Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla liikuntaan aktivointi -palvelun liikuntapalvelupäällikölle vuoden 2021 avustuksissa

HEL 2020-011151
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 32 §

Suunnistuskartta-, tapahtuma- ja starttiavustuspäätösten delegointi liikuntapalvelupäällikölle vuonna 2021

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti delegoida liikuntaan aktivointi -palvelun liikuntapalvelupäällikölle päätösvallan suunnistuskartta-, tapahtuma- ja starttiavustusten jakamisesta vuonna 2021.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Liikuntapalvelut avustaa liikuntatoimintaa vuosittain noin 8 miljoonalla eurolla. Tapahtuma-avustuksilla tuetaan yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen järjestämiä liikunnallisia tapahtumia, jotka järjestetään Helsingissä. Starttiavustusta voidaan myöntää alle yhden vuoden toimineelle tai rekisteröintiprosessinsa käynnistäneelle helsinkiläisille liikuntaseuralle. Suunnistuskartta-avustuksella avustetaan seuroja, jotka painattavat Suunnistusliiton karttarekisteriin kuuluvia suunnistus- ja opetuskarttoja.

Vuonna 2020 liikuntajaosto ositti yhteensä 40 000 euroa suunnistuskartta- ja starttiavustuksiin sekä 100 000 euroa tapahtuma-avustuksiin (21.1.2020, § 3).

Kaupunginhallituksen 28.11.2019, § 723 hyväksymän Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan avustuserän maksamisajankohdan sekä maksettavan avustuserän suuruutta voidaan muuttaa toimialalla asianomaisen toimielimen tai viranhaltijan päätöksellä mahdollisen delegointipäätöksen mukaisesti. Startti- ja suunnistuskartta-avustukset maksetaan kussakin päätöksessä mainitun mukaisesti, yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen.

Tapahtuma-avustus maksetaan tapahtuman jälkeen, kun selvitys tapahtumasta on toimitettu liikuntapalveluun.

Suunnistuskartta-avustusta haetaan 15.2.2021 mennessä ja tapahtuma- ja starttiavustuksien hakuaika on ympäri vuoden.

Delegointipäätös nopeuttaa avustuspalvelua.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.10.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi

Ritva Oljakka, yhteyskoordinaattori, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi