Valtuustoaloite, Juoksuportaat Taivaskalliolle

HEL 2020-012442
Asialla on uudempia käsittelyjä
23. / 115 §

Valtuutettu Jukka Järvisen aloite juoksuportaista Käpylän Taivaskalliolle

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Jukka Järvinen ja 19 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan juoksuportaita Käpylän Taivaskalliolle.

Kaupunginhallitus pitää kuntoportaiden rakentamista kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tapaan yleisesti ottaen kannatettavana tapana edistää ihmisten liikkumista. Kuitenkin kaupunkiympäristön toimialan ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteistyönä tehdyssä selvitystyössä päädyttiin johtopäätökseen, että Taivaskallio ei sovellu kuntoportaiden sijoituspaikaksi. Taivaskallion sijainnin kuntoportaiden verkostosuunnitelmassa korvasi Pihlajistosta löydetty kohde.

Kuntoporrasohjelmaa laadittaessa Taivaskallio tunnistettiin verkostollisesti hyväksi sijainniksi kuntoportaille, ja sitä tutkittiin yhtenä toteutettavana kohteena muiden kuntoporraskohteiden joukossa. Tarkastelussa ilmeni, että alueella on useita arvokkaita luonto- ja kulttuurihistoriallisia kohteita, jotka rajoittavat porraslinjan valintaa. Lisäksi alueen vaihtelevien pinnanmuotojen takia sopivien pitkähköjen rinneosuuksien löytäminen oli lähes mahdotonta. Koska tasaista, yhtenäistä kuntoportaille soveltuvaa rinnettä ei löytynyt, kuntoportaita ei olla rakentamassa Taivaskalliolle.

Aloitteesta on saatu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 19.04.2021 § 276

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.03.2021 § 34

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan kuntoportaiden rakentaminen on kannatettavaa ja edistää ihmisten liikkumista.

Kaupunkiympäristön toimiala teetti selvityksen mahdollisista kohteista, joihin voisi toteuttaa kuntoportaat. Liikuntapalvelut osallistui aktiivisesti selvitystyöhön. Selvitystyössä päädyttiin johtopäätökseen, että Taivaskallio ei sovellu kuntoportaiden sijoituspaikaksi.

Kuntoporrasohjelmaa laadittaessa Taivaskallio tunnistettiin verkostollisesti hyvänä sijaintina kuntoportaille. Taivaskalliota tutkittiin yhtenä toteutettavana kohteena muiden kuntoporraskohteiden joukossa. Tarkastelussa ilmeni, että alueella on useita arvokkaita luonto- ja kulttuurihistoriallisia kohteita, jotka rajoittivat porraslinjan valintaa. Lisäksi alueen vaihtelevien pinnanmuotojen takia sopivien pitkähköjen rinneosuuksien löytäminen oli lähes mahdotonta. Koska tasaista yhtenäistä kuntoportaille soveltuvaa rinnettä ei löytynyt, päätettiin olla esittämättä kuntoportaita Taivaskalliolle. Taivaskallion sijainnin kuntoportaiden verkostosuunnitelmassa korvasi Pihlajistosta löydetty kohde.

Esittelijä
vs. liikuntajohtaja
Petteri Huurre
Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi