Avustuksen myöntäminen, kaupunginhallituksen asukasosallisuusavustukset vuodelle 2021

HEL 2020-012444
Asialla on uudempia käsittelyjä
31. / 33 §

Kaupunginhallituksen myöntämät asukasosallisuusavustukset vuonna 2021

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää asukasosallisuuden avustuksia vuoden 2021 talousarvion kohdalta 1 30 02 seuraavasti:

Hakija
euroa
Herttoniemenrannan asukastaloyhdistys Ankkuri ry
60 900 

Kaupungin myöntämä asukasosallisuuden avustus ei kuulu valtiontukisäännösten soveltamisalaan, koska kyse on vapaa-ajan tilasta, joka palvelee ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 197).

Kaupunginhallitus lisäsi 20 000 euroa Ankkurin vuokrakuluihin vuodelle 2021 korvaamaan kaupungin nuorisotalon muutosta johtunutta asukastalon tilakustannusten nousua. Vuoden 2021 aikana tulee selvittää miten tilan hallinta ja mahdollinen toiminnallinen yhteistyö kaupungin kanssa voidaan järjestää pysyvälle pohjalle. Siirretään tämä pienavustuksille varatusta määrärahasta.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Muutetaan päätösehdotusta seuraavasti:
"Lisätään 20 000 euroa Ankkurin vuokrakuluihin vuodelle 2021 korvaamaan kaupungin nuorisotalon muutosta johtunutta asukastalon tilakustannusten nousua. Vuoden 2021 aikana tulee selvittää miten tilan hallinta ja mahdollinen toiminnallinen yhteistyö kaupungin kanssa voidaan järjestää pysyvälle pohjalle. Siirretään tämä pienavustuksille varatusta määrärahasta.”

Kannattaja: Daniel Sazonov

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Kaupunginhallitus päättää myöntää asukasosallisuuden avustuksia vuoden 2021 talousarvion kohdalta 1 30 02 seuraavasti:

Hakija euroa
Herttoniemenrannan asukastaloyhdistys Ankkuri ry 40 900 

Kaupungin myöntämä asukasosallisuuden avustus ei kuulu valtiontukisäännösten soveltamisalaan, koska kyse on vapaa-ajan tilasta, joka palvelee ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 197).

Sulje

MÄÄRÄRAHA 2021

1 096 000 euroa

ASUKASOSALLISUUDEN YLEIS- JA TOIMINTA-AVUSTUKSET YHTEENSÄ

994 500 euroa

PIENAVUSTUKSIIN JÄÄ

101 500 euroa

Kaupunginhallitus päätti 28.9.2015 § 921, että yhteisöjen ylläpitämien asukastalojen vuokrat ja ylläpito sekä toiminnan koordinointi asukastaloilla ja kaupunginosissa keskitetään kaupunginhallitukselle vuodesta 2017 alkaen. Kaupungin lautakunnat ja toimialat myöntävät edelleen avustuksia asukastaloilla järjestettävään lautakuntien omaan substanssiin liittyvän ja täydentävän toiminnan tukemiseen.

Asukasosallisuuden avustusten avustuslajit vuonna 2021

- Asukasosallisuuden yleisavustus, joka on tarkoitettu muiden kuin kaupungin ylläpitämien asukastilojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin.

- Asukasosallisuuden toiminta-avustus, joka on tarkoitettu asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen.

- Asukasosallisuuden pienavustus, joka on tarkoitettu asukasosallisuusavustusten kriteerien mukaisten alkavien tai kertaluonteisten hankkeiden toteuttamiseen.

Asukasosallisuuden yleis- ja toiminta-avustukset valmistellaan vuosittain kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Kaupunginhallitus päätti 25.6.2018 § 460, että 1.6.2018 lukien kaupunginkanslian viestintäjohtaja päättää asukasosallisuuden pienavustusten myöntämisestä, jos haettu avustus on enintään 3 000 euroa.

Pienavustukset ovat luonteeltaan erilaisia kuin yleis- ja toiminta-avustuslajit, jotka kohdistuvat laajempiin ja vakiintuneempiin toimintakokonaisuuksiin ja joissa on kiinteä rajoitettu hakuaika. Pienavustuksilla ei ole kiinteää hakuaikaa, mikä mahdollistaa vuoden kuluessa nopean ja ketterän reagoinnin kaupunkiyhteisöstä nouseviin tarpeisiin. Pienavustusten hakijoina voivat olla myös rekisteröitymättömät toimijat ja ryhmät.

Kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikkö on valmisteluvastuussa kaikissa asukasosallisuuden avustuslajeissa.

Avustuskriteerit

Asukasosallisuuden avustuksia myönnetään Helsingin kaupungin strategian mukaiseen ja kaupungin toimintaa täydentävään, yleishyödylliseen, avoimeen ja pääsääntöisesti maksuttomaan, innovatiiviseen ja monipuolisesti eri väestöryhmille suunnattuun toimintaan. Avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumisen, vaikutusmahdollisuuksien, yhteisöllisyyden, alueen viihtyisyyden ja vetovoiman parantaminen.

Avustusten hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhteisöt, kuten asukas- sekä kaupunginosayhdistykset, muut yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat, sosiaaliset yritykset, asukastaloja hallinnoivat pysäköintiyhtiöt ja muut yritykset, sikäli kun avustettava toiminta on yleishyödyllistä ja kohdistuu Helsingin kaupungin asukkaisiin. Yritysmuotoisiin hakijoihin sovelletaan kaupungin yleisiä ohjeita. Asukasosallisuuden pienavustuksia voivat hakea myös rekisteröitymättömät toimijat kuten kaupunginosaliikkeet ja erilaiset toimintaryhmät.

Toiminnan tulee edistää yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena on alueellinen tasapaino ja tarveperustainen harkinta. Tukea voidaan priorisoida alueille, joissa toimintaa on ennestään vähemmän tai joiden katsotaan siitä eniten hyötyvän.

Hakijalla tulee olla toimintaa varten muitakin resursseja, jotka voivat koostua varainhankinnasta, jäsenmaksuista, tiloista tai niiden edelleen vuokraamisesta saaduista tuloista, vapaaehtoistyöstä sekä muista avustuksista.

Hakijalta edellytetään toiminnan tulosten ja hyötyjen näkyväksi tekemistä ja niistä raportointia.

Nämä kriteerit täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita, jotka kaupunginhallitus hyväksyi 28.10.2019 § 723. Yleisohjeet ovat päätöksen liitteenä.

Hakuprosessi 2021

Avustuskuulutus julkaistiin kaupungin yhteisessä ilmoituksessa joulukuussa 2019. Asukasosallisuuden avustuksia ja niiden hakemista esiteltiin maaliskuussa järjestetyssä avoimessa infotilaisuudessa. Toinen avoin avustusinfotilaisuus jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. Kaikille edellisenä vuonna avustusta saaneille lähetettiin sähköinen viesti asukasosallisuuden avustuksista helmikuussa ja maaliskuussa. Lisäksi pääasiallisesti aiemmin yleis- ja toiminta-avustusta saaneille toimijoille järjestettiin maaliskuussa tilaisuus, jossa keskusteltiin avustusten myöntämisperusteista.

Kaupunginhallituksen asukasosallisuuden avustushakemuksia vuodelle 2021 tuli määräaikaan 30.4.2020 mennessä 35 kappaletta. Föreningen Luckan i huvudstadsregionen r.f:n hakemus siirrettiin kaupunginhallituksen yleisavustuksen avustushakuprosessiin. Lisäksi Kalliolan Setlementti ry:n kaksi erillistä hakemusta yhdistettiin yhdeksi hakemukseksi.

