Kokousajat, kaupunginhallituksen aamukoulukokoukset kevätkaudella 2021

HEL 2021-000184
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 16 §

Kaupunginhallituksen aamukoulukokoukset kevätkaudella 2021

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti kokoontua kevätkaudella 2021 aamukouluiksi kutsuttuihin kokouksiinsa kaupunginhallituksen istuntosalissa kaupungintalolla torstaisin klo 8.00 seuraavasti:

  • 21.1.2021
  • 4.3.2021

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus päätti 17.8.2020 § 439 vuoden 2021 kokousajoistaan. Tämän lisäksi pidetään aamukouluiksi kutsuttuja kokouksia, joissa käsitellään kaupungin yleiseen kehitykseen, hallintoon tai muuhun ajankohtaiseen asiaan liittyviä laajoja kokonaisuuksia.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä. Muutoksista ilmoitetaan ennen kokouskutsun lähettämistä.

Kaupunginhallituksen kokouskutsu lähetetään sähköisesti neljä päivää ennen kokousta, samalla julkaistaan kokouksen esityslista yleisessä tietoverkossa. Hallintosäännön 29 luvun 3 §:n mukaan toimielimen kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta, jollei toimielin toisin päätä.

Kaupunginhallituksen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa kuntalain 140 §:n mukaisesti.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.01.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Jan Vapaavuori

Lisätietojen antaja

Asta Vennelä, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 76004

asta.vennela@hel.fi