Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla nuorisopalvelujen aluepäälliköiden hankinta-asioissa

HEL 2020-011220
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 47

Luottokortin hankinta eräille läntisen nuorisotyön työntekijöille

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Vs. toimialajohtaja päätti oikeuttaa seuraavat läntisen nuorisotyön työntekijät toteuttamaan hankintoja heille kullekin myönnetyllä luottokortilla edellyttäen, että

-
toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
-
toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
-
hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä työntekijän hankintavaltuuksia
-
hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistoa

Toiminnanjohtaja Rufus Wahén, Helsingfors svenska ungdomsarbetsenhet, 3000 euroa.

Nuoriso-ohjaaja Ann-Christine Herlin, Eteläinen nuorisotyöyksikkö, jalkautuva tiimi, 1000 euroa.

Nuoriso-ohjaaja Dwayne Wooddroffe, Eteläinen nuorisotyöyksikkö, jalkautuva tiimi, 1000 euroa.

Tiimiesihenkilö Susanna Ylimys, Eteläinen nuorisotyöyksikkö, jalkautuva tiimi, 3000 euroa.

Nuoriso-ohjaaja Jukka Leinonen, Kannelmäen nuorisotyöyksikkö, Länsiluotsi, 1000 euroa.

Nuoriso-ohjaaja Anssi Järvinen, Kannelmäen nuorisotyöyksikkö, Länsiluotsi, 1000 euroa.

Päätöksen perustelut

Tarve kortille on työtehtäviin liittyvissä tilanteissa, joissa maksaminen kaupungin tilausjärjestelmän kautta ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

Hallintosäännön 20 luvun 11 §:n mukaisesti rahoitusjohtaja antaa ohjeita kaupungin taloudenhoidosta. Rahoitusjohtaja on päätöksellään 5.1.2018 antanut ohjeen maksu- ja asiakaskorttien hankkimisesta.

Maksu- ja asiakaskorttien periaatteet ja prosessi Kuvassa, Kuvan toimintaohje 19.2.2021.

Päätös tullut nähtäväksi 12.09.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Tarja Pitkänen, johdon assistentti, puhelin: 09 310 89014

tarja.pitkanen@hel.fi

Päättäjä

Laura Aalto
vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja