Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla nuorisopalvelujen aluepäälliköiden hankinta-asioissa

HEL 2020-011220
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 4

Työsuhteisen oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Nuorisotyön aluepäällikkö

Päätös

Itäisen nuorisotyön aluepäällikkö päätti oikeuttaa liitteessä olevat vastuuohjaajat toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja 1.1.2022- 30.6.2022,tai niin kauan kun vastuuohjaaja työskentelee nimetyssä nuorisotyöyksikössä, edellyttäen, että

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,

- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä mainittua euromäärää,

- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Vastuuohjaajien hankintaraja on 3000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön
(§22.9.2021 § 275) : n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Päätös tullut nähtäväksi 31.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Riitta Jarva, toimistosihteeri, puhelin: 09 310 71253

riitta.jarva@hel.fi

Päättäjä

Mikko Vatka
vs. nuorisotyön aluepäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Vastuuohjaajat itäinen

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.