Avustuksen myöntäminen, liikunnan avustusten myöntämisen periaatteet ja hakuohje vuodelle 2021

HEL 2020-011181
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 3 §

Liikunnan avustusmäärärahan 2021 osittaminen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti osittaa vuodelle 2021 avustuksiin käytettävissä olevasta 8 371 000 euron määrärahasta yhteensä 8 271 000 euroa liikunnan kansalaistoiminnan avustuksiin sekä 100 000 euroa tapahtuma-avustuksiin seuraavasti:

Avustusmuoto
euroa
Toiminta-avustus, josta
7 000 000
- toimintaosuus
2 000 000
- tilankäyttöosuus
5 000 000
Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustus
100 000
Suunnistuskartta-avustus ja starttiavustus, enintään
40 000
Jääurheilun lasten ja nuorten kohdeavustus, enintään
1 020 000
Liikunnan kohdeavustus, enintään
111 000
Tapahtuma-avustus, enintään
100 000
Yhteensä
8 371 000

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Liikuntajaosto päätti liikunnan kansalaistoiminnan avustusten sekä tapahtuma-avustusten myöntöperusteista sekä hakuohjeesta vuodelle 2021 kokouksessaan 27.10.2020, § 30. Vuoden 2021 tulosbudjetissa liikunnan avustuksiin osoitettiin yhteensä 8 371 000 euron määräraha (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.12.2020, § 199). Tässä päätöksessä määräraha ositetaan liikunnan eri avustusmuodoille.

Helsingin kaupungin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Kaupungilla on rooli edellytysten luojana ja mahdollistajana. Helsinki luo aktiivisesti kumppanuuksia kansalaisjärjestöjen ja muiden yhteisöjen sekä kaupunkilaisten kanssa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiivinen toimija. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden omaa palvelutarjontaa. Kaupungin strategiassa avustusjärjestelmä antaa asukkaille ja yhteisöille mahdollisuuden toteuttaa helposti lähestyttäviä, vetovoimaisia ja korkealaatuisia tapahtumia, toimintamuotoja, sisältöjä ja alustoja. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28).

Liikuntalaissa (390/2015) säädetään liikunnan ja urheilun edistämisestä sekä valtionhallinnon ja kunnan vastuusta ja yhteistyöstä, valtion hallintoelimistä ja valtionrahoituksesta liikunnan toimialalla. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle mm. tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta. (Liikuntalaki 390/2015, 5 §).

Helsingin kaupunki tukee liikuntaseurojen toimintaa sekä tapahtumia vuosittain yhteensä noin 8 miljoonan euron avustuksin. Suurin osa avustuksista kohdistetaan liikuntaseurojen toimintaan yleisesti.

Liikuntaseuroille kohdistettuja avustusmuotoja ovat toiminta-avustus, muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustus (100 000 euroa/2020), kohdeavustus (uusi avustusmuoto), starttiavustus ja suunnistuskartta-avustus (yhteensä 40 000 euroa/2020).

Toiminta-avustus (7 000 000 euroa) sisältää sekä toiminnan, että tilankäytön tukemisen. Vuonna 2020 seurojen toimintaa tuettiin erillisillä avustuksilla (toiminta-avustus 2 000 000 euroa ja tilankäyttöavustus 4 876 500 euroa). Avustuksen myöntäminen yleisluontoisena toiminta-avustuksena (erillisen toiminta-avustuksen sekä tilavuoromaksuihin kohdennetun tilankäyttöavustuksen sijaan) mahdollistaa avustuksen vapaamman käytön esimerkiksi uusien toimintamallien ja etävalmennuksen kehittämiseen, mikäli korona-epidemia vuonna 2021 sulkee liikuntatiloja ja estää seuran normaalia toimintaa. Jääurheilun lasten ja nuorten kohdeavustus (1 249 500 euroa/2020) sisältää jääkiekon ja taitoluistelun juniorien jäävuorotuen (clearing) sekä ringeten jäätuen. Näitä vuoroja ei tueta toiminta-avustuksen tilankäyttöosuuden kautta.

Toiminta-avustusta, muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta sekä suunnistuskartta-avustusta haetaan 15.2.20201 mennessä. Clearing-tukea voidaan myöntää ainoastaan seuroille, jotka ovat vuosittain toiminta-avustuksen piirissä. Liikuntajaosto päättää näiden avustusten jakamisesta kokouksessaan 8.4.2021.

Starttiavustusta ja tapahtuma-avustusta voidaan hakea ympäri vuoden. Tapahtuma-avustusta (100 000 euroa/2020) voidaan myöntää Helsingissä järjestettäviin rekisteröityjen yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen järjestämiin liikunnallisiin tapahtumiin. Kohdeavustusta voi hakea ympäri vuoden ja avustushakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa.

Helsingin hallintosäännön 17 luvun 1 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Lautakunnan jaostot päättävät jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyvät perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvovat avustusten käyttöä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 27.10.2020 § 30

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 03.02.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi