Sutjakka Stadi -lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelma (2015-2020), loppuraportti
Sutjakka Stadi – lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman 2015–2020 loppuraportti
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi liitteenä 1 olevan Sutjakka Stadi -loppuraportin.
Käsittely
Erityissuunnittelija Taija Puranen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Sutjakka Stadi – lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelma (2015–2020) hyväksyttiin 16.6.2015 § 218 sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Ohjelman taustalla oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallinen lihavuusohjelma 2012–2018. Toimenpideohjelman tavoitteena oli vähentää ylipainoa ja lisätä helsinkiläisten mahdollisuuksia tehdä aktiivisia ja terveellisiä valintoja arjessaan, tukea lihavuuden itse- ja omahoitoa, tehostaa lihavuuden hoitoa sekä kaventaa väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Vuodesta 2018 alkaen ohjelma on ollut osana kaupunkitasoista hyvinvointisuunnitelmaa ja sen seurantaa.
Toimenpideohjelman aikana on tehty monia lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä toimenpiteitä eri toimialoilla. Neuvoloissa ylipainon puheeksiottoa on lisätty ja raskausdiabeetikoille järjestetään ryhmämuotoista neuvontaa ja ohjausta. Kaikki ala- ja yläasteen koulut ovat Liikkuvia kouluja. Yläasteikäisille järjestetään Koulu-PT-toimintaa (personal trainer) yhdessä liikuntapalvelujen kanssa. Liikuntatoimi on järjestänyt monenlaista matalan kynnyksen toimintaa. Ravitsemus ja liikunta otettiin mukaan toukokuussa 2017 hyväksyttyyn Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Terveysasemilla on kehitetty riskitekijöiden tunnistamista sekä terveys- ja hyvinvointi-indikaattorien seurantaa. Kaupunkilaisten erilaisia itse- ja omahoidon välineitä on vahvistettu. Terveysasemilla ja sisätautipoliklinikoilla järjestetään elintapoihin ja painonhallintaan liittyvää ryhmätoimintaa. Suun terveydenhuolto on tuottanut terveyden edistämisen materiaaleja suun terveydestä ja ateriarytmistä. Palvelukeskus Helsingin avulla on edistetty terveellisiä ruokatottumuksia päiväkodeissa lapsia innostavalla ruokamaailmaan tutustumismenetelmällä, ja kouluihin on perustettu ravintolatoimikuntia ja ruokaraateja edistämään kouluruoan syömistä.
Ylipaino ja lihavuus ovat lisääntyneet ohjelman seuranta-aikana Helsingissä toimenpiteistä huolimatta. Toimenpideohjelman päätyttyä tulee lihavuuden ehkäisyn ja hoidon kehittämistä jatkaa Helsingissä monialaisena yhteistyönä. Terveelliset ruokailutottumukset ja niiden edistäminen ovat avainasemassa. Sosiaali- ja terveyslautakunta näkee Sutjakka Stadi -ohjelman loppuraporttiin koottujen tulosten perusteella tärkeänä, että terveellisten elintapojen (ravitsemus ja liikkuminen) edistäminen sisällytetään seuraavaan kaupunkistrategiaan ja hyvinvointi-suunnitelmaan osaksi niiden tietopohjaa ja valmistelua.
Päätös tullut nähtäväksi 27.01.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Taija Puranen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 21352