Aamukouluasia, kaupunkistrategian laadinnan prosessi

HEL 2021-000259
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 53 §

Aamukouluasia: kaupunkistrategian laadinnan prosessi

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana olivat kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, strategiajohtaja Markus Kühn ja yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti. Asiantuntijat Kühn ja Jäntti poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalaissa säädetään kuntastrategiasta, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta ja tulevista toimintaympäristön muutoksista sekä niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kaupungilla on kolme valtuustokautta ollut käytössä valtuustokauden mittaiseen strategiaan perustuva strateginen ohjausjärjestelmä.

Huhtikuussa pidettävien kuntavaalien jälkeen uusi valtuustokausi alkaa 1.6.2021. Helsingissä tehdään nyt ensimmäistä kertaa valtuustokauden vaihdos uudessa johtamisjärjestelmässä.

Kansliapäällikkö johtaa Helsingin seuraavan kaupunkistrategian valmistelua. Pormestari on 18.1.2021 (§ 7) määrännyt kansliapäällikön kaupunkistrategian laadinnan prosessia koskevan asian esittelijäksi kaupunginhallituksen aamukoulussa.

Kokouksessa kuullaan selostus strategiaprosessista valtuustokauden vaihtuessa.

Asiantuntijoina osallistuvat strategiajohtaja Markus Kühn ja yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti.

Sulje

Keskushallinto Pormestari 18.01.2021 § 7

Päätös

Pormestari määräsi kansliapäällikön esittelijäksi kaupunkistrategian laadinnan prosessia koskevassa asiassa kaupunginhallituksen aamukoulussa.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 19 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan pormestari voi aina ottaa kaupunginhallituksen tai sen jaoston toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen tai määrätä viranhaltijan asian esittelijäksi.

Pormestari on 27.2.2018 (§ 19) ottanut esittelyynsä kaupunginhallituksen aamukouluiksi kutsutuissa kokouksissa käsiteltävien ajankohtaisten asioiden esittelyä koskevan päätöksenteon.

Helsingin uusi valtuusto aloittaa toimintansa 1.6.2021. Kuntalaissa säädetään kuntastrategiasta, jossa valtuusto päättää kunnan
toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Helsingissä kuntastrategiaa kutsutaan kaupunkistrategiaksi.

Kansliapäällikkö johtaa Helsingin seuraavan kaupunkistrategian valmistelua. Näin ollen on perusteltua, että kansliapäällikkö määrätään kaupunkistrategian laadinnan prosessia koskevan asian esittelijäksi kaupunginhallituksen aamukoulussa.

Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 26.01.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi