Lahjoitus, lasten leikkiväline, hiekkakaivuri, INFRA Uusimaa ry

HEL 2021-000046
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 12

Lahjoitus, lasten leikkiväline, hiekkakaivuri, INFRA Uusimaa ry

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti vastaanottaa Infra Uusimaa ry:n seniorijaoston lahjoittaman, päiväkodin pihalle tarkoitetun leikkivälineen, Leikkiturva Oy:n maahantuoman hiekkakaivurin, asennustöineen.

Päätöksen perustelut

Lahjoitus

Infra Uusimaa ry:n seniorijaosto haluaa osaltaan vahvistaa alan houkuttelevuutta ja tuoda iloa lasten leikkeihin lahjoittamalla päiväkodille maahan asennettavan lasten hiekkakaivurin.

Lahjoitettavan leikkivälineen arvo on noin 2300 euroa (alv 0%), minkä lisäksi lahjoitus sisältää hiekkakaivurin asennustyöt liitteenä olevan lahjoituskirjeen mukaisesti.

Lahjoituksen myötä vastuu ylläpidosta ja turvallisuudesta siirtyy kaupungille.

Kaupungin arvio lahjoituksesta

Kaupunkiympäristön toimialan mukaan hiekkakaivurin ylläpito on tavanomaista leikkivälineiden ylläpitoa eikä siihen liity erityisiä vaatimuksia tai lisäkustannuksia aiheuttavia tekijöitä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on todennut, että hiekkakaivuri, asennettuna ja sijoitettuna oikein eskareiden leikkipihalle, on turvallinen käyttää ja voidaan siten vastaanottaa.

Lahjoitettavan hiekkakaivurin sijoitus ja asennus

Lahjoituskirjeessä kaivurin sijoituspaikaksi esitettiin Lpk Vartiokylän leikkipiha. Tästä sijoituspaikasta on luovuttu, koska Lpk Vartiokylään on kohdistumassa lähivuosina tulossa laaja rakennushanke, minkä myötä kaivuri kävisi tarpeettomaksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on arvioinut sopivaksi sijoituspaikaksi Lpk Jäkälän eskareiden pihan. Lahjoittajan kanssa on sovittu, että toisin kuin lahjoituskirjeessä on esitetty, hiekkakaivuri sijoitetaan Lpk Jäkälän eskareiden pihalle.

Hiekkakaivurin perustustyöt ja asennuksen suorittaa Infra Uusimaa ry:n seniorijaoston huolehtimana Consrak Oy. Sijoituspaikan katselmoi Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustaja yhdessä Staran asiantuntijan ja lahjoittajan edustajan kanssa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (III osa, 14 luku, 1 §) mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kukin toimialajohtaja päättää ottaa vastaan kaupungille lahjoitetun tai testamentatun ja toimialalle osoitetun omaisuuden, kun sen arvo on enintään 100.000 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Päivi Etelämäki, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31871

paivi.etelamaki@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Lahjoitus 4.1.2021
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Lahjoitus 4.1.2021 liite pöytäkirja 26.11.2020
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.