiat etulinjaan -hankkeessa, jossa vahvistetaan sekä nuorten että aikuisten varhaisen vaiheen terapioiden laatua ja kattavuutta.

Helsingin kaupungin oma aikuisikäisten psykiatrinen erikoissairaanhoito toimii väestövastuumallin mukaisesti. Vuosittain kiireettömään psykiatriseen avohoitoon tulee noin 6500 ulkoista lähetettä. Lähetteiden käsittelyajan mediaani on yksi vuorokausi. Potilaan hoidon tarve arvioidaan lähetekäsittelyssä ja tarvittaessa kysytään lisätietoja potilaalta, potilaan läheisiltä ja lähettävältä taholta, sekä annetaan hoito-ohjeita. Tavoitteena on, että jokainen kiireettömän hoidon tarpeessa oleva potilas saa ensimmäisen vastaanottoajan 21 vuorokauden sisällä lähetteen saapumisesta. Helsingin psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ei ylläpidetä varsinaisia hoitojonoja kiireettömään psykiatriseen avohoitoon pääsyssä.

Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitoa parannetaan Helsingissä laajentamalla nuorisoaseman toimintaa toiseen toimipisteeseen ja perustamalla alle 13-vuotiaille lapsille perhekeskuksen yhteyteen hoitotiimi. Tavoitteena on vahvistaa myös lastenpsykiatrista tiimiä. Oppilashuollon ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon työntekijöitä koulutetaan uusiin huolen tunnistamismalleihin, yhteistyömenetelmiin ja hoidollisiin menetelmiin. Erityistä tukea tarvitsevien 10‒18-vuotiaiden lastensuojelun asiakkaiden hoitoa kehitetään yhdessä HUSin kanssa.

Helsinki kehittää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja HUSin kanssa lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdehoitoa myös osana kansallista Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa ja sote-rakenneuudistusta tukevaa alueellista valmistelua. Tavoitteena on, että perustasolta tarjotaan mahdollisimman laajasti erilaisia lyhyt-, etä- ja nettiterapiamuotoja, joita erityistaso tarvittaessa täydentää erikoisosaamista vaativilla hoitomuodoilla nopeasti ja joustavasti. Samassa yhteydessä rakennetaan psykoterapiahoitojen ohjaus- ja laadunhallintajärjestelmä ja koulutetaan muun muassa koulu- ja opiskeluterveydenhuollon työntekijöitä näyttöön perustuviin ahdistuksen ja masennuksen psykososiaalisiin hoitoihin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi, tavoitteena enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa lisäksi, että laaditaan konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä. Helsinki tavoittelee terapiatakuun toteuttamista vuonna 2022.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Vaikuttaviksi todetut psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät ja psykoterapiat kuuluvat mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoitovalikoimaan. Matalalla kynnyksellä perustasolla toteutuva mielenterveys- ja päihdehäiriöiden varhainen tunnistaminen ja psykososiaalinen tuki ehkäisevät oireiden vaikeutumista ja kroonistumista ja ovat kustannustehokkaita interventioita. Perustason ja matalan kynnyksen avohoitopalveluja on oltava riittävästi ja niiden on oltava ensisijaisia erityistason palveluihin nähden.”

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausunnon neljännen kappaleen loppuun: "Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet Miepit otetaan osaksi kaikkien terveys- ja hyvinvointikeskusten suunnittelua."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 2:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan suunnitelma perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi, tavoitteena enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 3:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että laaditaan konkreettinen suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä. Helsinki tavoittelee terapiatakuun toteuttamista vuonna 2022."

Kannattaja: jäsen Touko Niinimäki

Vastaehdotus 4:
Jäsen Sami Heistaro: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että selvitetään edellytykset ja kustannukset perustason mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyn ja ensikontaktin saamisen nopeuttamiseksi siten, että tavoitteena olisi enintään kaksi viikkoa kiireettömissä tapauksissa."

Kannattaja: jäsen Maritta Hyvärinen

Vastaehdotus 5:
Jäsen Sami Heistaro: Lisätään lausuntoehdotuksen viimeisen kappaleen loppuun ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia: "Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että eduskunta käsittelee Terapiatakuu-kansalaisaloitteen ripeällä aikataululla. Sen myötä kunnille mahdollisesti syntyvä lisäresurssitarve on korvattava kunnille täysimääräisesti, jotta mielenterveyspalveluiden palvelutaso ja kehittäminen kokonaisuutena voidaan varmistaa."

Kannattaja: jäsen Maritta Hyvärinen

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Kati Juva, Seija Muurinen, Touko Niinimäki, Aleksi Niskanen, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 1
Leo Bergman

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 12 - 0 (tyhjää 1).

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus 2 ja jäsen Sami Heistaron vastaehdotus 4 olivat toisilleen vastakkaiset. Niiden osalta äänestettiin ensin siitä, kummasta äänestetään esittelijän ehdotusta vastaan.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Vastaehdotus 2 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)
EI-ehdotus: Vastaehdotus 4 (jäsen Sami Heistaro)

Jaa-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus voitti jäsen Sami Heistaron vastaehdotuksen äänin 8 - 5, joten siitä äänestettiin seuraavaksi esittelijän ehdotusta vastaan.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

Myös puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus 3 ja jäsen Sami Heistaron vastaehdotus 5 olivat toisilleen vastakkaiset, joten niiden osalta äänestettiin ensin siitä, kummasta äänestetään esittelijän ehdotusta vastaan.

4 äänestys

JAA-ehdotus: Vastaehdotus 3 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)
EI-ehdotus: Vastaehdotus 5 (jäsen Sami Heistaro)

Jaa-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotus voitti jäsen Sami Heistaron vastaehdotuksen äänin 8 - 5, joten siitä äänestettiin seuraavaksi esittelijän ehdotusta vastaan.

5 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 3 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Kati Juva, Touko Niinimäki, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 5
Leo Bergman, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi asiasta hyväksyttyjen vastaehdotusten osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.

19.01.2021 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Mikko Tamminen, psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja, puhelin: 310 58655

mikko.tamminen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi