Valtion kaupungille luovuttamien kuolinpesien varojen käyttäminen järjestöjen avustamiseen vuodelle 2021

HEL 2020-011426
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 239 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Valtion Helsingin kaupungille luovuttamien kuolinpesien varojen käyttäminen järjestöjen avustamiseen vuonna 2021

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Miikka Keränen olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Tapio Bergholmin ehdotuksesta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että vuonna 2021 käytetään lautakunnan myöntämiin järjestöjen avustuksiin syksyn 2020 haussa valtion perintönä kaupungille saatujen kuolinpesien varoja enintään 2 400 000 euroa.

Sulje

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Miikka Keränen ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää lautakunnan käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja avustusten käytön valvonnasta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 29.1.2020 § 17 hallintosäännön muutoksen (10 luku 1 § 3 mom. 9 kohta), jolla toimivalta valtionperintönä saadun ja toimialalle osoitetun omaisuuden käytöstä lisättiin toimiala-lautakunnan yleiseen toimivaltaan sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisestä toimivallasta poistettiin toimivalta valtion perintönä saaman ja kaupungille luovuttaman omaisuuden käytöstä.

Kaupunginhallitus päätti 8.6.2020 § 351 vahvistaa valtionperintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi sosiaali- ja terveystoimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan myöntämät avustukset toimintaan, jolla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Laajennettaessa valtionperintöjen käyttöä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle, talousarvion budjetointikäytännöt tullaan uudistamaan vuoden 2021 talousarviossa.

Helsingin kaupungin saamien valtionperintöjen talousarviokäsittelyyn liittyen on perustettu kaupunginhallituksen talousarviokohdan alle uusi bruttobudjetoitu talousarviokohta 1 30 03 Valtionperinnöt ja tämän kohdan talousarvioehdotus on valmisteltu osana kaupunginkanslian talousarviovalmistelua. Tälle talousarviokohdalle kirjataan jatkossa kaikkien valtionperintöjen tulot ja menot.

Talousarviokohdalta myönnetään valtionperinnöistä avustuksiin sosiaali- ja terveystoimialalle yhteensä 2 950 000 euroa vuodelle 2021.

Kyseiseltä talousarviokohdalta osoitetaan myös kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalle sekä sosiaali- ja terveystoimialalle erääseen vuonna 2020 kaupungille luovutettuun yksittäiseen valtionperintöön liittyvät avustusmäärärahat, mitä tullaan käyttämään vuodesta 2021 alkaen. Kaupunginhallitus vahvisti 9.11.2020 mainitun valtionperinnön käyttötarkoitukset.

Alkuvuodesta 2021 toteutetaan erillinen avustushaku, johon osoitetaan edellä mainitusta sosiaali- ja terveystoimialalle osoitetusta määrärahasta 550 000 euroa. Erillishaussa myönnettävät avustukset kohdennetaan iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemiseen lisäämällä mahdollisuuksia liikkumiseen ja kulttuuritoimintaan. Asia tuodaan tarkemmin määriteltyine tavoitteineen ja hakuaikoineen lautakunnan päätettäväksi 8.12.2020.

Esittelijä ehdottaa, että sosiaali- ja terveyslautakunta osoittaa vuonna 2021 järjestöjen avustamiseen syksyn 2020 haussa valtion perintönä kaupungille saatujen kuolinpesien varoja enintään 2 400 000 euroa.

Esitykset avustusvarojen kohdentamisesta ovat tämän kokouksen esityslistalla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi