Avustuksen myöntäminen, valtionavustus, Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito, ympäristöministeriö
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 hankkeelle "Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito"
Päätös
Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 500 4 voidaan myöntää kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluille enintään 29 000 euroa (projektinumero 1095124) vuodelle 2022 hankkeen "Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito” kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan valtion tukea yhteensä 28 000 euroa.
Päätöksen perustelut
Hankkeen tavoitteena on Bengtsårin jalopuumetsien ja lehtojen hoito ja ennallistaminen sekä perinnebiotooppien kunnostaminen esimerkiksi tammen ja muiden jalojen lehtipuiden kasvuolosuhteita parantamalla sekä niittyjä ja hakamaita kunnostamalla. Hankkeesta vastaa kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut, ja se on tarkoitus toteuttaa vuosien 2021‒2022 aikana.
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja on 7.10.2020 päättänyt Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito -hankkeeseen osallistumisesta ja ympäristöministeriö on päätöksellään 17.6.2020 (VN/13808/2020) myöntänyt hankkeelle avustuksen Kunta-Helmi-rahoitusohjelmasta.
Hankekohteena on Helsingin kaupungin omistuksessa oleva Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Hankoniemen pohjoispuolella. Luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1995 valtakunnallisesti arvokkaan tammivaltaisen lehtokokonaisuuden sekä kulttuurimaiseman ja -lajiston suojelemiseksi. Bengtsårin lehdossa kasvaa useita kymmeniä noin sadasta yli kahteensataan vuoteen vanhoja tammia. Vanhojen tammien tila on ehtinyt paikoin heikentyä muun lehtipuuston varjostaessa tammien latvustoja ja kasvettua kiinni tammien latvustoon. Eräin paikoin kilpaileva puusto uhkaa haitata tammien kasvuoloja 5-10 vuoden sisällä.
Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito -hanke edistää Helsingin ulkokunnassa omistaman arvokkaan luontoalueen luonnon monimuotoisuutta ja siten myös kaupungin strategiaa. Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2022 ovat 29 000 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 28 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 87 000 euroa, josta ympäristöministeriön avustus kattaa 94 prosenttia eli 82 000 euroa, jolloin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 5 000 euroa.
Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1095124) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Hankkeen kaikki menot ja tuet tulee kirjata annetuille projektirakenneosille. Hankkeessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia ohjeita ja määräyksiä.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 32 § 6.2.2022 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.
Strategiajohtajan päätös on sidottu projektin rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Päätös tullut nähtäväksi 01.04.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685