Avustuksia haettiin yhteensä 1 754 261,27 euroa. Vuoden 2021 talousarvioon vahvistettiin asukasosallisuuden avustusmäärärahaksi 1 096 000 euroa. Määrärahaan sisältyvät asukasosallisuuden pienavustukset, jotka avataan haettavaksi tammikuussa 2021.

Hakemusten käsittelyn ja hakemuksia koskevan esityksen valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä hakijoiden sekä kaupungin muita avustuksia myöntävien hallintokuntien kanssa. Lisäselvitysten pyytämisessä on pyritty asukaslähtöisyyteen ja joustavuuteen. 1.12.2020 mennessä hakemuksia ja liitteitä on ehditty täydentää riittävästi.

Vuoden 2021 avustusten myöntämisen perusteet

Asukasosallisuuden avustuskriteerien mukaan yleisavustusta myönnetään asukastalojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin sekä toiminta-avustusta asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen. Asukasosallisuuden avustusta myönnetään asukastiloille, jotka ovat pääsääntöisesti helsinkiläisten avoimesti ja maksutta käytettävissä, ja joita käytetään monipuolisesti ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Asukasosallisuuden avustuksissa pyritään alueelliseen tasapainoon, yhdenvertaisuuteen ja tarveperusteiseen harkintaan.

Mikäli toiminnasta, johon avustusta haetaan, vain osa on kaikille avointa ja maksutonta, avustusta esitetään myönnettäväksi osittain. Avustusta ei myönnetä yhdistysten perushallinnon toimeenpanoon tai yhdistyksen hallinnon toimitiloihin.

Esityksen mukaisella määrärahan tasapuolisella kohdentamisella tavoitellaan mahdollisimman oikeudenmukaista tilannetta hakijoiden kesken. Kuitenkaan hakijalle ei ole esitetty suurempaa avustusta, kuin hakija on hakemuksellaan hakenut.

Yleisavustus

Palkkakustannusten pääsääntönä on ollut, että palkka-avustusta esitetään enintään 35 000 euroa kaupunginosaa kohden. Yhtä täysipäiväistä työntekijää kohden esitetään avustusta 35 000 euroa vuodessa, ja osa-aikaista työntekijää kohden esitetään enintään 17 500 euroa vuodessa. Tavoitteena on saavuttaa hakijaa kohden määrärahojen mahdollistama palkka-avustuksen taso, jota voidaan pitää kokonaisuutta ajatellen tyydyttävänä. Yhtenevällä palkka-avustuksella vastataan myös asukasosallisuuden kriteeristön yhteisvalmistelussa yhteisöjen esiin nostamaan kritiikkiin avustusmäärärahojen epätasaisesta jakautumisesta kaupunginosittain.

Asukastilojen vuokra- ja ylläpitokustannuksissa on pyritty tasapuolisuuteen ja tarveperusteisuuteen huomioimalla avustusten myöntämistä koskevassa esityksessä todelliset vuokrakustannukset. Asukastilojen ylläpito- ja irtaimistokustannuksiin esitetään enintään 3 000 euroa lukuun ottamatta Tapanilan Kylätila ry:tä. Tapanilan Kylätila ry omistaa asukastilana toimivan kiinteistön, ja sille esitetään avustusta 20 000 euroa ylläpitokustannuksiin, jotka koostuvat maanvuokrasta ja kiinteistön ylläpitämisen kannalta välttämättömistä kuluista.

Vuodelle 2021 avustusta haki kaksi toimijaa, joille ei ole aiemmin myönnetty asukasosallisuuden yleisavustusta asukastilan vuokra-, palkka- tai ylläpitokustannuksiin. Yksi hakijoista on Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry. Hakijalle ei esitetä avustusta koska kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavan yleisohjeiden kohdan 2.5. mukaan avustuksia ei myönnetä keskusjärjestöille. Toinen uusista hakijoista, Kaarela-Seura ry, sekä vuodelle 2020 uutena hakijana avustusta saanut Viihdepalvelu Esirippu Oy (Pohjois-Helsingin bändikoulu), eivät ylläpidä jo olemassa olevia asukastiloja. Viihdepalvelu Esirippu Oy:lle myönnettiin vuodelle 2020 avustusta asukastilan vuokra-, palkka- ja ylläpitokustannuksiin. Niille hakijoille, joilla ei ole vielä asukastilaa ylläpidettävänä, esitetään avustusta puolet heidän arvioimistaan vuokrakustannuksista, 17 500 euroa palkkakustannuksiin ja 1 500 euroa ylläpitokustannuksiin. Esityksen lähtökohtana on se, että hakijoille esitetään avustusta puolet asukastilan vuokra-, palkka-, ja ylläpitokustannuksista, koska asukastilojen ylläpitämisestä syntyvät kulut varmistuvat vasta sitten, kun hakijalla on asukastila. Asukastilan vuokra- ja ylläpitokustannuksiin kohdistuvaa avustusta maksetaan hakijoille sen jälkeen, kun asukastilan ylläpitämisen käynnistyminen on varmistunut.

Pääosa avustusmäärärahasta kohdentuu asukastilatoiminnan vuokra- ja palkkakustannuksiin. Avustusmäärärahoista 457 500 euroa kohdentuu asukastilojen vuokriin ja ylläpitoon. Avustuksilla tuetaan 23 asukastaloa ja -tilaa vuokra- ja ylläpitokustannusten kattamisessa. Palkka-avustuksia esitetään yhteensä 507 500 euroa, mihin sisältyy sekä asukastalojen työntekijöiden että asukasosallisuuskoordinaatiota tekevien työntekijöiden palkkakustannukset. Palkka-avustuksella tuetaan 21 työntekijän palkkausta. Esitettävät avustussummat vaihtelevat 8 500 eurosta 125 400 euroon.

Suurin avustus (125 400 euroa) esitetään Kalliolan Setlementti ry:lle, joka ylläpitää Naapuruustalo Pasilaa Pasilassa. Lisäksi Kalliolan Setlementti ry on hakenut avustusta Mellunmäessä sijaitsevan asukastila Mellarin vuokra-, ylläpito- ja palkkakustannuksiin, jota hakijan on tarkoitus ryhtyä ylläpitämään vuonna 2021. Hakijalle esitetään avustusta Naapuruustalo Pasilan vuokra- ja ylläpitokustannuksiin sekä asukastila Mellarin vuokra-, ylläpito- ja palkkakustannuksiin.

Toiminta-avustus

Asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen suunnattua toiminta-avustusta esitetään Kansan Radioliitto ry:lle kaupunginosaradion alueellisten lähetysten tuottamiseen, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:lle Naapurikahvit-hankkeen palkkakustannuksiin sekä Yhteismaa ry:lle asukasosallisuuden ja alueellista osallistumista edistävän Nappi Naapuri -verkkopalvelukonseptin kehittämiseen.

Edellä mainittujen hakijoiden hakemukset kohdistuvat laajamittaiseen alueellista osallistumista ja vaikuttamista parantavien menetelmien ja mallien kehittämiseen sekä yhteisöllisesti ja osallistavin menetelmin tuotetun alueellisen tiedonkulun parantamiseen.

Hakijoille, jotka hakivat toiminta-avustusta yksittäisten asukastilaisuuksien järjestämiseen kohdistuviin kustannuksiin, ei esitetä avustusta. Avustusta hakeneet yhdistykset ohjataan hakemaan tammikuussa 2021 avattavia pienavustuksia.

Vuodelle 2021 kohdennetaan määrärahaa 101 500 euroa asukasosallisuuden pienavustuksiin.

Hylkäysperusteet

Hakemuksista neljä esitetään hylättäviksi, koska ne eivät täytä hakuehtoja tai ehdotettua toimintaa ei muusta perustellusta syystä ole mahdollista avustaa asukasosallisuuden määrärahan puitteissa.

Seuraavat hakemukset hylätään:

Eloa Herttoniemenrantaan ry:n hakemus hylätään, koska hakija on hakenut avustusta yksittäisten pienimuotoisten asukasosallisuustapahtumien tarvikkeiden hankintaan. Asukastilaisuuksiin avustusta hakeneet yhdistykset ohjataan hakemaan tammikuussa 2021 avattavia pienavustuksia.

FEMMA Planning Oy:n hakemus hylätään, koska hakija ei toimittanut pakollisia liitteitä.

Kontula-Seura ry:n hakemus hylätään, koska hakija ei toimittanut pakollisia liitteitä.

Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry:n hakemus hylätään, koska hakemus ei täytä kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavan yleisohjeiden kohtaa 2.5. Avustuksia ei myönnetä keskusjärjestöille.

Sulje

Kaupunginhallitus 14.12.2020 § 867

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää asukasosallisuuden avustuksia vuoden 2021 talousarvion kohdalta 1 30 02 seuraavasti:

Hakija
euroa
Arabian Asukastalot ry
17 500
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys ry
17 500
Hertsikan pumppu -osuuskunta
31 000
Kaarela-Seura ry
35 200
Kalliolan Setlementti ry
125 400
Kansan Radioliitto-Folkets radioförbund ry
12 500
Koillis Seura ry
8 500
Konala-Seura ry
30 000
Kruununhaan Asukasyhdistys - Föreningen för Invånarna i Kronohagen ry
25 000
Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys ry
53 800
Kytösuontien Pysäköinti Oy
30 000
Käpylän Yhdyskuntaklubi ry
45 200
Laajasalo - Degerö Seura ry
38 000
Lauttasaari-Seura ry
20 500
Malminkartanon asukasyhdistys ry
35 000
Maunula-Seura ry
9 500
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
17 500
Myllypuro-Seura ry
73 400
Pihlajisto-Viikinmäki asukasyhdistys PNV ry
30 400
Pohjois-Haaga Seura r.y. - Norra-Haga Förening r.f.
13 000
Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry
24 400
Roihuvuori-seura ry
55 000
Tapanilan Kylätila ry
55 000
Toimintakeskus Semja ry
45 800
Töölön kaupunginosat – Töölö ry
38 000
Viihdepalvelu Esirippu Oy / Pohjois-Helsingin Bändikoulu
37 000
Yhteismaa ry
17 000
Östersundom-seura ry
12 500

Lisäksi kaupunginhallitus päätti hylätä seuraavien hakijoiden avustushakemukset: Eloa Herttoniemenrantaan Oy, FEMMA Planning Oy, Kontula-Seura ry ja Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry.

Kaupunginhallitus päätti 28.9.2015 § 921, että useasta virastosta avustusta hakeville moniavusteisille kaksikielisille järjestöille myönnettävistä avustuksista päätetään kaupunginhallituksen yleisavustuksia koskevan päätöksenteon yhteydessä. Föreningen Luckan i huvudstadsregionen r.f:n jättämä avustushakemus kuuluu edellä mainitun päätöksen mukaisesti kaupunginhallituksen yleisavustuksen piiriin.

Kaupungin myöntämä asukasosallisuuden avustus ei kuulu valtiontukisäännösten soveltamisalaan, koska kyse on vapaa-ajan tilasta, joka palvelee ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 197).

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle siltä osin, kun se koski avustusta Herttoniemenrannan asukastaloyhdistys Ankkuri ry:lle. Asia pantiin pöydälle 11.1.2021 kokoukseen.

Käsittely

Asian aikana kysymyksiin olivat vastaamassa alueosallisuuspäällikkö Titta Reunanen ja vuorovaikutussuunnittelija Anu Markkola. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Anna Vuorjoen ehdotuksesta siltä osin, kun se koski avustusta Herttoniemenrannan asukastaloyhdistys Ankkuri ry:lle. Asia pantiin pöydälle 11.1.2021 kokoukseen.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Anu Markkola, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 09-310 36547

anu.markkola@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.01.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Anu Markkola, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 09-310 36547

anu.markkola@hel.fi